Hae
Mari Hietala

Elämäni virhe, mutta vaikeuksien kautta voittoon siitä huolimatta

Olen monta kertaa miettinyt olisiko musta koskaan voinut olla ammattibloggaajaksi, koska mun fyysinen olotila määrittelee ihan täysin sen huvittaako mua avata läppärin kantta ja alkaa suoltaa tekstiä luettavaksi. Toisaalta olen miettinyt sen myös niin, että jos olisin ammattibloggaaja, mulla todennäköisesti ei päivisin olisi muuta elämää kuin avata se läppärinkansi. Näin, kun on päivätyö ja puuhastelee siinä sivussa blogi- ja somehommia, sitä antaa itsensä olla ressaamatta jostain, mikä ei ainakaan tällä hetkellä tuota rahaa kovinkaan paljon.
Musta ei ole pahemmin kuulunut viikonloppuna täällä eikä myöskään instassa ihan sillä mielialalla kuin yleensä, sillä olin onnistunut saamaan itseni ihan solmuun. Se aiheutti tuskaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta nyt oletan kaiken olevan ok, sillä oloni on ainakin paljon parempi kuin menneinä päivinä. Ainakin toivottavasti tämä nyt sitten pitää ja voin keskittyä uusiin juttuihin tuskailun sijaan.
Mä siis otin ja väänsin mun näytöistä töissä päälle silmäystävällisen tilan. Olihan se vähän pimeä, mutta ajattelin sen tekevän vain hyvää. Perjantain ja tämän päivän väliin mahtuukin sitten kaikenlaista: tuskanhikeä, niskajumia, paniikkia, stressiä, rintarankalukko, epämääräinen hengitys ja kipeä otsa. Okei, osa näistä ei tietenkään johdu pelkästään näytön eye saver modesta, mutta oli osatekijänä lopputulemaan, jossa en todellakaan kokenut oloani hyväksi. Sitten tänään päätin koittaa olisiko sininen valo kuitenkin parempi ja hupsistakeikkaa: niskat rentoutuivat, kun silmät eivät enää yrittäneet tehdä niin paljon töitä. Tää kuulostaa ihan hölmöläistarinalta ja sitä se kyllä kertakaikkiaan onkin, mutta eniten luotan omaan olooni. Tiedättekö kuinka huikeaa on pitkästä aikaa hengittää kunnolla, olla rento, ei lukkoja rintarangassa eikä kipua otsassa silmien tekemän työn takia? Noh, huomenna saan vahvistuksen tälle oliko suurin osa kaikesta kakasta tosiaan kiinni näin yksinkertaisesta asiasta. Yleensä nimittäin on.

On sitä jännitettävää toki muutenkin ollut ilmassa. Pidin tänään töissä palaverin yli 5 vuoden tauon jälkeen ja totesin jälkikäteen, ettei se touhu ole kyllä muuttunut vuosien saatossa miksikään. Huomenna lähdemme reissuun ja tänään pitäisi pakata sitä varten, sekin käy vähän väliä mielessä. Pitäisi osata pakata myös hyvin pienesti, sillä en jaksaisi raahata mitään kamalan painoista matkalaukkua mukana. Gaston Luga joutuu koetukselle.
Nyt odottelen Tahkiksen saapumista töistä, koska pöydällä on Monstera deliciosa Variegatan pistokas paketissa ja se olisi tarkoitus unboxata (kuinka väärin voi oikeasti edes kirjoittaa suomenkielisessä blogissa?) yhdessä. Oijoi!
PS. Ei räppäillä niitä näyttöjen asetuksia, ellei ole ihan pakko. Hyvää ei pidä mennä sorkkimaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *