Hae
Mari Hietala

Ihana aamu lenkkipolulla

Jee, viikonloppu! Me tultiin just kaupasta, jossa käytiin muutaman muun lauantaikierroksen kautta. Herättiin tänään taas kuudelta (hieman väsytti), syötiin aamupala ja lähdettiin lenkille. Ilma oli niin ihanan raikas! Ah! Ja maailma kirkas ja kaunis.

Vähän epäilytti kuinka jaksan ja hengästynkö hetkessä, kun loppuviikkoa kohden on tuntunut painetta jossain nenän perällä ja kurkku omituiselta, mutta taitaapi olla kyse ennemmin allergiasta kuin jostain muusta. En ainakaan hengästy lenkillä mitenkään erityisemmin eikä urheilu tunnu raskaalta, joten siitä päättelin kyseen olevan jostain muusta nyt. Pujo ainakin suhuuttaa nyt kovin, joten ehkä se on vain jotain sellaista. Pääasia, että pystyy urheilla, joten tilanne ei ole kovin vakava.
Lenkkeilyn jälkeen lähdettiin käymään Turussa kahvilla ja sitten kaupan kautta takaisin kotiin. Nyt tehdään ruokaa, katsotaan Siltaa ja sitten on taas elämä avoinna kaikelle. Täytyisi tehdä niinkin mielenkiintoisia juttuja kuin putsata leivänpaahdin ja myrkyttää meidän kiinanruusut, joihin on muuttanut jotain eläimiä. Niin ja jotain kuvia pitäisi myös käydä läpi, kun kuvasin eilen jalkapalloa Kaarinassa.
Hyvin tässä siis saa ajan kulumaan, siitä ei tämäkään viikonloppu ole kiinni. Hauskaa lauantaita sulle! Huomenna niitä futiskuvia sitten tältä kanavalta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *