Kaiken jalkapallosta avautumisen jälkeen pääsin torstaina kokemaan pitkästä aikaa pelipäiväfiiliksen, kun tutisin jo aamusta innosta ja iltapäivällä Kupittaan valot nähtyäni totesin jännittäväni kovasti. Enpä muista milloin olisin viimeksi jännittänyt ennen matsia. Onneksi peli pelattiin tutulla stadionilla, joten sen puolesta ei ollut mitään ihmeteltävää. Paitsi tietysti alati muuttuvat säännöt, jotka joka kerta tuntuvat uskomattoman tyhmiltä. 

Tällä kertaa valokuvaajien kulku kentälle oli pressitilaa ajatellen kauimmaisesta kulmasta ulkopuolelta, mikä nyt sinänsä on tietysti parempi kuin F-katsomon portaat kalliiden kamojen kanssa yleisön seassa. Valokuvaajien tila kentällä oli rajoittunut päätyihin kulman ja maalin väliin vieläpä just niin päin, ettei katsomoa ollut mitään mahdollisuutta saada jokaiseen kuvaan taustalle. What were UEFA thinking? Tämä ei tietenkään olisi ollut ongelma, jos olisi voinut luottaa siihen, että myös olympiapuoli olisi ollut täynnä. Onneksi me valokuvaajat kuitenkin aina sopeudutaan näihin olosuhteisiin ja otamme työtämme vaikeuttavista asianhaaroista huolimatta elämämme parhaat kuvat niin maaotteluissa kuin tällaisissa muissa isoimmissa matseissa, joissa elintilaamme rajoitetaan joka kerta vähän vielä lisää. Ne kuvittelevat, ettemme me huomaa tai välitä, mutta kyllä me huomataan. ?

Kuvasin pitkästä aikaa omalla kameralla. Mulla oli koko kesäkuun käytössä lainakamera Canonilta, joka mun täytyisi muistaa huomenna palauttaa. Lainakamera oli pätevä ja kiva, mutta tykkään kyllä omastakin. Sigmalla pääsee riittävän pitkälle ja täyskenno on aika jees.

Sillä tavalla perinteisesti tietysti kuvailin, etten tarkistanut asetuksia heti alkuun ja ihmettelin, miten oon niin huono tarkentamaan, mutta auttoi hieman kun vaihtoi servon päälle. Ei silläkään toki aina ihan osu kohteeseen, mutta se kuitenkin helpottaa pysymään vauhdissa mukana.

Alkukesästä tuli niin paljon kuvapyyntöjä pelaajilta, että päätin jossain vaiheessa opetella kuvaamaan molempia joukkueita. Usein ne pyynnöt tulivat just sen toisen joukkueen ihmisiltä ja heistä tuntui välillä löytyvän aika heikosti materiaalia, joten päätin yrittää aina kuvata molempia joukkueita. Niin nytkin sitten, olin Interin hyökkäyspäädyssä, mutta pyrin kuvaamaan joukkueesta riippumatta sitä kenellä on pallo.

Tauolla kipusin F-katsomon kautta ylös ja sitten taas alas pressiin nakertamaan jonkun sinne jättämiä digestivekeksejä. Pressin parhaat keksit -palkinto on ja pysyy Seinäjoella, sieltä saa kumminkin dominoita.

Toisella puoliajalla päästiin näkemään matsin ainoat kaksi maalia. Ne olivat hienoja molemmat, vaikka en minä niitä mitenkään hyvin nähnytkään siitä vierestä. Harmitti tosi paljon, kun kolmas jäi tulematta. Kaksi maalia ja voitto ei riittänyt Brøndbytä vastaan, kun Brøndby leipoi edellisessä matsissa turhan monta kertaa pallon verkkoon Moisanderin selän taakse.

Matsi oli kaiken kaikkiaan mielestäni tosi hyvä. Siinä oli vauhtia, se muistutti jalkapalloa ja kannattajat jaksoivat kannattaa koko pelin ajan. Jopa Interin kannattajat. Kiitos siitä! Oli tietysti myös ihanaa, kun Arajuuri päästettiin kentälle lopussa, vaikken minä hänestä onnistunut mitään hyviä kuvia saamaan. Interin Valencic vaikutti aika kovalta duunarilta, tykkäsin.

Sitä toivon, että kaikki matsit Suomessa olisivat yhtä vauhdikkaita kuin tämä oli, koska näitä kuvatessa pysyy hereillä ja västäräkit säikähtelevät minua eikä toisinpäin. Mitä mieltä sinä olit tästä pelistä?

Tapasin Mattias Gestraniuksen tällä viikolla. Kaksi kertaa. Ensimmäinen kohtaaminen sattui arkena täytenä yllätyksenä ja taisin punastella vielä seuraavanakin päivänä hieman, koska harvemmin sitä pohjalainen tapaa itseään suurempia julkkiksia, niin kuin ehkä tiedätte. Sanailimme puolin ja toisin siinä sen verran, että päätin joku päivä pyydystää huipputuomarista kuvan. Kuinkas sitten ollakaan, Gestranius oli erotuomarina lauantaina Suomen Cup -matsissa Kupittaalla, joten pääsin heti kokeilemaan kuinka hyvin muistan jonkun tuomarin myös pyörivän kentällä pelaajien seassa. 

Yleensä, jos pitää saada jostain yhdestä tyypistä hyvä kuva, ei kannata laskea sitä yhden kuvaustilaisuuden varaan. Eilisessä matsissa yritin saada myös Josusta ja Klingasta kuvat, mutta ei sekään helppoa ollut. Klingasta kuvittelin saaneeni hyvän kuvan, mutta kotona koneella selatessa totesin, että olisi pitänyt kuitenkin ottaa vielä pari lisää. Ja ylipäätään tarkistaa siinä hetkessä, mitä tuli räpsittyä, jotta tietää joko sen täydellisen kuvan sai vai ei. Luotan välillä liikaa tuuriini.

Oli ihanaa taas kuvata. Sää oli niin mahtava, vaikka toisella puoliajalla olikin aika julma vastavalo. Nautin silti enemmän lämmöstä. Jalkapallon kuvaaminen ei nimittäin ole niin nautinnollista silloin, kun jäätyy pystyyn ja niitä kelejä meillä Suomessa kuitenkin riittää aina.

Itse jalkapallosta ei löydy paljoakaan sanottavaa. Kauden ensimmäinen esitys muistutti ekalla puoliajalla enemmän painia kuin jalkapalloa. Koko ajan siellä oli joku mukkelis makkelis, enkä tiedä kuuluiko se FC Lahden taktiikkaan vai oliko vain sattumaa. Toisaalta FC Inter oli selkeästi treenannut koko talven vain juoksemista, sillä heidän suurin taitonsa näytti olevan pitkä potku tois puol kenttää ja gasellimaisen nopea hyökkäys kohti maalia. Itse en pystyisi juosta niin paljon ja niin lujaa. Onneksi olen vain valokuvaaja.

Interin kannattajat eivät pettäneet tälläkään kertaa.  He ovat uskollisia tyylilleen kaudesta toiseen. Toisella puoliajalla alkoi tietyt kirosanat ottaa korvaan ja muistin, että paikalla on tosiaan myös kannattajia. Sitä kesti pari minuuttia ja loppupelin oli suhteellisen hiljaista.

Toisella puoliajalla tajusin vasta myös, että onhan Interissäkin jotain kuvattavaa. Ihana Miro ihan väärän väärinen paita päällään, mutta toisaalta mahtavaa, että hän saa tämänkin kauden pelata Veikkausliigaa. Tsemppiä kauteen Miro!