Hae
Mari Hietala

Rahapäiväkirja viikko 27

* postaus sisältää mainoslinkkejä The Body Shopiin*
Vuoden alusta asti olen listannut jokaisen kuukauden ensimmäiseltä viikolta rahapäiväkirjan julki, koska mikäpä sen hauskempaa kuin seurata mihin kaikkeen sitä tuleekaan tuhlailtua. Samalla tietysti toivon löytäväni aukkoja, joihin rahani tuntuvat mystisesti aina katoavan jokaisen kuun alussa ja kyllähän niitä on löytynytkin. Käyn liian usein ulkona kahvilla ja vielä vuoden alussa työpaikkaruokailu teki ison loven talouteeni, kunnes päätimme alkaa tehdä eväitä töihin. Eväspäätös on ollut sekä taloudellisesti että hyvinvoinnillisesti mahtava päätös! Suosittelen kaikille ketkä epäröivät voisiko työpaikkaruokalan sijaan tehdä itse lounaseväät, sillä todellakin voi. Se helpottaa arkea suunnattomasti, kun samoja ruokia voi syödä päivästä toiseen.
Kesäloman päätteeksi keksin tarttua kiinni vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen ja se taitaa näkyä kulutuksessa jo nyt. Just tällä hetkellä minun tekisi ihan äärettömän paljon mieli mennä surffaamaan nettikauppojen alelaareja, mutta en mene, koska en saa ostaa mitään. En edes tarvitse mitään muuta kuin uudet pellavahousut, mutta pystyn kyllä elämään ilman niitä vuoden.
Tässä viime viikon tuhlailut:

maanantai
kahvi töissä x 2 2,40 e
Prisma 25,03 e
tiistai
kahvia töissä 1,20 e


keskiviikko
kahvia töissä 1,20 e
Prisma 5,51 e
The Body Shop 28,90 e
torstai
kahvia töissä 1,20 e
lounas töissä 5 e

perjantai
kahvia töissä 1,20 e
pulla töissä 1,50 e
mochaccino Mbakeryssa 4 e
Prisma 33,24 e
lauantai

sunnuntai
Prisma 19,37 e

???

Prisma sai multa rahaa yhteensä 83,15 e ja summa sisältää muutakin kuin pelkkää syötävää, sillä sunnuntaina kävimme hamstraamassa kukkapurkkeja Piispanristin Prismasta. Heräteostoksia oli keskiviikkon The Body Shop -vierailu, kun tuli yhtäkkiä mieleen *se uusi porkkanarasva, jota haluan kokeilla. Samalla ostin Jonille *yövoidetta ja itselleni *meikinpoistoaineen. Olemme yrittäneet karsia ulkona kahvittelun yhteen kertaan viikossa ja se toteutui, kun kävimme vain perjantaina kahvilla Mbakeryssa. Yhteensä koko viikolla meni rahaa 128,55 euroa, mikä on varmaan vähiten koko rahapäiväkirjojeni historiassa. Jes! Hyvä minä! Hyvä sinä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *