Kaunistelun aikakausi on ohi, sillä kaunistelu ei kehitä ketään
0
Tässä maailmassa ja ihmiselämässä on joskus vaikeinta päättää olisiko henkilö, joka tuo rajut mielipiteensä julki vai henkilö, joka sujuvasti sukkuloi mielipiteiden välissä ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen. Jälkimmäisellä on helppoa – hän jää mieleen fiksuna ihmisenä. Rajuja mielipiteitä julkisuuteen lausuva herättää tunteita, aiheuttaa keskustelua ja työelämässä sellainen leimataan hankalaksi persoonaksi.
Blogimaailmassa jako on myös aika selkeä. Ne, jotka kirjoittavat, mitä sylki suuhun tuo, saavat yleensä näkyvyyttä jodelissa, iltapäivälehdissä ja kahvipöydissä. Sitten ovat ne bloggaajat, jotka kirjoittelevat pehmeällä otteella fiksuja ja päätyvät keskustelunaiheeksi positiivisessa mielessä useammin kuin suoraan puhuvat.
Negatiiviset kommentit ovat tehneet useista bloggaajista varovaisia. Itse ainakin olen pitkään jo suojellut itseäni sukkuloimalla sujuvasti ja erittäin liukkaasti, etten vain herätä liikaa huomiota esimerkiksi futispiireissä. Ettei kukaan vain kirjoita futisfoorumille kuinka taas se Hietala sitä ja tätä tai ettei kukaan tepsimielinen suutu minulle, jos kerron todellisen mielipiteeni heidän jalkapallonsa tasosta.
Sitten me katsottiin Heimebane. Kotikenttä. Norjalainen futissarja, jossa kova akka rupeaa koutsiksi miesten pääsarjassa. Tunnistin kaiken: kannattajien viha häntä kohtaan, joukkueen niskurointi ja joidenkin henkilöiden yritykset nolata hänet totaalisesti, jotta hän luovuttaisi. Olen itsekin joskus pamahtanut paikalle uutena esimiehenä ja siitä maailmasta siis tuo kaikki oli varsin tutun oloista, mutta futissarjassa kova akka oli kokeneempi kuin minä ja hän osasi vastata haasteisiin paremmin. Hän veti läpi oman mallinsa ja pysyi päätöstensä takana. Hän vähät välitti paskasta, draamasta ja muiden huuteluista.
Jäin miettimään miksi minusta tuli niin varovainen? Miksi en kirjoittanut jo vuosi sitten, etten jaksa kuvata paskaa jalkapalloa?
En vain kirjoittanut. Pelkäsin loukkaavani suomalaisten futisihmisten tunteita, vaikka tiedän, että suurin osa suomalaisista pitää suomalaista jalkapalloa paskana. Olen itse yrittänyt kaikki nämä vuodet puolustaa paikallista futista ja kannustaa ihmisiä katsomaan sitä, sillä paikallisen jalkapallon kehittämisestä lähtee koko valtakunnan jalkapallon parempi tulevaisuus. Kun RaiFu oppii markkinoimaan itseään, tulee naapuriseurallekin mieleen nostaa itseään ylemmäs ja tällä tavoin olemme jälleen lähempänä jalkapalloyhteiskuntaa (ainakin terveessä kilpailuhenkisessä ilmapiirissä, joka pohjalaisilla on verissä, turkulaiset ovat ihmeellistä ”antaa noiden nyt vouhottaa” -jengiä).
Sain vahvistuksen eilen ajatukseen, jonka Heimebanen katsominen herätti: pitäisi vain kirjoittaa aina kaunistelematta se, mitä ajattelee futismatseista. Kävimme nimittäin iltateellä tuttujen futisihmisten luona ja puhuimme asiat halki niin Tepsistä, KaaPosta kuin Interistäkin. Valtaväestö tuntuu olevan aivan samaa mieltä kuin minäkin tietyistä jutuista, kuten siitä, ettemme oikein kukaan ymmärrä, miten TPS voi olla sarjakakkonen. Se on Bermudan kolmiotakin suurempi mysteeri.
Näillä ajatuksilla on hyvä lähteä TPS:n pelipäivään. Ottelu on kauden kovin, kun pitäisi voittaa joukkue, joka ei ole hävinnyt vielä yhtään matsia tällä kaudella. Voitto tai häviö – kirjoitan matsista omat tuntemukseni rehellisesti enkä aio kaunistella mitään. Kaunistelun aikakausi on ohi.