Koskeljärven reitti Eurassa

Viime viikonloppuna emme viitsineet telttailemaan, kun olimme juuri keskiviikkona olleet, vaikka perjantai-ilta olikin aika hieno. Päätimme tehdä päiväretken Euran Koskeljärvelle, jossa oman kunnon mukaan voi patikoida järven sivua joko 20 km edestakaisin tai vaikkapa vain noin 10 kilometriä. Vaihtoehtoja piisaa, sillä tämä ei ole rengasreitti ollenkaan.

Me jätimme auton Uhrattuun, jonka parkkipaikka oli kovin ruuhkainen. Suosittu paikka selkeästi ulkoilla. En sinänsä ihmettele, sillä Koskeljärvi tarjoaa kivat järvimaisemat ilman yhtään mökkiä ja paljon eri lintuja seurattavaksi. Luontopolku itsessään oli erittäin helppokulkuista ja osan matkaa saa tallustella upeilla pitkospuilla. Metsä oli satumaisen näköinen koko matkan.

Parkkipaikan vastapäisellä pellolla töyhtöhyypät vartioivat jälkikasvuaan, kun taas järvellä hanhet ajeluttivat omia palluroitaan ja härkälinnut möykkäsivät. Näimme reissullamme näiden lisäksi kurkia, joutsenia, telkkiä, palokärjen, punakylkirastaan, pyrstötiaisen, tiiroja, lokkeja ja kalasääsken. Kotimatkaa en laske tähän, jolloin näimme jonkun haukan liitelemässä tien yli hyvin matalalta.

Uhratulta lähdettiin kävelemään kohti Pyhäniemen laavua, jonne oli matkaa noin vajaa 5 kilometriä. Tuuli oli jokseenkin kova, joten emme ihan täydellisesti päässeet nauttimaan lämmöstä, jota aurinko tarjoili tuona lauantaipäivänä.

En yhtään tiennyt, mitä odottaa luontopolulta ja sen kauneus yllättikin retkeilijän täysin. Ensin oli sekalaista haapa-, koivu- ja kuusimetsää, jossa todennäköisesti asuu monta liito-oravaa ja sen jälkeen nousimme jollekin hauskalle pienelle harjanteelle, jonka päällä kiemurteleva polku oli upean näköinen.

Ihmiset tavaroineen olivat tehneet laavulle nuotion, vaikka voimassa oli metsäpalovaroitus ja laavun sekä puuvaraston seinässä luki ”tulenteko kielletty”. Olen muutamia kertoja ohimennen kommentoinut avotulien tekemisiä instassa, mutta kommentoin nyt täälläkin: älä tee avotulta ruohikko- tai metsäpalovaroituksen aikaan. Älä.

Ei kiinnostanut jäädä laavupaikalle syömään, joten jatkoimme matkaa eteenpäin kohti Latosaaren laavua. Kauhea nälkä jo oli ja aina käveleminen nälkäisenä on todella perseestä, koska silloin ei jaksa ihastella luontoa samalla tavalla kuin hyvissä energioissa. Pysähdyimme lopulta evästelemään johonkin parkkipaikalle parin kilometrin jälkeen.

Kävelimme eväspaikaltamme vielä jonkun matkaa katsomaan millainen taukopaikka on Moukkari. Sieltä löytyi pöytä penkkeineen. Joimme kahvit ja söimme pullat ennen kuin palasimme takaisin.

Paluumatkalla meitä vastaan tuli nainen, joka kertoi kuulleensa kaulushaikaran äänen Pyhäniemen laavulla. Oli hyvin ilmeistä, että meitä kiinnostaa linnut, koska kuljimme kamerat pitkine putkineen kaulassamme.

En pääse yli kaulushaikaroista. Olemme nyt törmänneet niihin lähes joka viikonloppu Teijossa yöpymisen jälkeen ja huvittavinta siinä on kai se, että minä en erota sen ääntä. Minulle on kerrottu sen olevan ”kuin joku puhaltaisi pulloon” ja hyvin kumea ääni. Mutta siis en erota sitä edes netin äänipätkästä. Ehkä nauroin liikaa hänen ulkonäölleen ja nyt minua rankaistaan.

Alunperin ei siis olisi ollut tarvetta kiertää enää Pyhäniemen laavun kautta, mutta kävimme tarkastamassa kaulushaikaratilanteen. Ei kuultu mitään, koska tuuli niin lujaa ja minä en muutenkaan odottanut kuulevani kyseistä elukkaa, kun en ole aiemminkaan sitä erottanut.

Vajaa 7 tuntia lähdön jälkeen olimme takaisin autolla, vajaa 17 kilometriä käveltynä. Oli mahtava päivä ulkona ja ihan mieletön lintupaikka tämä kohde. Latosaaren laavua emme käyneet katsomassa, vaan säästimme sen toiseen kertaan. 

Tämä retkikohde sopii tosi hyvin myös ihan aloittelijoille, kun reitin pituuden voi itse päättää. Kääntyy vain takaisin siinä kohtaa, kun tietää, että suurin piirtein pääsee vielä autolle takaisin. Eväitä mukaan ja taukoja, niin sitä jaksaa pidemmästikin.