Hae
Mari Hietala

Kesäloma kahdessa viikossa

Meikäläisen tämän vuoden kesäloma alkaa olla ohi, kun huomenna koittaa paluu takaisin työelämään hetkeksi. Kaksi viikkoa olen saanut huilailla ja tuntuu kyllä, että pieni tauko töistä tuli ihan tarpeeseen. Ollut hullu kevät eikä loppua näy nyt, kun menen takaisin. Viisi viikkoa on töitä enää jäljellä ennen kuin jään äitiyslomalle, jännittävää! Tavallaan ihan kiva vielä mennä töihin, ettei ihan kaikki pyöri vain mahani ympärillä ja joutuu pakostakin ajattelemaan muutakin. Raskausaivo-oireyhtymäkin helpotti lomalla hieman, mutta veikkaan sekoilun kyllä palaavan nopeasti siinä vaiheessa, kun ärsykkeitä tulee joka suunnasta ja pitäisi muistaa kaikenlaista.

Jäin tosiaan lomalle pari viikkoa sitten päämääränä ihan aluksi Pirkanmaalla sijaitseva Kihniö, jossa hengasimme pienessä vuokramökissä. Tällä kertaa tarkoituksena oli todella mennä käymään lähistön kansallispuistoissa, kun se edelliskerralla helmikuussa jäi pakkasten takia välistä. Suuntasimmekin heti maanantaina Seitsemisen kansallispuistoon lyhyelle parin kilsan kierrokselle. Ukkosvaroituksen takia emme lähteneet pidemmälle vaan palasimme mökille suunnitelmana mennä seuraavana päivänä tutkimaan Saari-Soljanen ja ehkä Multiharjun upea aarnimetsä. (Täällä postaus Seitsemisen retkistämme.)

kesäloma

ukkonen

kesäloma

Keskiviikkoaamu Kihniössä valkeni kovin harmaana yltyen todella kovaksi sateeksi. Vaihtoehtomme oli möllöttää mökissä neuloen ja lukien tai keksiä lähiseudulta joku sisäaktiviteetti. Melkein itseäkin huvittaa, kun sisäaktiviteetti sadan kilsan säteellä Tuurista on tietysti lähteä käymään Keskisellä. Mitä muutakaan sitä keksisi? Niinpä lähdettiin ajelemaan kohti Töysää, kierrettiin kyläkauppa, käytiin syömässä ja ennen mökille takaisin lähtöä tietysti käytiin vielä ruokapuolella. Mitä ostettiin? Vauvalle Vallilan ihana kettupussilakana, suklaata ja yksi Marimekon lautanen, jota olen väijynyt jotain puoli vuotta Turussa

Torstaina pakattiin pösö ja ajeltiin Turkuun. Kotimatkalla nähtiin kaksi kolaria, molemmat Turun päässä. Perjantaina puuhasteltiin kotona ja siivoiltiin, lauantaina olin yksin kotona ja sunnuntaina ei ilmeisesti mitään mainitsemisen arvoista, kun ei muista. 😀

kesäloma

TÄLLÄ VIIKOLLA

Tämän viikon maanantaina pakattiin taas kamat ja lähdettiin tällä kertaa Raumalla käymään. Käytiin ostamassa langat Tahkisen tulevaan riddariin. 🙂 Tiistaina aloitettiin kirppiskierroksella ja ostettiin kasa vaatteita vauvalle. Myöhemmin samana päivänä ajeltiin takas Turkuun ja sitten ei tehty yhtään mitään pariin päivään. Vaunukaupoilla käytiin joka päivä, mutta loppuaika möllötettiin kotona.

Perjantaina vihdoin repästiin ja ostettiin ne vaunut! Nyt meillä on Emmaljungat kotona ja ollaan niitä tässä ihailtu pari päivää. Eilen aloitettiin päivä aamulenkillä, josta selviydyin yllättävän hyvin. On ollut vähän ongelmia penikoiden kanssa, mutta eilen ne eivät onneksi vaivanneet. Sama juttu tänään, käytiin kiipeämässä Luolavuoren päälle, jotta välillä edes vähän hengästyisi ja taisi siinä samalla eilen hankitut liitoskivut mennä menojaan.

Mitähän kaikkea en muistanut mainita? Olen neulonut riddaria joka välissä, kun vaan ehtinyt. Katottiin Luciferin uudet jaksot kahdessa päivässä. Ollaan järjestelty kotia loman aikana paljon ja vihdoin alkaa olla paremmalla tolalla kaikki. Seuraavaksi täytyy hankkia pinnasänky vauvalle sekä kaikenlaisia muita härpäkkeitä. Vaunujen hankinta helpotti kyllä huomattavasti ja nyt tuntuu aivoissa olevan tilaa muullekin. 🙂 Onneksi oli mahdollisuus pitää pieni kesäloma tässä välissä, koska viiden viikon päästä tuskin enää pystyn pahemmin nostelemaan yhtään mitään, kun nytkin sitä jo mielellään välttelee.


Seuraa seikkailujani instassa! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *