Tämä kevät koettelee viherkasvejamme, sillä meillä on ilmankosteus tippunut huushollissa aivan liian alhaiseksi. 10-20 % aiheuttaa tuskaa etenkin kaikille meidän Calathea- ja Maranta-sukuisille eli suomeksi maijoille ja mateille, koska niiden kasvupaikka oikeassa maailmassa on sademetsän aluskasvillisuus. Ei olohuone, jonka ilmankosteus on 10 %.

Tämä harmittaa hieman, koska koko meidän viherkasvi-innostus sai alkunsa nimenomaan nukkumatista. Hamstrasimme maijoja ja muutamia muitakin matteja, joista pari on sittemmin jo heittänyt veivinsä eikä jäljellä olevatkaan hyvältä näytä. Meidän viherkasvi-instatilin nimi on Calathea Garden, mutta olen kyllä jo aivan valmis vaihtamaan Calatheat ja Marantat vehkoihin.

Jos kasvi kuivuu liikaa, sen näkee lehdistä hyvin nopeasti. Joko ne kääriytyvät rullalle, lerpattavat tai niihin tulee vioittumisia. Pahimmillaan kasviin saattaa hyökätä jokin tuholainen ja niiden kanssa sitten onkin mukava pelata, etenkin jos riesakseen saa kuuluisat ripsiäiset. Meillä tällä hetkellä on pientä tuholaisongelmaa juuri mattien kanssa emmekä ole aivan varmoja, mikä muiden kasvien lehtiä vioittelee.

Onneksi kaikki ei kuitenkaan ole huonosti. Meillä on muutamia ihan hyvinvoiviakin kasveja täällä ja ne kyllä ilahduttavat.

Pienen pieni aaroninparta tuli pelastettua viime hetkellä. Sitä oli hoidettu huonosti, se oli saanut vetoa ja sen viimeisetkin lehdet olivat kuolemassa. Siirsin sen keittiöön ja aloin pitää huolta, nyt se puskee uutta lehteä ihan innoissaan ja minä kyttään sitä kaiket päivät. Se on niin kertakaikkisen söpö.

Philodendron Micans pääsi parturiin tällä viikolla. Leikkasimme siitä monta pistokasta ja nyt odottelemme juurtumista. Ostin Micansin viime vuonna Viherkasvit.netistä ja oli kyllä iloinen yllätys kuinka valtava kasvi paketista tuli ulos. Kasvi kotiutui tosi helposti ja on kasvattanut uutta jatkuvalla syötöllä. Sen lehdet ovat samettiset ja mielettömän kauniit.

Kiinanruusut parturoimme myös joku aika sitten. Halusin leikata ne, jotta ne haarautuvat eikä uuden kasvamista tarvinnut kauaa jäädä odottelemaan. Jo viikon sisään leikkaamisesta ne alkoivat puskea lehtiä varresta. Odotan sitä ihmeellistä päivää, kun meidän neljästä kiinanruususta joku innostuisi kukkimaan.

Maailman suurin karanteeni tällä hetkellä on tietysti koronakaranteeni, mutta meidän talouteen se ei ole (vielä) osunut. Sen sijaan meillä karanteenissa ovat uusimmat kasvihankinnat, kuten alla olevan kuvan Alocasia Black Velvet. Se hengaa pesuhuoneessa muutaman muun kanssa vielä viikon verran, kunnes ne saavat siirtyä karanteeniin makuuhuoneeseen. Pesuhuoneemme ei ole karanteenitiloista paras, koska siellä ei ole ikkunaa ja olosuhteet ovat joillekin turhan kosteat sekä lämpimät.

Makuuhuoneessa meillä karanteenissa on vielä ensi viikon Philodendron Pink Princess, yksi alokasia ja variegata-peikonlehti. Pink Princess tekee tällä hetkellä uutta lehteä hyvin kummallisella tavalla ja minun yksi lempiharrastuksistani onkin tsekata se joka aamu ja ilta kuinka paljon hän on tällä kertaa kasvanut. Odotan muutenkin innolla uutta lehteä, koska hauska nähdä onko siinä yhtään pinkkiä vai tuleeko tumma lehti.

Tällaiset viherkasvikuulumiset tähän väliin. Uutta kasvua tekevät kasvit ovat ihania seurailla ja kasvien kanssa riittää muutenkin puuhailtavaa, kun niistä täytyy välillä pyyhkiä pölyt ja ne voi viedä suihkuun. Toivottavasti sun kotiviidakko voi hyvin! ?

Niin kauan kuin koronan takia suositellaan vältettävän sosiaalisia kontakteja, me välttelemme kansallispuistoja ja etsimme uusia metsiä ulkoilua varten. Tänään suuntasimme Sauvoon. Etsimme kartalta taas polkujen toivossa paikan, jossa näkyy paljon nyppylöitä ja vähän asutusta. Kohteemme osoittautui kunnon erämetsäksi, koska yhtään ihmistä emme nähneet ja ainoat polutkin olivat eläinten tekemiä.

Tämä meidän metsäkohteemme sijaitsee Kankareen ja Osmalahden välillä, lähellä Kattilamäen hiidenkirnuja. Jätimme auton pienelle levennykselle tienreunaan, koska muutakaan järkevää ei löytynyt. Lähdimme kiipeämään metsäautotietä ylös metsään. Harjun päältä tie jatkui, joten kävelimme sitä pitkin, kunnes tulimme peurojen ruokintapaikalle. Jäimme ihmettelemään lintuja, jotka visertelivät innoissaan siellä sun täällä. Jotain ihmeen maukunaa kuului myös jostain kauempaa kalliolta, ehkä se oli kettu?

Jatkoimme matkaa risteykseen, josta lähdimme vasemmalle. Ylämäen jälkeen poikkesimme metsään, jonka suuntaan menimme ensin sitruunaperhosten perässä. Niitä oli joka paikassa.

Kävimme kääntymässä jollain kalliolla, josta lähti lentoon käpytikka. Saimme huomata tikoilla olevan soidinmenot käynnissä ja jäimme sitä touhua seuraamaan pitkäksi aikaa. Yritimme saada kuvia hippaa leikkivistä tikoista, eikä se muuten ollut helppoa.

Sää oli ihanan lämmin. Metsään ei osunut kylmä pohjoistuuli yhtään ja jouduin toteamaan merinovillahousujen olevan ihan liikaa. Jouduin takinkin ottaa pois kokonaan, koska oli suorastaan kuuma.

Jatkoimme jälleen metsäautoteitä pitkin, harhaannuimme metsään hieman ja sieltä takaisin tielle. Meri pilkotti välillä puiden takaa.

Kahvihammasta alkoi parin tunnin käppäilyn jälkeen kolottaa, joten aloimme pyydystää sopivaa taukopaikkaa. Siinä autoa kohti palaillessa näimme merikotkan ja metsästä löysimme ilmeisesti supikoiran pääkallon. Eww. 

Lopulta istahdimme ihan rehellisesti mättäälle syömään eväsleivät ja juomaan kahvit. Siinä oli mukava istuskella kuuntelemassa peippoja ja katsomassa sitruunaperhosten liihottelua. Vähän ajan päästä korpit lensivät ylitsemme huutaen kraakraakraapouuuuu. Muuten siis ihan normimeininki, mutta raakkumisen perään piti lisätä korkea pouuuuuu. Hekin siis parittelupuuhissa. Kaikkea sitä tulee nähtyä ja koettua, kun metsään menee (Kaarinan keskustassa meidän menomatkalla parittelivat naakat tanssien ja sekin oli jo varsinainen näky).

Tämäkin metsäkokemus oli erittäin mukava, vaikka kilometrejä ei sinänsä sen kummemmin kertynyt. Jotain 6 km pintaan vain, mutta 3 tuntia kuitenkin vietimme ulkona. Teki hyvää taas. Ensi kerralla täytyy laajentaa reviiriä sinne Kattilamäen puolelle.