Meidän imetystaival tähän asti

Ajattelin kertoa miten meidän imetystaival on sujunut tähän asti, kun kuitenkin syksyllä jonkun verran olen sivunnut tätä imetysaihetta. Kun vauvan painonnousun kanssa oli haastetta (neuvolan mielestä), heijastui se tietysti myös suoraan imetykseen. Tarkoitan sitä, että kun kasvusta aletaan sanomaan, tottakai sitä sitten kääntää kaikki kivet, jotta imetys onnistuisi. Oli meilläkin kuitenkin imetysotteessa petrattavaa pitkän aikaa ja hetkiä, kun mietti onko tämän pakko sattua näin paljon.

Synnytysvuodeosastolla mulle törkättiin rintakumi käteen ihan heti ennen kuin ehdin silmää räpäyttää. ”Sullon tollaset nännit, sä tarvit tän” ja niin sitä sitten rintakumin kanssa säädettiin jokaisella imetyskerralla. Vauvalla oli tosi hyvä imetysote kumin kanssa, mutta kotiin tultuamme lueskelin asioista ja totesin haluavani rintakumista pian eroon. Vauva saa maitoa rinnasta nopeammin ilman rintakumia, mikä oli ihan suotavaa, koska hän oli niin ikkupikkuinen.

Vein vauvan noin 3-viikkoisena osteopaatille ja sieltä kotiuduttuamme ei rintakumia enää tarvittu. Vauva tarrasi kiinni kuin takiainen eikä irti päästänyt. Imuote sattui kuitenkin ja sitä se teki vielä pitkään. Välillä oli päiviä kun tuli itku, koska imetys sattui niin paljon. Onneksi maitoa kuitenkin tuli, joten en vauvan maidonsaannista osannut olla huolissani. Vasta sitten alkoi järjetön stressaaminen, kun neuvola teki siitä stressin.

Aloitin kamalan suklaadieetin, ettei maito varmasti lopu ja heruisi paremmin. Kaksi kuukautta kesti suklaadieettiä ja lopputulos: +5 kg, eikä mitään vaikutusta ainakaan vauvan painoon. 😀 Ihan samalla tavalla kasvanut koko ajan, vaikka söisin suklaata miten paljon vaan. Oletan, että olisi kasvanut varmaan paremmin ilman stressiä ja sitä suklaata.

Noh, se imetys. Kävimme näyttämässä kielijännettä alan asiantuntijalla, joka totesi jänteen vähän kireäksi. Joku toinen olisi todennäköisesti leikannut sen suorilta? Me emme leikanneet, vaan kävimme imetysohjaajan arviossa. Imetysohjaaja sattui olemaan osteopaatti (ja kätilö), joten sain superhyvää palvelua enkä sen koommin imetysohjausta tarvinnut. Mietin vain, että olisinpa mennyt sinne 3 kk aiemmin. Tämän kyseisen osteopaatin käsittelyn jälkeen niska alkoi aueta ja imuote parani, enää ei sattunut. Ainoa haaste enää oli imetysasennot kotona, ne hakristivat. Vasta tammikuun alussa vihdoin hankin meille imetysnojatuolin, joka viimeisteli imetystouhun. Viimeiset pari kuukautta imetys on ollut helppoa ja mukavaa.

alun taistelu kannatti ja kannattaa

Ehdin monta kertaa miettiä sitä miten helvetin vaikea imetystaival voikaan olla aluksi. Jos äiti selviää ensimmäiset kolme kuukautta, sitten se todennäköisesti helpottaa. Tiheät imut jäävät hetkeksi ja maitomäärät tasaantuvat. Sen myös huomasin, että omalle maitotaloudelle yöimetykset ovat sikatärkeitä. Jos ne jäävät, maidontulokin saattaa hieman hiipua. Itselläni nimittäin maito suorastaan nousi uudelleen, kun joulukuun puolivälillä palattiin perhepetiin. Niin kauan kun siis nukumme vierekkäin, ei minun tarvitse pelätä maidon loppuvan. Niinpä tosiaan imetys on tosi kivaa just nyt. Jos hampaiden tuloa ei lasketa, mutta jätetään se sitten seuraavaan kertaan, kun tämä taipaleemme jatkuu niillä hampailla. 😀

Olen niin iloinen, kun jaksoin taistella ja pääsin tänne asti. 🙂 Luotin itseeni, sillä tiesin maitoa olevan. Jos sitä aluksi tuli tulvimalla, kyllä sitä myöhemminkin täytyy olla. Ihania ovat ne hetket, kun laitan pojan selälleen sänkyyn ja hän alkaa kiljua, kun näkee minun asettuvan viereen. Hän ei malttaisi odottaa, että pääsee tissille. 😀