Hae
Mari Hietala

Ihana kesä, eikö?

postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä
Kuinka ihmiset, jotka ei osaa päättää mitä tekisi juhannuksena, pystyvät suunnittelemaan kesälomatekemisensä? Hyvin, väitän minä. Meillä on edelleen juhannussuunnitemat ihan auki, mutta sen sijaan kesäloma sentään alkaa jo hahmottua.
Meidän loma on vasta loppukesästä, joten vielä tässä riittää tehtävää ennen kuin päästään köllöttelemään auringossa. Viime kesänä reissasimme pari viikkoa Raisio-Tornio-Kiiruna-Ballangen-Kabelvåg-Henningsvær-Skibotn-Kilpisjärvi-Rovaniemi-Hossa-Vimpeli-Raisio ja nyt näyttää kovin suuresti siltä, että suunta lomalla tulee olemaan jälleen pohjoinen. Tällä kertaa ei kuitenkaan Ruotsin kautta todennäköisesti vaan tarkoitus olisi aloittaa Kuusamosta ja siitä jatkaa edelleen pohjoiseen. Enpä oikein malttaisi odottaa!
Onneksi tämä alkukesä on kuitenkin ihan järjettömän hienoa aikaa. Ihailen joka päivä luonnon vehreyttä ja hymyilen linnunpoikasille. Tällä viikolla on vielä ollut niin mahtavat kelit, ettei sisällä ole oikein viitsinyt pysytellä ja ollaankin käyty ulkoilemassa siellä sun täällä. Maanantaina teimme retken Karevansuolle, jossa suopursut ja tupasvillat loistivat kauniisti ja eilen taas kohteemme oli Kuusiston piispanlinnan rauniot. Nähtiin kyy nukkumassa kivellä, kunnes se hermostui meikäläisen kälätykseen ja lähti menemään. Tuli kiire lipokkaissa lähteä lipettiin itselläkin siltä polulta, koska ei yhtään tiennyt mihin sahalaitatyyppi luikerteli.

Voitteko kuvitella, että sain putsattua paidastani rasvaläntin fairylla? 

Eilen oli päästävä johonkin veden äärelle, tämä siis Kuusistosta.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kesä on ihmisen parasta aikaa. Rakastan tätä lämpöä ja luontoa. Uimaan en ole vieläkään uskaltanut, mutta ehkä viikonloppuna? Maskun hiekkakuopilla ainakin oli lämmintä ja kirkasta vettä.
Toivottavasti sinäkin olet päässyt nauttimaan lämmöstä ulos!
PS. Tilasin viikonloppuna *pellavahousut. Jos jotain muuta kiinnostaa vastuullinen muoti, mulla on nyt tarjota sulle Weecosille alekoodi, jolla saa 10 % alennusta koko valikoimasta. Voimassa 14.6.2020 asti. Koodi: WEECOSKESÄ. Happy shopping!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *