Piikkiön linnavuori

Olemme jo muutamana viikonloppuna kovasti kaivanneet metsään, kuten vanhoina hyvinä aikoina oli tapana. Aina kuitenkin Varsinais-Suomen sää pilasi suunnitelmat, kunnes eilen haistatettiin paskat sääennusteille ja lähdimme vaan. Suuntasimme Piikkiön linnavuoren reitille, kun meiltä ei sinne kovin pitkä ole ja lyhyt automatka retkipaikkaan houkutti. Piikkiön linnavuori oli myös itselleni entuudestaan tuntematon paikka, Tahkis siellä on kuulemma joskus kauan sitten aiemmin käynyt.

Pitkän metsäretkeilytauon jälkeen metsä tuntuu aivan uudelta paikalta. Sellaiselta kuin olisi oikeassa paikassa, mutta on silti vähän varautunut olo jostain syystä. Kuin olisin vähän pettänyt metsät talvitauon takia, vaikka eihän metsä sitä tiedä, etten ole käynyt palvomassa luontoa puiden juurilla pitkään aikaan.

Polku oli suurimmaksi osaksi kovin jäinen ja uskon, että äitini olisi ollut kauhuissaan, jos olisi ollut näkemässä tilanteen. Menin sivuluisussa muutamia mäkiä alas pitäen kiinni nuorten kuusten oksista. Hyvin toimi! Enkä edes kertaakaan meinannut kaatua, koska valitsin reittini olosuhteiden mukaan. Jos en olisi raskaana, en ehkä olisi varonut aivan yhtä paljon. Ja onneksi oli myös osuuksia, jotka eivät olleet jäässä yhtään.

Varsinaisen linnavuoren jätimme välistä, sillä se olisi ollut 40 metrin nousu yhtäkkiä ja en ole yhtään varma miten tällainen raskaus tuollaiseen reagoi. En vielä tässä vaiheessa ole valmis synnyttämään kuitenkaan. No okei, suurempi syy oli se, että polku vuorelle oli myös jäinen. Täytyy käydä joskus sitten, kun kaikki paikat ovat sulaneet.

KUU KIURUSTA KESÄÄN

Kuulimme retkellä paljon keväisiä lintuja ja toki näimme myös osasta vilauksen. Parkkipaikan viereisellä pellolla lauloi kiuru ja metsässä ollessa ylilennot suorittivat joutsenet, nahistelevat närhet, iso hanhilauma sekä kurjet. Jossain kaukana kuultiin yhdessä vaiheessa myös palokärki.

Evästauon pidimme laavun lähellä keskellä metsää. Laavut ovat turhan suosittuja makuumme, joten etsimme nykyään suosiolla jonkun oman mättään, jossa voi rauhassa kuunnella luonnon ääniä ja keräillä hämähäkkejä reppuunsa kotiinviemiseksi. Jälkimmäinen tapahtuu yleensä vahingossa, ei tarkoituksella.

HYH, KAHVIA

Join jopa kuksallisen kahvia, vaikka yli kolmen kuukauden tauon jälkeen kahvi maistuukin pahalta. Sitten kun otti kaveriksi Fazerin sinistä, johan meni kahvi alas. En kyllä saanut siitä mitään ihmeellisiä kiksejä enkä oikein ymmärrä miten kahvi on koskaan voinut olla mielestäni hyvää. Yritän pitää kovasti kiinni tästä ajatuksesta, sillä en kaipaa kahviaddiktiota yhtään elämääni. Haluaisin, että se pysyy poissa, koska koen olevani aika herkkä kofeiinille. Saan teestä ihan tarpeeksi energiaa. Silti erikoiskahveja ja retkillä normaalia suodatinkahvia aion sallia itseni juovan.

PIIKKIÖN LINNAVUORI RETKIKOHTEENA

Retkipaikkana Piikkiön linnavuoren alue oli mielestäni erittäin mukava. Sopivasti korkeuseroja, joten tulee jaloillekin vähän treeniä normaalia enemmän ja alueen linnusto oli myös mieleeni kovin. On aina ilo kuulla närhien ruma rääkynä ja palokärjen maailmanlopun huuto. Kallioiden päältä laskeuduttiin aivan ihastuttavaan kuusimetsään eikä mikään muu paikka maailmassa ole niin oikea kuin vanha kuusimetsä. Niissä on elämä.

Linnavuori itsessään tietysti tuo reitille sitä jotain, kun kuvien perusteella sieltä on aika huikeat maisemat. Joskus toisella kerralla tosiaan täytyy käydä kiipeämässä sinne.

Lisää seikkailujani instassa. 🙂