Hae
Mari Hietala

LOUNASEVÄÄT TÖISSÄ – PUOLESTA VAI VASTAAN?

Noin puolivälissä kesälomaa sain työkaverilta viestin, jossa hän kertoi meidän työpaikkaruokalan lopettaneen toimintansa. Ei ollut tietoa uudesta ja niinpä siis jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni turvautua eväisiin. Monta puhetta pidin kotona kuinka eväiden tekeminen on tosi raskasta ja monta keskustelua myös käytiin siitä kuinka siinä silti säästäisi rahaa, jos aina söisi vain eväitä.
En ollut tottunut suunnittelemaan ja tekemään sitä kaikkea, mitä lounaseväät vaativat. Täytyy muistaa edellisenä päivänä, että hei mä muuten tarvin eväät töihin ja toisaalta ei ollut rutiinia tehdä niitä eväitä sekä muistaa ne vielä ottaa mukaan töihin. Siksi se tuntui yhtäkkiä niin tosi raskaalta, kun joutui käyttämään energiaa johonkin ns. ylimääräiseen, mikä varmaan puolelle suomalaisista on ihan normaalia. Syödä eväitä töissä lounaaksi.

Siinähän ei sitten mikään auttanut. Täytyi alkaa miettiä mitä syö töissä ja sitten vielä muistaa lastata kassi aamulla kaikilla herkuilla.
Aika monta kertaa olen ostanut evääksi kaupasta jonkun valmiin kreikkalaisen salaatin, jotka maksavat 4 euroa. Jonkun kerran olen syönyt itsetekemää salaattia ja monta kertaa jotain edellisen päivän ruokaa, jota on tehty kotona. Hyvin niillä pärjäsi sen pari viikkoa, mikä täytyi kärvistellä ilman ruokalaa.
Nyt noin kuukauden kuluttua voin todeta, ettei eväiden syöminen oikeastaan olekaan niin kauhean rasittavaa. Vähän ykspuolista se on, jos aina syö kreikkalaista salaattia, joten mielikuvitusta joutuu välillä käyttää, mutta ei se haittaa.

Kun ruokala sitten avautui taas, jatkoin eväiden syömistä. En edes aio palata enää syömään ruokalassa joka päivä, sillä uuden firman myötä hinnat nousivat monta euroa ja olen jäänyt pahasti koukkuun siihen kuinka paljon rahaa säästää, kun syö eväitä.

Ruokalan antimia.

En ole tietenkään laskenut tarkasti paljonko rahaa säästyy, kun vaikea hahmottaa mikä on mun osuus rahassa jostain kotiruuasta, joka on tehty edellisenä päivänä molempia syöjiä varten, mutta pari valmista kaupan salaattia viikossa on sen 8 euroa. Jos söisin ruokalassamme joka päivä, sen hinnaksi tulisi 35 euroa.
Ruuan monipuolisuus on ainoa asia, minkä takia ruokalassa kannattaa silti syödä välillä. Kun joku muu on tehnyt ruuan ja salaatit, tulee syötyä paljon sellaista, mitä ei itse osaa itselleen laittaa. Esimerkiksi eilen söin punajuuria ja maksapihvejä, joita en todellakaan itse valmista ikinä kotioloissa.
Eväshommassa vaikeinta on edelleen keksiä jotain, mitä tekisi mieli syödä lounaaksi, mutta kyllä se siitä sitten aina hahmottuu samoin kuin se, mitä syö vapaa-ajallaan. Tällä hetkellä siis kannatan tosi paljon omien eväiden syömistä ihan vaan rahan säästämisen takia. En jotenkin ollut ikinä tosissaan tajunnut, että mä voisin säästää rahaa jostain mun arkikulutuksesta, mutta kyllähän mä tosiaan voinkin. Se on mahtavaa!
Mites te, syöttekö töissä eväitä vai onko teillä ruokala käytössä? Mielipiteitä ja kokemuksia lounasruokailusta?

6 kommenttia

  1. La La Lilja kirjoitti:

    Mielenkiintoinen postaus! 🙂

    Itse liputan eväiden puolesta, juurikin rahansäästön ja myös terveellisyyden puolesta. Usein lounasravintoloiden ja -ruokaloiden ruoat tahtoo olla aika suolaisia ja rasvaisia, ja helposti tulee myös syötyä liikaa, kun tahtoo syödä koko rahan edestä.

    Noita neljän euron kreikkalaisia salaatteja on tullut syötyä aika paljon tässä vuosien varrella 😀

  2. Riikka kirjoitti:

    Mun mielestä noi neljän euron salaatit on tosi kalliita siihen nähden mitä sillä hinnalla saa 😀 Itse pyrin tekemään eväät töihin (jotain helppoa ja terveellistä tavallista arkiruokaa), mutta aina ei ehdi/jaksa. Jos ostan kaupasta, suosin keittoja! Esim. lidlin bataattichilikeitto on hyvää. Siihen lisäksi pala leipää tai karjalanpiirakka ja hedelmä, niin hyvin pärjää ja rahaa ei mene kun alle 3 euroa.

    Käyn kyllä keskimäärin 1-2 kertaa viikossa ulkonakin syömässä lounaan, siinä on se sosiaalinen puoli kun pääsee työkaverin tai jonkun muun kaverin kanssa ihan muualle juoruamaan samalla 🙂

  3. Mari kirjoitti:

    Kiva kuulla 🙂 Hyvä pointti, ettei ruokaloiden ruuat välttämättä edes ole niin terveellisiä aina vaan just suolasia ja rasvasia. Mä en oo niin montaa kertaa vielä ruokaillut meidän ruokalassa, mutta suolaa ne ainakin osaa ruokaan laittaa enemmän kuin edellinen kokki. Annokset myös usein on suuria, etenkin jos ruokana on jotain lasagnea tai muuta ihanaa herkkua.

  4. Mari kirjoitti:

    Heh, nojoo, on se 4 euroakin tietysti jotain, mutta silti lähes puolet vähemmän kuin mitä ruokalan pöperöt maksaa eli säästöä. Keittoja voisi kokeilla myös jossain kohtaa, jos salaatit alkaa tökkiä, kiitti vinkistä! 🙂

    Mä oon siitä ankea työlounasihminen, että mä en kaipaa mun lounaille sosiaalista kanssakäymistä, sillä mun työ on ihan tarpeeksi sosiaalinen. Tykkään ennemmin selata somea ja ehkä päivittää sitä tauolla ja olla ihan vaan hiljaa sen puoli tuntia, kun kerran voi.

  5. Hanna kirjoitti:

    Eväitä tulee lähinnä mussuteltua. Osaksi koska oon pihi, osaksi koska oon niin ruokavaivainen: pitää olla ainakin laktoositon, vehnätön ja soijaton, sipuliakaan ei oikein vatsa kestäis jne. Voisin valita jopa kahdesta eri ruokapaikasta, mutta se toinen on ihan perus kouluruokala (ei-aina-niin-ihmeellistä, varsinkin kun ottaa huomioon hinnan, eli jotain 6 euron luokkaa) ja toinen taas koulun opetusravintola, jossa ruoka on todella hyvää, mutta myös kalliimpaa. Ja sitten tulee tosiaan syötyä "koko rahan edestä", eli loppupäivän joutuu vaappumaan vatsa pinkeänä. Eli eväitä.

    Tapaan tehdä sunnuntaina kaksi isoa satsia ruokaa, toinen viikon lounaiksi ja toinen kotona syötäväksi. Samaa ei kuitenkaan jaksa syödä kahta kertaa päivässä, enkä jaksa enää tehdä ruokaa kun tuun töistä kotiin. Koska olen paitsi laiska myös mielikuvitukseton, on lounassatsi yleensä pellillinen uunissa paahdettuja kasviksia (Apetitin megamix on hyvä pohja, johon voi lisätä muita rehuja ja vaihtelevia mausteita) ja esim. jotain kanaa. Niin tylsää mutta turvallista 😛

  6. Mari kirjoitti:

    Jos on joku tuollainen "ruokavaiva", taitaa tosiaan päästä helpoimmalla, kun tekee itse eikä tarvi sitten miettiä ja arpoa toisten tekemistä et mitä voi syödä ja mitä ei. Plus just se, että ruokaloissa on aika kovat hinnat siihen nähden paljonko eväät maksaa.

    Tylsä ja turvallinen ruoka on just hyvää, sitä minäkin taidan suosia 😀 Jauheliha ja makaroni ainakin on ihan ylihyvää, vaikka on niin arkinen pöperö kuin olla ja voi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *