Hae
Mari Hietala

Ystävyyden ja rakkauden päivä

Vaikka ystävänpäivästä tuleekin ensimmäisenä mieleen amerikkalaisten hapatukset, on se mielestäni tärkeä sekä ystävyyden että rakkauden päivä. Minulle ainakin tekee hyvää muistaa ystäviä, sillä en mitenkään liian aktiivisesti viime aikoina ole nähnyt ystäviäni. Vuosi sitten minun piti aktivoitua, mutta sitten tuli korona enkä sen jälkeen ole nähnyt ketään kuin pari kertaa. Pahin pelkoni alkaakin pian olla se suostuuko kukaan enää lähtemään kanssani kahville sitten, kun tämä pirun korona on ohi.

Eniten olen viimeiset kolme vuotta viettänyt aikaani nykyisen parhaan ystäväni, poikaystäväni kanssa. Siksi tuntuukin hyvältä juhlia ystävyyden lisäksi myös rakkautta. Ystävänpäivä osuu meidän kannaltamme siihen hetkeen, kun voimme juhlia parisuhdettamme. Tapasimme ensimmäistä kertaa ystävänpäiväviikolla, joten meillä on jonkin sortin vuosipäivä näihin aikoihin.

ruusut

ystävänpäivänä

teehetki

Meidän päivämme tänään alkoi nukkumalla pitempään kuin eilen (ainakin siis seitsemään!) ja noustuamme ylös Tahkis teki puuroa minun neuloessa. Ryhdistäydyin aamupalan jälkeen ja leivoin porkkanakakun. Sen jäähtymistä odotellessa kävimme ulkona katsomassa millainen meno lintujen ruokintapaikalla on ja parturoimme kiinanruusut kevätkuntoon. Lopulta pääsin kuorruttamaan kakun, söimme lounasta ja pääsimme vihdoin maistamaan herkkukakkua. Tein sen muuten tällä Sallan blogista löytyvällä reseptillä, joka on ihan paras porkkanakakkuohje!

Kun olimme tarpeeksi kauan ihailleet kaunista auringonpaistetta sisätiloista päin, puimme juoksukamat päälle ja lähdimme käymään lenkillä pitkästä aikaa. En ollut juossut pariin viikkoon, joten halusin nähdä kuinka se sujuu ja tietysti piti taas mennä kynnyksen yli, jotta ei olisi niin vaikeaa arkena lähteä lenkille. Tauko ei koskaan oikein tee hyvää näille harrastuksille. Hiihto sen sijaan oli tehnyt kunnolle hyvää, sillä sykkeet oli tosi helppo pitää alhaisina ja olin tosi tyytyväinen keskisykkeeseen, joka pysyi helposti tavoitteessa.

Nyt on päivä melkein jo ohi ja huomenna taas töihin. Ajattelin vähän neuloa, kun ei nyt ihan vielä tarvitse mennä nukkumaan, vaikka väsyttääkin jo mukavasti. Sain Hnetur-paidan toisen hihan valmiiksi eilen ja nyt olen aloittanut toista. Enää viikko ja paita on valmis!

Toivottavasti sulla on ollut ihana ystävänpäivä tänään! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *