Me oikein repästiin ja käytiin retkeilemässä pitkästä aikaa! Kohteeksemme valikoitui Vajosuo, koska polku laavulle ei ole kovin pitkä ja parkkipaikalle ei tarvitse ajaa hiekkatietä kilometritolkulla. Jälkimmäinen siksi, että pösöstä on yksi osa hajalla ja on parempi, ettei sillä tahallaan ajele kaikilla rönkköteillä. Olimme viimeksi käyneet Vajosuolla pari vuotta sitten, joten oli jo aikakin palata sinne.

Tähän mennessä aina Vajosuon polku on ollut aikamoisen mutainen, kun olemme siellä käyneet vaan ei tällä kertaa. Kovin juurakkoinen siitä on kyllä tullut ja huomaa, että se on suosittu. Olikin iloinen yllätys, kun polun varrelle oli asennettu uusia pitkospuita ja entisöity vanhoja.

Me emme oikein jaksaneet välittää sääennusteen parista sadepilvestä, joista toinen saavutti meidät heti alkuun. Kävimme polulla kääntymässä nopeasti, kun alkoi sataa ja täytyi painella takaisin autoon odottamaan hetkeksi. Siinä välillä sovin yhdestä talosta yksityisnäytön tiistaille ja kun näyttö oli sovittu, oli sadekin jo melkein ohi.

Vajosuon laavulla harvoin saa olla yksin eli ei siis koskaan. Tällä kertaa olimme yhtä aikaa yhden tosi kivan kantarellisedän kanssa, joka siis oli kerännyt muovipussin puolilleen keltaista herkkua. Vaikka usein metsästä hakeekin rauhaa, on silti mukava jutella mukavien tuntemattomien kanssa ja jakaa kokemuksia. Ainakin nyt, kun itse pönötän aika paljon kuvien pojan kanssa, joka ei osaa vielä muodostaa lauseita. Eikä kävelläkään.

Vajosuolla on aina mukavaa. Vaikka ei tällä kertaa käyty laavua pidemmällä, se riitti hyvin antamaan viikoittaisen annoksen metsän hyviä vaikutuksia meille. Kiitos jälleen kerran Suomen luonto. ♥

Voi kuulkaa, minä olen taas löytänyt neulomisen! Tänä vuonna siitä ei mitään kovin pitkää taukoa ole tainnut ollakaan, mutta nyt on ihan uutta intoa ja uusia projekteja! Pääsin äitienpäiväsukissa viimeiseen kantapäähän asti, joten aloin nähdä valoa tunnelin päässä neulomisen suhteen. Keksin, että nyt voisi pyydystää langat tulilintusukkiin ja kun sopivasti vielä käytiin Raumalla viikonloppuna, sain langat hankittua sekä *opuksen, josta ohje löytyy.

Muitakin uusia innostuksen aiheita on. Meillä porisee hellalla juuri ruoka, jota tein ennen vanhaan tosi usein. Nyt yhtäkkiä taas muistettiin sen pitkään kestäneen risottokauden jälkeen. Paistan kanat, perään tulee riisit, ruokakermaa osa nesteestä ja rasia kirsikkatomaatteja. Sitten se saa hautua hyväksi ja on muuten maistuvaa!

Kolmas innostuksen aihe: kävin kampaajalla maanantaina. Pyysin omaa väriä ja nyt mulla on ruskeat hiukset!! En malta odottaa, että pääsen pesemään nämä ja saan pörrötukkani takaisin. Ei sillä, onhan nämä Liinun laittamat ihanan kiiltävät, mutta niin pirun liukkaat, ettei mun mammanuttura tahdo pysyä kasassa tuolla niskassa.

Ja mitäs muuta? Käytiin maanantaina kahtomassa yhtä taloa, joka oli tosi ihana, mutta jäimme miettimään työmatkoja. Ei olla siis tarjousta tehty. Seuraavaksi menemme huomenna katsomaan yhtä vähän vanhempaa huushollia.

Olen myös hieman innoissani siitä, että Tahkiksella on loma parin viikon päästä ja toisaalta mulla itelläni on enää kaksi kuukautta kotona lapsenvahtina olemista. Vauvavuosikin on ihan kohta jo ohi enkä tajua mihin aika on mennyt. Onneksi näitä uusia innostuksen aiheita tässä riittää, pysyy mieli virkeänä eikä tarvi tulla ulisemaan kuinka tylsää hoitovapaalla on. 😀