Hae
Mari Hietala

I love me -messujen saalis ja kuulumisia lauantaihin

postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä
Meillä oli eilen Susannan ja Marian kanssa perinteinen perjantaireissu I love me -messuille. Aika järkyttävää, mutta en ollut nähnyt Mariaa vuoteen! Viimeksi juurikin tällä samaisella reissulla, kun kävimme messuilla yhdessä.
Reissu tyttöjen kanssa on ihanan virkistävä aina, kun ilmeisesti vähän huonosti tulee muuten vietettyä aikaa tyttöseurassa. Mukava kierrellä kosmetiikkapuolen osastoja läpi, pysähtyä ihastelemaan eri merkkien puteleita ja sitten taas jatkaa matkaa, kunnes täytyy keksiä jotain syötävää.
Messut vaikuttivat jotenkin pienemmiltä tänä vuonna? Missä oli Eleven? Entä Biodelly? Muita isoja osastoja kuitenkin löytyi ja esimerkiksi 4Dreamin osastolla (7f110) kävin katselemassa Boho Green Make-Upin ihania meikkejä (oma messumeikki koostui osittain kyseisen merkin tuotteista). Keskellä Weecosin osastoa (6s70) oli aivan järjettömän hienoja korviksia, joita en kuitenkaan sitten ostanut, vaikka vähän kiinnostikin. Changen messutarjoukset olivat mahtavia ja ihan lopuksi ostinkin yhdet rintsikat 25 eurolla (normaali hinta 75 e).

Ostin theBalmin silmämeikinpohjustusvoiteen (*netissä täällä), koska oon kuullut sitä kehuttavan ja haluan nyt itsekin kokeilla vihdoin. Tuli vastaan niin sopivasti yhdellä osastolla, joten päätin nappasta siitä mukaan, ettei tarvitse netistä tilata. We Love The Planet -dödön (*tämä) sain testiin 4Dreamin osastolta ja Luonkos-öljykakku (*tämä) on myös pressilahja. Kiva päästä kokeilemaan kuinka nämä toimivat. Mitä vähemmän muovijätettä, sen parempi. Löysitkö sä messuilta mitään tai ootko vasta menossa sinne?

Nyt täytyy varmaan mennä vaihtamaan vaatteet ja taidetaan lähteä Raisioon tyhjäämään loppuja rojuja asunnosta pois, jotta päästään siivoamaan asuntoa joskus. Turussa olisi tänään myös jalkapalloa, mutta mulla taitaa nyt mennä muuttojutut jalkapallon edelle, koska arkena on ollut niin vähän aikaa hoitaa elämää kuntoon. Halutaan päästä eroon tuosta vanhasta asunnosta jo vähitellen, kun meillä kolkuttelee lomakin jo pian ovella eikä silloin enää huvita olla kiinni missään.
Ihanaa lauantaita! Länsiluuta lakaisee taivaan ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *