Retki Vajosuolle

Ootko sä kuullut paikasta nimeltä Vajosuo? Puoli Varsinais-Suomea tuntuu kuulleen, eikä rauhallisesta viikonloppuretkestä hiljaiselle suolle kannata haaveilla silloin, kun aurinko paistaa. Me saimme tämän todeta menneenä sunnuntaina.

Saavuimme Vajosuon parkkipaikalle Lavamäentielle aamulla aikaisin ja oli hyvin hiljaista, mitä nyt hippiäiset hyppivät kuusesta toiseen ihan luontopolun alussa. Meidän lisäksemme paikalla oli kahden muun seurueen autot. Lähdimme taivaltamaan luontopolkua pitkin kohti suota pysähdellen välillä kuuntelemaan lintujen ääniä. Jossain kaukana meni pyrstötiaisia ja kuuluipa kaukaisuudesta myös ystävämme hömötiaisen laulantaa, joka vieäkin saa tukan nousemaan pystyyn, kun muistan ne Kuusamossa päähän ja kameran päälle istuneet hömpät. Kaikkea sitä lintu ruokansa eteen on valmis tekemään.

Suo oli ihana. Aurinko oli nousemassa juuri, korppi lensi taivaalla ja edempänä huomasimme jonkun eläimen ylittäneen pitkospuut. Vesiroiskeet olivat jäätyneet pitkospuille. Halusin uskoa eläimen olleen hirvi. Ehdotin karhua, mutta opin vasta viikko sitten, ettei Varsinais-Suomessa ole karhuja. Vieläkin loksahtaa leuka pöytään asti, kun mietin tätä. Miten niin ei ole karhuja? Opetettiinkohan tätä koulussa ikinä? Jos opetettiin, se ei ole ollut kovin kiinnostava knoppitieto minusta, kun ei ole päähän jäänyt.

Palasimme suon toiselta puolen takaisin samaa reittiä ja jatkoimme laavulle. Emme nähneet enää hippiäisiä, jotka mennessä pomppivat puissa näkötornin risteyksessä, mikä vähän harmitti, koska olisi ollut kiva jäädä kuvaamaan niitä. Näin ensimmäistä kertaa hippiäisen lähietäisyydeltä ja sekös olikin aika hauskan näköinen otus. Sillä on keltainen irokeesi.

Laavulla saimme hetken olla rauhassa, kunnes sinne saapui iso porukka tenavien kanssa sekä yksi pariskunta. Tenavat hyppivät laavun katolla, kun söimme viimeiset palat makkaroista. Tuumasin Jonille, notta eiköhän mennä juomaan kahvit tuonne suon laitaan, että saa ihmiset tilaa tähän. Sinne menimme, vähän kauemmaksi ruuhkaiselta laavulta.

Paluumatkalla autolle vastaan tuli monta perhettä ja metsä raikui paikoitellen. Itsehän nauroin kerran niin äänekkäästi Paimion luontopolun pirunpellon kohdassa, että tikka suuttui. Vajosuolla eivät linnut suuttuneet, mutta hippiäisiä ei enää pahemmin näkynyt eikä kuulunut. Me kaksi rauhaa luonnosta hakeneet totesimme täyttäkin täydemmän parkkipaikan jäädessä taaksemme, että ei parane enää mehtään lähteä, kun on hyvä keli. ? No ei vaan, pakko sinne mehtään on päästä, oli ihmisiä tai ei. Yllätti vain suuresti kuinka suosittu paikka Vajosuo onkaan.