Hae
Mari Hietala

Pikkupandoja ja lumileopardi

Huomenta Ähtäristä! Täällä on tuulista ja harmaata, mutta ehkä tuo tuosta vielä auringoksi muuttuu. Eilen oli heti aamusta aurinko päällä ja oli pakko lähteä ulos heti, kun vaan aamupalalta kerkesi. Suuntasimme eläinpuistoon, koska pikkupandat on vain pakko päästä näkemään aina. En kestä kuinka söpöjä pieniä nallekarhuja ne ovat! Haluan lemmikiksi oman pikkupandan!

Lumileopardin kanssa kävi ihan hyvä tuuri, kun hän oli piilossa yhden pusikon takana. Osoitin häntä sormella ja 10 muuta ihmistä huomasi, että siellähän se kattimatilainen nukkuu. Elukka ymmärsi tulleensa nähdyksi, heräsi ja lopulta nousi vaihtamaan paikkaa.
Olen kiertänyt eläinpuiston aika monta kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin lumileopardin vähän lähempää. Upea eläin tuollainen iso kissimirri tuon häntänsä kanssa.

Eläinpuiston lippu on kaksi päivää voimassa, joten tänään menemme vielä uudestaan kierrokselle illemmalla, koska tuntuu, että puolet eläimistä jää aina näkemättä päivällä kiertäessä. Esimerkiksi saukot ja majavat olisi ihana nähdä ulkona temmeltämässä. Ja jos ei muuta, pikkupandoja voi aina käydä tuijottamassa jonkun vartin verran.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *