Hae
Mari Hietala

Kosmetiikka kiinnostaa pitkästä aikaa

*Sisältää mainoslinkkejä

Menneinä vuosina minulla on ollut tapana ottaa esiin kosmetiikka täällä blogissani silloin tällöin, sillä olen teinistä saakka ollut hyvinkin kiinnostunut meikkaamisesta. Muistan kuinka istuin joskus eteisen lattialla meikkaamassa iltaa varten, kun siinä sattui olemaan kaikista paras valo meidän huushollissa. Meikkasin antaumuksella ja käytin äitin luomivärivarastot hyödykseni aina. Äitilläni on ollut todella hyvä maku meikkien suhteen, koska kaikki luomivärit esimerkiksi olivat Christian Dioria suurimmaksi osaksi.

Minusta tuli vuosien myötä sekakäyttäjä. Nuorempana saatoin ostaa enimmäkseen selektiivistä kosmetiikkaa, mutta sittemmin hinnat ovat kallistuneet jotenkin aivan liikaa omalle kukkarolle ja toisaalta markkinat ovat muutenkin aivan erit kuin aiemmin. Nykyään hyviäkin meikkejä voi ostaa parilla eurolla (essence). Lisäksi luonnonkosmetiikka on myös jyrännyt mukaan. Vaihtoehtoja on todella paljon verrattuna siihen, että aikoinaan Seinäjoen Anttilan markettimerkit olivat lähinnä Lumene, L’Oreal ja Maybelline.

Vajaa vuosi sitten tein niinkin radikaalin ratkaisun, että lopetin hetkeksi arkena meikkaamisen kokonaan. Se oli ihan kamalaa alkuun, ainakin ne ensimmäiset päivät. Sitten siihen tottui ja oli jopa hieman erikoinen olo, kun taas meikkasi töihin.

kosmetiikkaa arkena

Meikkaamisesta irtaantumisen jälkeen olen vähitellen taas palaillut arkimeikkailuun, jos minulla on siihen aamulla aikaa. Välillä herään niin myöhään, että on parempi vain sutaista päivävoide naamaan suihkun jälkeen ja siirtyä syömään aamupalaa.

Viime aikoina olen kokenut pienimuotoista innostusta meikkaamista ja kosmetiikkaa kohtaan. Se tuntuu tosi piristävältä pitkästä aikaa. Ihoni on välillä vähän paskemmassa kunnossa ja välillä taas paremmassa. Nyt kun se on parempi, on tosiaan into meikatakin suurempi. Juuri viime viikolla ostin *Bohon meikkivoiteen, koska se on ihanan kosteuttava.

Viikonloppuna klikkailin Jolielta ostoskoriin *silmämeikinpoistoaineen, josta olin jo hetken haaveillut. Käytin samaa kolme vuotta sitten ja nyt halusin taas kokeilla. Tänään huomasin House of Organicilla alkaneen luonnonkosmetiikkapäivät ja vähän syyhyttäisi tutkailla tarjontaa, koska tarvitsen pian uuden yövoiteen (nyt käytän *tätä) sekä ripsivärin.

Vaihteleeko sulla paljon meikkailuinnostus vai meikkaatko vaan aina tai olet meikkaamatta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.