Unelmat selkiytyvät ajan myötä

Vuosi sitten mielessä pyöri työasiat todella vahvasti. Olin turhautunut, koska en vain keksinyt mikä musta voisi tulla isona. Samaan aikaan haaveilin jonkun verran ammattibloggaajan työstä, koska mikäpä sen mukavampaa kuin valokuvata ja kirjoittaa työkseen kotoa käsin. Kirjoitin postauksen siitä, jos olisin ammattibloggaaja ja näin jälkikäteen huomaan muutamia kohtia, jotka olen ajatellut tuolloin ongelmana. Vuodessa ehtii onneksi kasvaa jonkun verran ja silloiset ongelmat eivät tunnu enää miltään.

Olin ajatellut yhteistyökumppaneiden pyydystämisen kovaksi työksi ja miksei se sellaista olekin, mutta en koe sitä enää ihan ylitsepääsemättömäksi projektiksi, kuten ehkä vielä vuosi sitten. Nyt olen päässyt vähän jo jyvälle siitä kuinka homma toimii. Koen itse asiassa mukavaksi sen, että vaikuttajana voi itse ottaa yhteyttä kiinnostaviin yrityksiin ja viritellä yhteistyökuvioita. Sellaiset yhteistyöt onnistuvat yleensä hyvin, kun vaikuttajan ei tarvitse puhua ihan täyttä kakkaa ja keksimällä keksiä sanottavaa tuotteesta tai palvelusta. Itse en ainakaan ikinä pystyisi sellaiseen. En pysty kirjoittamaan sanaakaan, ellen seiso asian takana tosissani.

Toinen vuoden takainen ongelma oli kuvamateriaalin saaminen, mutta sekin asia ratkesi ihan hauskasti. En ollut ikinä ajatellut, että voisin nakittaa poikaystävän ottamaan minusta kuvia, mutta nyt kun sitä on tässä harrastettu viime keväästä asti, en mitään muuta vaihtoehtoa voisi edes harkita. On äärimmäisen näppärää, kun voidaan yhdessä sopia ja miettiä milloin otettaisiin kuvia ja missä. Nämäkin tämän postauksen kuvat päätimme ottaa aamupalan syömisen jälkeen juuri tänään. Meikkasin, vaihdoin kameraan objektiivin ja menimme ulos. Nyt on kuvia taas pariin postaukseen.

Oikeastaan valokuvaavan poikaystävän myötä ajatteluni somevaikuttajan työstä on muuttunut. On selvää, että me molemmat voisimme jonain päivänä tehdä työtä, joka ei ole paikasta riippuvainen. Poikaystäväni alaa on luontokuvaus, kun minä taas rakastan jalkapallon valokuvaamista. Voisin kuvata futista ihan missä päin maailmaa vain, samoin kuin poikaystäväni tuskin laittaisi vastaan, jos koskikarat vaihtuisivat papukaijoihin. (Tästä pääsee seuraamaan poikaystäväni valokuvausharrastusta instasta.)

Näin se elämä vain sitten menee eteenpäin, vaikka joskus tuntuu, ettei mikään muutu. Oma ajatusmaailma kuitenkin muuttuu ja vuodessa voi saada paljonkin aikaiseksi ainakin oman pään sisällä, jos ei muuten. Jos vuoden takaiseen vertaa, nyt kaikki on paljon selkeämpää ja unelmat tuntuvat ihan toteuttamiskelpoisilta.