TPS vaihtoi koutsia tuossa taannoin ja minähän sitten lähdin tänään kuvaamaan uuden TPS:n futista into piukassa. Aiempi matsi RoPSia vastaan näytti niin erilaiselta kuin aiemmat, joten odotukset olivat optimistisesti korkealla.

Tässä nopea lyhennelmä pelistä: koko 90 minuutin ajan joka toinen hetki enimmäkseen joku Hongan pelaaja oli kentällä mukkelis makkelis, Muzaci otti keltaisen, tuomarointia moitittiin kovaäänisesti eikä TPS varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla kovin usein Hongan maalia uhannut.

Haluatteko tietää, mitä minä tein matsin ajan? Ekalla puoliajalla odotin TPS:n hyökkäyksiä, mutta loppua kohti olin jo luovuttanut ja ihmettelin taivaalla näkyvää haloa. Toisella puoliajalla juttelin muiden kuvaajien kanssa siinä samalla, kun kirosin vallitsevia valo-olosuhteita. Niin perseestä kirkas auringonvalo puoliksi kentän päällä, kun osa taas on varjossa. Muutenkaan en ole nyt ihan parhaassa vedossa futiskuvaamista ajatellen, olin oikeasti aika paska.

Tämä koko matsi oli jotenkin tosi hämmentävä. Minne jäi se viime viikonlopun TPS? Oliko Honka muka niin kova, että puolustuksesta ei vain päässyt läpi? Onko maali niin kammottava laitos, että siitä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin potkasta ohi? Itsehän olen mestari tekemään maaleja. Itsehän kosken jalkapalloon tosi usein. Mitä ihmettä ne kaikki Hongan pahan näköiset kaatumiset ja pääosumat oikein olivat? Oliko nurmikko liukas, tasapainossa jotain ongelmia Hongalla vai onko TPS alkanut paikata pelaamista muilla tavoilla? Ensi kerralla yritän keskittyä varmaan vähän paremmin, vaikka se on kyllä vaikeaa, jos peliä pelataan ihan eri päässä kuin itse on.

Nyt en ehdi tämän enempää jaaritella tästä 90 minuutista Kupittaan vehreillä laitumilla, sillä mun täytyy painua nukkumaan. Huomenna vielä työpäivä ja sitten hei alkaa loma. Ehkäpä siinäkin yksi syy, miksi mun ajatukset seilasi jossain ihan muualla kuin futiskentällä.

Huh hellettä, sanos valokuvaaja tekonurmikentän laidalla, kun aurinko selkään 90 minuuttia porotti. Minut yllätti tänään kyllä ihan täysin Turun kuumuus, kun olin valokuvaamassa jalkapalloa Turun urheilupuiston yläkentällä. Vettä oli mukana aivan liian vähän ja hikoilin kuin pieni possu pari tuntia nestehukan partaalla.

Päätin lähteä kuvaamaan naisten matsia, kun en ollut vielä koko kaudella ehtinyt heitä kuvaamaan ja sattui vielä mukavasti Ilves vastaan, koska mitä muutakaan futista sitä nyt kuvaisi kuin Tepsi-Ilveksiä. Mitään muuta jalkapalloa en nimittäin aio koko heinäkuussa kuvata, vain miesten versio TPS-Ilveksestä ja nyt tämä naisten versio.

Minä suoritin ihmeen, sillä saavuin yläkentälle ajoissa. Ihan kunnolla ajoissa. Niin, että ehdin vaihtaa pari sanaa TPS:n koutsin kanssa ja ihailla rouvien leipomia mokkapaloja kuola pilkistellen suupielestä. Ehdin myös patsastella katsomon edessä, kun en oikein osannut päätää lähestymistapaani alkuseremonioihin. Sitten, kun pelaajat olivat tulossa tupaan, päätin ottaa pari askelta taakse ja kuvailla hieman kauempaa.

Tauolla en saanut mitään kivoja taidekuvia. Meinasin mennä kohti penkkejä, mutta TPS oli putsannut kaiken mukaansa eikä jäljellä ollut edes yksiä hylättyjä nappiksia. Ei mitään. Tyydyin hikoilemaan kioskin kulmilla mokkapalat mielessäni.

Ensimmäinen puoliaika ei ollut kovin ihmeellinen kotijoukkueen pelin kannalta. Pari kertaa he kävivät moikkaamassa siinä päässä, jossa minä olin kytiksellä, mutta noin muuten sain tuijotella Ilves-ihmisten sukunimiä.

Toisella puoliajalla sain tekemistä hetkittäin hieman enemmän, mutta silti mitään erikoista ei päässyt tapahtumaan. Juuri, kun olin kirjoittamassa Tahkikselle viestiä kuinka Rannus on kova juoksemaan, hän käveli vierestäni vaihtoon.

Ei voittoa Turkuun tällä kertaa, mutta toivottavasti pian saa pistetilin auki. Seuraava kotipeli on elokuun puolella, joten silloin uusi yritys turkulaisyleisön edessä.

Ja unohtuipa melkein kertoa, että mokkapalahimoni tyydyttyi pelin loppuvaiheella, kun minulle tuotiin yksi erittäin mehevä pala kyseistä herkkua nenän eteen. Kyllä kuulkaa kelpasi. Kiitos vielä leipurille!