Hae
Mari Hietala

Uusia innostuksen aiheita

*Sisältää mainoslinkkejä

Voi kuulkaa, minä olen taas löytänyt neulomisen! Tänä vuonna siitä ei mitään kovin pitkää taukoa ole tainnut ollakaan, mutta nyt on ihan uutta intoa ja uusia projekteja! Pääsin äitienpäiväsukissa viimeiseen kantapäähän asti, joten aloin nähdä valoa tunnelin päässä neulomisen suhteen. Keksin, että nyt voisi pyydystää langat tulilintusukkiin ja kun sopivasti vielä käytiin Raumalla viikonloppuna, sain langat hankittua sekä *opuksen, josta ohje löytyy.

Muitakin uusia innostuksen aiheita on. Meillä porisee hellalla juuri ruoka, jota tein ennen vanhaan tosi usein. Nyt yhtäkkiä taas muistettiin sen pitkään kestäneen risottokauden jälkeen. Paistan kanat, perään tulee riisit, ruokakermaa osa nesteestä ja rasia kirsikkatomaatteja. Sitten se saa hautua hyväksi ja on muuten maistuvaa!

uusia innostuksen aiheita

uusia innostuksen aiheita

Kolmas innostuksen aihe: kävin kampaajalla maanantaina. Pyysin omaa väriä ja nyt mulla on ruskeat hiukset!! En malta odottaa, että pääsen pesemään nämä ja saan pörrötukkani takaisin. Ei sillä, onhan nämä Liinun laittamat ihanan kiiltävät, mutta niin pirun liukkaat, ettei mun mammanuttura tahdo pysyä kasassa tuolla niskassa.

Ja mitäs muuta? Käytiin maanantaina kahtomassa yhtä taloa, joka oli tosi ihana, mutta jäimme miettimään työmatkoja. Ei olla siis tarjousta tehty. Seuraavaksi menemme huomenna katsomaan yhtä vähän vanhempaa huushollia.

Olen myös hieman innoissani siitä, että Tahkiksella on loma parin viikon päästä ja toisaalta mulla itelläni on enää kaksi kuukautta kotona lapsenvahtina olemista. Vauvavuosikin on ihan kohta jo ohi enkä tajua mihin aika on mennyt. Onneksi näitä uusia innostuksen aiheita tässä riittää, pysyy mieli virkeänä eikä tarvi tulla ulisemaan kuinka tylsää hoitovapaalla on. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *