Hae
Mari Hietala

Kärsivällisyys on elämäntapamuutoksen supervoima, joka kannattaa opetella

Heitin instastoryyn meidän perjantaisen 1,5 tunnin lenkin jälkeen, että nyt saa taas syyä, kun on urheiltu niim pal kauhiast. Korjasin heti perään, että ei, ei ihan oikeasti. Lenkillä käydään lenkkeilyn takia ja sitten syyään, koska täytyy syödä eikä nämä asiat liity toisiinsa henkisesti millään tavalla. Ennen vanhaan tuli nimittäin ajateltua niin, että jos urheili tietyn verran, sitten sai syödä ikään kuin palkintoja ja sehän on siis ihan sairasta.
Kun oma suhde ruokaan ja syömiseen on vihdoin 20 vuoden kituuttamisen jälkeen terveen tasolla, en pysty ymmärtämään mitään dieettejä, kuureja enkä etenkään esimerkiksi ketoilua. Eri kuurit ovat niitä, joilla oma kroppa ja varsinkin päänuppi laitetaan entistä enemmän sekaisin. Jos on pakko harrastaa erilaisia ruokavalioita, lähtisin aina liikkeelle siitä, että kysyy itseltään ”aionko toteuttaa tätä syömistapaa koko loppuelämäni”. Jos vastaus on kyllä, antaa mennä vaan ja jos vastaus on ei, yritä löytää joku sellainen tapa syödä, jonka voit pitää aina.
En halua syyllistää, mutta henkilökohtaisesti minua ahdistaa syömisen pelkääminen. Minun nuoruudestani tuttuja lausahduksia ovat ne ”älä syö sitä ja tätä ja tuota niin paljon, ettet liho”. Kieltämisen sijaan mielestäni olisi pitänyt tuoda esille asioita sallivuuden kautta. ”Syö sitä ja tätä ja tuota, että jaksat”. Miten se aina meneekin teininä niin vaikeaksi, kun kuvitellaan, ettei mitään saa syödä? Kun nimenomaan tarpeeksi syömisen on avain onneen. Kun syö tarpeeksi oikeaa ruokaa, ei tule mitään hairahduksia (vihaan myös tätä käsitettä). Vaikka syö välillä herkkuja, ne eivät koskaan ole hairahduksia. Ne ovat tietoisia valintoja. Ja kun liikkuu tarpeeksi, voi syödä lähes mitä vaan, kunhan tekee sen kohtuudella. Myös liikkuessaan tarpeeksi, keho vaatii oikeaa ruokaa ja on lähes mahdotonta syödä niin, että tilanne vaatisi jonkun kuurin, dieetin tai muodikkaan ketoilun.
Tie tasapainoon liikunnan ja syömisen välillä ei ole lyhyt matka, vaan vaatii kärsivällisyyttä. Jos tässä kohtaa ajattelet, ettet ole kärsivällinen, haluan haastaa sinut kehittämään tätä osaa itsessäsi. Mieti syitä mikset ole kärsivällinen? Sanotko minulle tähän ”pöh, en ole kärsivällinen” ja jatkat matkaasi pysähtymättä miettimään sallitko itsesi olemaan kärsimätön ikuisesti. Miksi et vaadi itseäsi olemaan kärsivällinen? Jokainen ihminen pystyy siihen, jos haluaa. Minä, jos joku tiedän sen, sillä minäkään en ollut kärsivällinen 27-vuotiaana. Muistan sen siksi, että puhuin siitä erään Antero-nimisen henkilön kanssa, jolle haluan lähettää terveiset tätä kautta tässä samalla. Ihmettelin tuolloin miksi ihmisen pitäisi olla kärsivällinen. En vain kertakaikkiaan ymmärtänyt sitä. Antero todennäköisesti ajatteli ”tulet näkemään”. Koska niin siinä kävi. Ajan myötä olen nähnyt.
Nykyään en oikeastaan ymmärrä miksi kärsimättömyys on sallittu piirre ihmisessä. Juosten kustu on lopputulema aina, kun kärsimätön ihminen tekee jotain. Kannattaisi pysähtyä ja yrittää miettiä kokonaisuutta. Luottaa elämään ja siihen, että odottaminen tuo pysyvempiä lopputuloksia hutkimisen sijaan.
Tähän perustuu se, että paras tapa laihduttaa on muuttaa elämää eikä yrittää löytää pikatietä onneen. Sitä ei nimittäin ole. Siksi kannattaa kehittää omia luonteenpiirteitä samalla matkalla, jonka kulkee muuttaessaan muita tapojaan. Kärsivällisyydellä voittaa aina isomman potin, kun jaksaa odottaa oikealla hetkellä iskemistä.

En koskaan uskonut, että laihduttamisen lopettaminen johtaa tähän hetkeen, jossa nyt olen. Olen tyytyväisempi omaan fyysiseen kuntooni ja olemukseeni kuin koskaan ennen. Olen kärsivällisempi kuin koskaan ennen, eikä kukaan ei syyllistä minua siitä, kun syön herkkuja enkä ristus viete ole moneen vuoteen syönyt kokonaista suklaalevyä ja sipsipussia yksinäni. On ihanaa harrastaa liikuntaa ja sitten syödä, että jaksaa taas. On ihanaa, kun on voimaa perseessä punnertaa metsäpolkuja ylös ja tunkata tiensä ylös kalliolle ihastelemaan maisemia ilman, että kunto loppuu ennen kuin on edes alkanutkaan. 
Hyvä uutinen kaikille elämäntapamuutoksesta haaveileville on se, että itseään voi aina kehittää. Omaa luonnetta on mahdollista kehittää ja se on vain itsestä kiinni. Nyt koronan aikaan on suuri mahdollisuus tehdä säännöllisestä liikunnasta osa omaa elämää, koska oikein muutakaan tekemistä tällä hetkellä ei ole. Ulkoile, syö, katso leffa ja toista huomenna.
PS. Olin ikuinen laihduttaja, kunnes muutin elämäni kaksi vuotta sitten ja nyt olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Olen edelleen ylipainoinen ja pyrin pääsemään turvalliseen vyötärönympärykseen, mutta se tulkoot ajallaan. Tältä näytin kaksi vuotta sitten.

5 kommenttia

  1. M.T. Ainasoja | mtainasoja.fi kirjoitti:

    Tosi hyvin kirjoitettu!

  2. Mari kirjoitti:

    Kiitos! 🙂

  3. Cisu kirjoitti:

    Hmm. Miusta ketoilu on siinä mielessä poikkeus, että sitä ei ole järkevääkään noudattaa pitkään saati loppuelämää (ainakaan sen tiedon valossa, mitä nyt on), mutta voi olla tosi hyvä tapa pudottaa painoa ja päästä sokerikoukusta eroon ja vaikka parin kk:n ketoilun jälkeen on tosi helppo jatkaa sokeritonta normaalia ruokavaliota. Samaa kokemusta itsellä vhh:n suhteen. Vähähiilarinen sopii omalle kropalle ja kehotyypille, enkä näe että se tekis mun ruokasuhteesta se vinksahtaneemman. Jokainen tyylillään, kunhan on terve ja onnellinen? 🙂

  4. Mari kirjoitti:

    Ihan hyvä pointti tuo sokerikoukusta irrottautuminen. Mä en sinänsä ole tutustunut ketoiluun sen tarkemmin, mutta sivusta seurattuna se vaan näyttää just sellaselta "jes, uus villitys, pakko testata" -tyyppiseltä dieetiltä ikuinen laihdutus mielessä. Näin kärjistettynä. 😀

    Ehkä tosiaan on tyyppejä kelle vähähiilarinen ja just ketoilukin sopii, mutta itselle ei tuo ensiksi mainittu sopinut. Kroppa meni ihan sekaisin ja sen jälkiä korjailtiin vuosia. Ehkä en osannut enkä sinänsä paneutunut asiaan tarpeeksi, mutta alunperin ei olisi pitänyt edes kokeilla. Ei siihen ollut oikeasti mitään tarvetta, koska en muutenkaan osannut syödä millään tavalla oikein. Yritän kai sanoa, että jos vain opettelisi syömään kunnolla ja tarpeeksi ja vasta sen jälkeen rupeaa hifistelemään, jos sille edelleen on jokin tarve.

  5. Cisu kirjoitti:

    Joo toki perusasiat täytyy syömisen suhteen olla kunnossa. Vhh voi sekoittaa hormonit, tästä olen itsekin kuullut. Usein virheenä on, ettei syödä tarpeeksi kasviksia ja toisaalta hyviä rasvoja. Maitotuotteet on usein yliedustettuna vhh:ssa ja ne sotkee kropan monella. Ja naisille vhh ja keto sopii usein miehiä huonommin, kuten pätkäpaastokin, eli malttia ja itsensä kuuntelua näiden kans toki aina. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *