Vuosi ilman uusia vaatteita, miten meni?

Olen ollut nyt vuoden ostamatta uusia vaatteita, pois lukien kolme hankintaa, jotka vuosi ilman uusia vaatteita -haasteessa hyväksytään. Kun tulimme kesälomareissulta kotiin viime vuonna ja olin pärjännyt kolme viikkoa niillä vaatteilla, jotka minulla oli mukana, ymmärsin pärjääväni mainiosti ilman uusien vaatteiden jatkuvaa ostelua. Uskalsin siis ottaa haasteen vastaan ja kokeilla pystynkö olla tosiaan vuoden shoppailematta.

Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen kuuluu, että saa ostaa vuoden aikana kolme uutta vaatetta ja kolme kirppikseltä. Alusvaatteet ovat sallittuja, mutta asusteet eivät. Tästä vähän poikkesin, mutta en paljon. Ostin nimittäin viime vuonna yhdet juoksukengät muistaakseni, mutta haasteen loppuajan pidättäydyin myös kengistä. Ostin myös parit alkkarit ja sukat, mutta ne taas olivat sallittuja. Kirppiksiltä en mitään löytänyt, vaikka muutaman kerran niitä kolusinkin. Sen sijaan kolme uutta vaatetta tuli hankittua ja ne olivat vaellushousut, yksi juoksupaita (joka ei ollut ihan välttämätön) sekä goretextakki. Kaikki hankintani siis liittyivät ulkoiluun, joten siinä mielessä pidän ostolakkoani hyvin onnistuneena.

Tässä haasteessa onnistumisessa haasteen aloittaminen oli se vaikein osuus. Kun on kamalaa luopua jostain ihan vain omasta päätöksestään, eikä ole mitään juttua miksi nyt tarkalleen on pakko tehdä näin. Aluksi sitten ajattelinkin haastetta lähinnä taloudellisesta näkökulmasta, koska se konkretisoituu kaikista nopeiten ja helpoiten. Se näkyy omalla tilillä, kun jättää asiat ostamatta.

Kun sitten päätti lopettaa ostelun, huomasi nopeasti miten omat tavat muuttuvat. Ei enää kaupoissa vaeltelua eikä nettikauppasurffailua, omaa aikaa siis alkoi säästyä sen lisäksi, että rahaa säästyi. Se oli mahtavaa. Loppuvuosi meni tosi helposti, koska oli jo omaksunut ajatuksen siitä, että kun ei mene kauppaan, ei tiedä mitä siellä on tarjolla ja näin ollen voi olla hyvin helposti ostamatta.

Alkuvuodesta alkoi vähän olla malttamaton, kun olisi pitänyt saada uudet farkut ostaa, mutta ei voinut. Piti vain kitkuttaa vanhoilla, jotka kiristivät liikaa. Kuukausia kuitenkin kului, siinä ne menivät sivussa muuhun elämään keskittyessä.

Viimeinen kuukausi – toukokuu oli kamalan pitkä mielestäni. Kun vain odotti haasteen päättymistä ja sitä, että pääsisi vihdoin ostamaan ne pirun farkut. Arvatkaa miten siinä kävi? Kaksi päivää ennen haasteen loppumista tuli helteet, räväytin mun kesävaatelaatikosta kamat ulos ja kas kummaa: sieltä löytyi farkut, jotka sopivat mulle nyt. Eivät olleet sopineet vuosi sitten ja olivat jääneet laatikkoon odottelemaan kesäkuntoa 2020. Se siitä uuden ostamisesta.

Eipä siis tarvitse vieläkään kirmata kauppaan ostamaan mitään, koska vaatevarastoni ei ole vuoden aikana päässyt pienenemään pahemmin. Parit alkkarit ja sukat olen viskannut roskiin, mutta se ei vielä suurta lovea aivan liian täynnä olevaan kaappiini ole tehnyt. Nyt en tarvitse edes niitä uusia farkkuja, kun löysin sellaiset omasta kaapista.

Uskon pystyväni jatkamaan tällä tiellä helposti, ainakin kunhan pysyn poissa edelleen ostoskeskusten vaatekaupoista. Ainoastaan Partioaitta ja merinovillat-paidat minua tällä hetkellä houkuttavat sekä ehkä jotkin suomalaisvalmisteiset pellavahousut. Tässä on koronankin vuoksi mennyt ostofilosofia ihan uusiksi, koska aion jatkossa suosia suomalaista ennemmin kuin muita.

Tällä hetkellä tuntuu, että on tosi iso kynnys ostaa yhtään mitään vaatteita. Ajattelen ne turhina kuluerinä lähinnä ja mieluummin ostan ruokaa kuin vaatteita. Sitä paitsi jotkut asiat tuntuvat paremmilta, kun niitä tekee harvemmin.