Hae
Mari Hietala

Vaatekaapin tyhjennys ja somenimi

Otsikossa on kaksi aivan eri asiaa, mutta jotka mun elämässä käynnistyivät samasta jutusta. Vaikuttajamedian kesäjuhlien jälkeen päätin vihdoin aloittaa vaatekaapin tyhjennys -projektin. Kun sanoin siitä instassa, pyydettiin esittelemään mun vanhoja (ja uusia) asukuvia. Mun eka blogihan perustui asukuviin ja myöhemmin ihan vaan kuviin elämästä. Sittemmin minä olen muuttunut, blogi on muuttunut ja nyt minusta tuntuu tosi hyvältä palata vanhoihin juttuihin. Naimisiinmenon myötä nimeni on muuttunut, mikä väistämättä ajaa minut muuttamaan myös somenimeni. Kun vain tietäisi mihin muuttaisi.

Eilen kaivellessani niitä vanhoja asukuvia, alkoi houkuttaa mun ekan blogin nimi: Väkitukkoilua. Se vaan ei tietenkään nimenä kerro mitään muille kuin järviseutulaisille. Myöskään rakas aviomieheni ei lämpeä väkitukkoilulle. Toisaalta käymäni somekoulutuksen mukaan etunimi sukunimi olisi paras nimi somessa. En vain tiedä haluaisinko uutta nimeäni internetiin ihan joka paikkaan.

Vaatekaapin tyhjennys on edennyt tänään siihen vaiheeseen, kun makkarin lattia on täynnä erilaisia kasoja. Vaatteet, jotka jäävät ja jotka eivät jää. Se kasa, joka ei jää, on tällä kertaa onneksi korkeampi. Ihmeellisiä nukkaantuneita toppeja ja t-paitoja sitä ihminen säilyttää kaapissaan vuodesta toiseen. Ei voi kuin pyöritellä silmiä. Vielä olisi urheiluvaatteet katsomatta läpi, kunnes olen niissä vaatteissa, joita olen tässä vuoden sisään jopa käyttänytkin. Tuntuu niin hyvältä saada tilaa muulle romulle (pojan vaatteille) ja vaatesäilytystä tosi paljon väljemmäksi.

On myös ihan kutkuttava ajatus ottaa enemmän asukuvia. On kutkuttava ajatus ylipäätään pukeutua jotenkin muuten kuin näissä kuvissa. Kuukauden päästä on pakko, kun palaan töihin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *