Hae
Mari Hietala

Mennäkö kuvaamaan vai eikö mennä

Sateisen harmaata ulkona, vaikka alunperin piti paistaa aurinko koko päivän. Suunnittelimme jo aikaa sitten käyttävämme tämän päivän ulkoiluun aamusta asti. Suunnitelma tarkentui eilen sen verran, että lähtisimme heti aamusta käymään Wikkellä eli Sokoksella ja Uittamolla yhdessä leipomossa. Näin siis teemme tänään, mutta meidän heti aamusta ei ihan nyt toteudu, kun nukuimme normaalia myöhempään. Vähän myös vaivaa, kun tepsimuijilla on harkkamatsi tasan kello 12 tänään ja se on näiden meidän muiden suunnitelmien kannalta vähän huonoon aikaan.

Sään puolesta tänään ei muutenkaan ole kovin houkuttelevaa lähteä istumaan maailman tuulisimmalle Kupittaa vitoselle, mutta haluaisin kuitenkin kuvata pelin. Täytyy siis katsoa kuinka nämä meidän aikataulut tänään oikein menee ja tuuleeko tuolla oikeasti niin kuin on luvattu vai mikä meininki tässä ilmastonmuutoksen tärvelemässä maailmassa tänään oikein on.

Toisaalta olisi ihana tänään mennä kävelemään joku 8-10 km lenkki, mutta futismatsin kuvaamisen jälkeen se ei ainakaan ole mahdollista. Kuvaaminen vie joka kerta minusta mehut pitkäksi aikaa, ihan kuin olisin itse ollut urheilemassa siellä kentällä. En tiedä mistä se johtuu, mutta epäilen vahvasti jotain raitisilmamyrkytystä. Ei kuvaamisen itsessään niin rankkaa pitäisi olla, vaikka siinä joitakin staattisia pitoja onkin mukana.
Ei kai tässä sen kummempaa tähän hätään. Huomenna palaan asiaan jollakin jalkapalloaiheisella tekstillä! Joko futista tai sen taustoista jotain pientä.
Hauskaa lauantaita ja palataan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *