Hae
Mari Hietala

Paratiisi maan päällä: Nåtön luontopolku Ahvenanmaalla

Ennen Ahvenanmaan reissua googletus kävi kuumana, kun etsimme paikkoja, joissa käydä. Erityisesti luontokohteet kiinnostivat, mutta vastaan tuntui tulevan vain niitä samoja, jotka jo itsekin tiesin: Geta, Bomarsund, Kastelholma… Toki nekin meidän suunnitelmaan sisällytettiin, mutta päätin lopulta käyttää suhteita ja kysyin vinkit eräältä paikalliselta, jonka kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä työelämässä. Sieltä saatiinkin sitten mahtava lista paikkoja, eikä siis pelkästään luontoon liittyen vaan myös kahvilasuosituksia. Yksi luontokohdevinkki oli Nåtön luontopolku, Nåtön luonnonsuojelualueella. Luontopolku on 2-3,3 km pitkä, riippuen siitä miten sen haluaa kulkea.

Etukäteen tiesimme alueella kasvavan Ahvenanmaan erikoisuuden, seljakämmekän. Se on uhanalainen orkidealaji, joka kasvaa pääasiassa vain Ahvenanmaalla Suomessa. Ruotsiksi se on Adam och Eva, purppurakukallinen Aatami ja vaalea Eeva. Olin todellakin kuin turisti, kun näin ensimmäistä kertaa kämmekät, niin eksoottisia ne olivat.

seljakämmekkä

Jo luontopolun alussa pysähdyimme ihmettelemään luontopolun kauneutta. Valkovuokkoja ihan piukassa pitkin metsää, enemmän kuin missään ikinä!

nåtön luontopolku

Mukulaleinikki ilmeisesti tämä

Kevätesikko

Poikkesimme viralliselta polulta, kun kauempana näkyi punainen valtava kukkameri ja kaksi muutakin ihmistä oli niitä ihmettelemässä. Luulin ensin näiden olevan punaisia lemmikkejä, mutta olivatkin jauhoesikkoja. Jos olisimme jatkaneet polkua eteenpäin, olisimme oikaisseet hieman, mutta emme sitä siinä vaiheessa tienneet.

jauhoesikko

Jauhoesikkoja tutkimassa ollut vanha pariskunta tuli vastaan polulla ja jäimme juttelemaan hetkeksi. He tietysti puhuivat ruotsia ennemmin kuin suomea, mutta osasivat suomea yllättävän hyvin. Nainen sanoi paikan olevan paratiisi ja sitä se todella oli. Lehdesniitty on näemmä oivallinen alusta erilaisille kukkasille, vaikka tietysti lehdesniitty on tarkoitettu lehdestämiseen, niittoon ja laiduntamiseen. Tällaiset niityt ovat myös oiva asuinympäristö eri linnuille ja öttiäisille, kuten ritariluteille ja maailman isoimmille koppakuoriaisille, joista näen loppuelämäni painajaisia. SIinä kuulkaa ruohikko kahisi, kun sellainen mönkijäinen paineli eteenpäin. Hyhhyh!

Saimme kulutettua luonnossa pari tuntia. Rannoilla olisi ollut pari hienoa eväspaikkaa, mutta keskipäivän aurinko ei antanut yhtään varjoa, joten päädyimme lounastamaan parkkipaikalla.

Nåtön luontopolku on ylivoimaisesti kaunein luontopolku, jossa olen koskaan käynyt. En tiennyt tällaista kauneutta olevan olemassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *