Mikä peli on täydellinen tämän akan palata kentille kuvaamaan jalkapalloa? No tietysti kaksi eniten jalkapallon kuvaustaipaleeseeni vaikuttanutta joukkuetta samalla kentällä samaan aikaan: TPS ja SJK. Kuten ehkä tiedätte, ilman SJK:ta en heiluisi missään kentillä kameran kanssa. Ilman Tepsiä en olisi jatkanut valokuvausta Turkuun muutettuani. Molempien seurojen kanssa on vietetty vuosia ja edelleen SJK:n stadionilla voi ihailla mm. minun ottamia kuvia, jotka tauluiksi on kehystetty.

Odotukseni tästä paluusta kuvaamaan jälleen parin vuoden tauon jälkeen eivät olleet kovin korkealla. Ei valokuvauksellisesti eikä jalkapallollisesti. Luin ennen peliä joukkueet läpi enkä tuntenut kummastakaan joukkueesta kuin yhden tai kaksi nimeä. Heräsin myös siihen milloin olen viimeksi edes kuvannut Veikkausliigaa ja vastaus löytyy blogista: 2020. Ei ihme, että kuvausliivit olivat ehtineet vaihtaa väriä ja Veikkausliiga logoa. Pidot median tilassa eivät olleet kuitenkaan parantuneet, nyt tarjolla oli enää kahvia mustana. Muutenkin kulkeminen oli jokseenkin hankalaa, mutta ainakin meillä oli vessa! Se jos mikä voidaan laskea luksuksena. Silti median kulkemisen ja tilojen suhteen kaipaan todella paljon vanhaa. Emmekö vain voisi mennä samasta aukosta kuin pelaajat, kuten ennenkin? Kuljemme kuitenkin paljon ennen pelaajia, koska kentällä täytyy olla asemissa.

Mistä lähtien Tiitus Lehtisellä on kasvanut parta? Aivoni nyrjähtivät.

väkeä kuin sepsin maalilla

Ensimmäisellä puoliajalla häärättiin Sepsin.. eikun TP-Seinäjoen, eikun SJK:n maalilla ja yritin saada pääpallokuvia. En ole vielä koskaan osannut niitä enkä myöskään nytkään. Yllä olevan kuvan kohdalla mietin, että tämäkin on tainnut jäädä tuomarilta näkemättä kuin myös muutamat SJK:n törkeät paidassa roikkumiset. Kaikista paskin roikkuminen oli toisella puoliajalla TPS:n hyökkäyksessä keskeltä läpi. Se loppui kuin kananlento, kun TP-Seinäjoen väreissä juokseva nappasi paidasta kiinni. En tiennyt, että nykyään tämä tällainen roikkuminen on sallittua.

Juha-Jaakko Ulvila ansaitsi oman kuvansa.

viiltävä jalkapalloanalyysi

En ollut kovin yllättynyt ensimmäisellä puoliajalla, kun TPS teki maalin. He hallitsivat peliä koko ensimmäisen puoliajan ja yleensä se joukkue, joka hyökkää enemmän, voittaa. Siksi strategiana vain puolustaa on aivan äärimmäisen tylsä. Simo Valakarin SJK, joka hyökkäsi, oli ihana. Tämä SJK sai kannattajatkin turhautumaan enkä yhtään ihmettele.

Toisella puoliajalla SJK ryhdistäytyi ja peliä pelattiin enemmän TPS:n maalilla. Se näkyy näissä kuvissa, sillä en jaksanut edes yrittää sieltä päästä saada mitään kuvia. Putkeni on pitkä, mutta ei ihan niin pitkä.

Ja niin Albion Muzaci viimeisteli toisen puoliajan, vaikka SJK:kin yritti. Se ei vain riittänyt tällä kertaa ja pisteet jäivät Turkuun.

Valokuvauksellisesti oli sellaista tavallista. En ollut kamalan kiinnostunut kameran asetuksista tai miten kohtaan vastavalon. Minulla on vakiopaikat, joissa aina istun puoliajat valosta viis veisaten. Vuosien tauot ovat hieman heikentäneet nopeuttani pysyä tilanteissa mukana ja sen vuoksi oli taas muutamat hyvät otokset tarkentuneet taakse eikä eteen. Mukavaa se kuitenkin oli, joten voisin kuvitella itseni kuvaamaan Turun helteillä.

TPS – SJK 2-0

Niinhän siinä kävi, etten sunnuntaina jotenkin muka ehtinyt avata läppäriä esitelläkseni lauantaisia kuvia futismatsista, jota kävin kuvaamassa vajaan yhden puoliajan verran. Pelihän oli siis Ykköscupia, TPS – SJK Akatemia. Kuten lauantaina kirjoitin, en ollut pariin vuoteen futiskentällä vieraillut, joten vähän jännitti kuinka ruosteessa taitoni ovat. Yleensä ennen matsia jännittää lähinnä se muistanko ottaa kaikki kamat mukaan, mutta nyt kun en sitä jännittänyt, meinasin jättää kameran kotiin. 😀 Pelkkä Sigman putki laukussa olisikin ollut hyvä lähteä.

Tämä futiskuvaustesti tuli taas hyvin spontaanisti. Perjantaina lasta nukuttaessa satuin huomaamaan, että TPS – SJK Akatemia pelataan Kupittaa vitosella eikä jossain kuppaisessa hallissa (pahoittelut kielenkäytöstä). Lähetin savumerkit suoraan olohuoneeseen Tahkikselle, että huomenna muuten sitten mennään vaunulenkille tonne ja niin tosiaan mentiin. Onneksi Tahkis on lähes aina valmis futiskentän laidalle. 😀 En tiedä onko se se laji vai mokkapalat? Jos siis jotain syitä haluaa löytää sille miksi just tämä matsi: koska Kupittaa on sopivasti meidän vaunulenkkietäisyydellä, aurinkoinen kevätkeli ja SJK Akatemia on minulle kotoisa valinta.

Katsotaanko sitten niitä kuvia?

Nappiskuvat jäivät täysin uupumaan, mutta niitä varten paikalla pitäisi olla ennen peliä ja vähintäänkin tauon aikaan. Nyt saavuttiin paikalle jo pelin alettua ja häivyttiin just ennen taukoa.

NO ENTÄ SE KUVAAMINEN?

Ensimmäisenä jäin tietysti suustani kiinni entisen naapurini kanssa, joka siis myös valokuvaa jalkapalloa. Ennen kuin olin saanut kameraa käteeni, tuli maali ja sitten kun oli se kamera kädessä, pääsin antamaan loistavia analyysejani jalkapallosta takanani hengailleelle Tahkikselle. ”Tämähän on ihan niinku aina ennenkin, ne kaatuu ennen ku ehtii pallon kans yhtään mihinkään”, mikä siis suomeksi tarkoittaa ”kuvaa nyt perkele sellaista”. Kamera sentään totteli oikein hyvin. Tavallaan tuntuma oli jopa parempi kuin silloin pari vuotta sitten, vaikken ollut zoomiputken kanssa hosunut yhtään. Myötävalo tosin teki tepposet, ajattelin että se on helppo valinta näin alkuun, mutta kuvia tehdessä olin hieman eri mieltä. Kaikki muu valo on aina silti parempi vaihtoehto kuin Kupittaa vitosen iltavalaistus (ne jotka eivät tiedä: ne valot ovat keltaiset). 😀

Kaiken kaikkiaan tämä paluu kuvaamisen pariin oli aivan mahtavaa! Haluan kuvata lisää! Yritin jo tehdä alustavan suunnitelman, mitä matseja menen kuvaamaan ja loput valitsen yhtä spontaanisti kuin tämän lauantaisen.

TPS – SJK Akatemia 3–0