Täällä on kolmas arkiaamu meneillään loman jälkeen. Olen vähän myöhäisemmässä työvuorossa, joten nämä aamut eivät ole kovin rasittavia ehtineet olla. Olen yrittänyt herätä vähän aiemmin, ettei rytmin muutos myöhäisemmän ja aikaisemman työvuoron välillä olisi niin suuri, mutta ei se nyt ihan niin hyvin ole vielä onnistunut kuin toivoin. Nukkumaanmeno nimittäin tuntuu aina venyvän.

Mun piti kirjoittaa eilen illalla tämä postaus valmiiksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei ollut yhtään kirjoitusfiilis päivän päätteeksi. Niin käy itse asiassa tosi usein mun bloggaaja-arjessa ja huomasin taas saman kuin aina: arki yllätti bloggaajaan. Mulla ei ole nyt taas luonnoksissa oikein mitään, koska en pyhitä blogille kokonaisia päiviä ikinä. Olen sen verran ADHD, etten edes pysty tekemään samaa asiaa monta tuntia vaan tarvitsen välille taukoja ja ihan muuta tekemistä. Siksi en siis kirjoita esimerkiksi sunnuntaisin seuraavan viikon postauksia valmiiksi, mutta ajatus houkuttaa kyllä.

Ennen uhrasin blogille arki-illoista aika ison siivun, kunnes ymmärsin, ettei aika vain voi riittää ihan kaikkeen ja on valittava harrastanko liikuntaa tai hoidanko kotia sillä ajalla. Sittemmin olen suistunut hiljalleen normaalin ihmisen arkeen, jossa töiden jälkeen siivoan, käyn kaupassa, teen ruokaa (tai joku muu tekee) ja palkitsen itseni parilla jaksolla jotain ihanaa tv-sarjaa, johon olen ihan hemmetin koukussa (Lucifer). Ihminen kaipaa hetkiä, jolloin ei tarvitse olla eikä tehdä mitään. Paitsi kuulemma suorittajat, heistä en tiedä mitään enkä osaa samaistua moiseen riuhtomiseen.

Te ihanat blogini lukijat olette tainneet jo tottua siihen, ettei minun postaustahdistani ota mitään selvää ja nämä aiheetkin ovat aikamoinen sillisalaatti. Välillä on ollut enemmän jalkapalloa ja nyt taas kaikkea muuta elämää. Jos saisin valita, tämä blogi voisi olla enemmän vaikka elämäblogi kuin mikään lifestyle tai muukaan hömpötys.

Joskus ehdin ajastaa postaukset kasiksi ja joskus en. Jälkimmäisessä tapauksessa postaus on saattanut ilmestyä tänne vielä kahdenkin jälkeen päivällä, kun on kuitenkin tehnyt mieli kirjoittaa. Minulla on paras kirjoitusfiilis usein aamuisin ja jos aion ajastaa seuraavaksi päiväksi jotain, mun täytyy tietysti kirjoittaa jutut edellisenä iltana.

Vähän siis meikäläisen pitäisi suunnitella paremmin milloin kirjoitan ja mitä. Eilen mietiskelin blogini pääteemoja, joihin on pakko ujuttaa jalkapallo mukaan, koska en vain voi sille mitään, että rakastan futiksen kuvaamista ja haluan laittaa kuvat johonkin näkyville, jotta muutkin voivat nauttia niistä. Onneksi tykkään myös liikunnasta ja sen tuomasta hyvästä olosta ja ylipäätään hyvinvointi on aika jees, joten haluan pitää hyvinvoinnin yhtenä osa-alueena. Kolmantena on kaikki random, kuten pukeutuminen, kosmetiikka ja kotijutut. Kuulostaako hyvältä? Postausaikataululle täytyy tehdä myös jotain, mutta hahmottelen sitä myöhemmin.

Nyt lopetan löpinät ja menen tyhjäämään astianpesukoneen, kun on mukavasti aikaa ennen kuin tarvitsee työntyä utuiseen Raisioon ja todeta kuinka on taas kylmä/kuuma/sopiva. Hauskaa keskiviikkoa!

Näin noin kuukausi sitten Vilassa raitamekon, jossa oli vaaleansinistä. Tiedättehän ne Vilan perus raitamekot (mainoslinkki)? Juuri sellainen, mutta vaaleansinisellä pohjalla! Se oli täydellinen, mutta olen liian laiska shoppailija nykyään enkä sitten ostanut sitä. Kun ajattelin hakevani sen sitten, jos todella haluan sen. No todella halusin ja olisi pitänyt ostaa silloin heti, sillä mekkoa ei löydy netistä ja nyt kuukautta myöhemmin Vilan liikkeessä ei ollut jäljellä palaakaan vaaleansinisestä.

Ärsytti. Kiukuttelin miehelle kuinka vihaan koko pikamuotia. Kun kaikki pitää ostaa heti, jos jotain aikoo saada. Jos näkee Vilassa, Vero Modassa tai Zarassa jotain itselle sopivaa, se täytyy oikeasti kiikuttaa kassalle välittömästi juuri silloin eikä ajatella hakevansa sen myöhemmin. Sitä ei myöhemmin enää ole, sillä jonkun muunkin mielestä todennäköisesti se sama vaate on täydellinen ja toisaalta valikoimat vain vaihtuvat aivan liian nopeasti. Koko ajan uutta.

Opin tällaisen pikamuoti-sanan, kun luin joitakin viikkoja sitten Ylen artikkelin siitä kuinka pikamuoti saastuttaa jopa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne. Ällöttävää. Puuvillatuotanto kuluttaa ihan tolkuttomat määrät vettä, esimerkiksi yhden puuvillapaidan valmistamiseen kuluu 2700 litraa vettä. Lisäksi mikromuovia valuu mereen vaateteollisuuden kylkiäisenä 50 miljardin muovipullon verran. Sekin on järkyttävää.

Ajattelin tuolloin luettuani tuon artikkelin, että minä ainakin nyt kiinnitän huomiota siihen mitä vaatteita ostan ja kuinka paljon, mutta silti mua harmittaa, kun en ostanut yhtä tusinamekkoa. Ihan kuin se edes mahtuisi mun vaatekaappiin, kun ei sinne oikein muutenkaan mahdu mitään uutta tällä hetkellä.

Näissä kuvissa päälläni on uutta sekä vanhaa. Housut ovat aika tuliterät Ginasta, t-paita pari vuotta vanha Zarasta ja neuletakki ihan ylivanha jostain Lindexin alerekistä. Minä olen huono karsimaan vaatteita ja koen sen kestävämmäksi ajatukseksi kuin että pikamuodin suosimisen lisäksi oma vaatekaappinikin olisi samaa mallia. Että karsisin vanhoja vaatteita vain siksi, jotta saisin ostaa uutta.

Ei kiitos. Haluan karsia vaatteita sitä mukaa, kun ne hajoavat tai kun ihan todella olen sitä mieltä, etten tule enää pukemaan jotain päälleni. Toki kaapin sisällön järkeistäminen käy välillä mielessä ja siksi uutta ostaessa nykyään haluan olla varma siitä, että voin käyttää vaatetta enemmän kuin sen pari kuukautta, jonka kyseinen vaatekappale on ns. muodissa.

Harkittu kuluttaminen on aika uusi juttu minulle, mutta sujuu nykyään kuin mikä vain muukin rutiini. Seuraava askel onkin olla tietoinen materiaalivalinnoista ja vähitellen siinäkin olen toivottavasti menossa oikeaan suuntaan. Vielä toivon, että pikamuotia suosivat vaateketjut heräisivät kuluttajien ajatusmaailman muutokseen, sillä todennäköisesti en ole ainoa ketä mikromuovit meressä ällöttävät.