Lenkkeilystä ja itsensä vertaamisesta vuoden takaiseen

Käpsyteltiin joku viikko sitten muutaman kerran vähän pidempi lenkki, joku 8 kilometriä ja mietin, että vuosi sitten tähän aikaan pisin lenkkini oli ehkä 3-5 kilometriä. Kunto (ja reisipalat) on kasvanut ihan huimasti vuodessa!

Viime keväänä kova tavoite oli alkaa taas juosta, mutta hölkkähaaveet unohtuivat, kun tarjolla oli kävelylenkkejä uuden tuttavuuden kanssa. Nyt kun vuosi on kulunut tuosta, olen sitä mieltä, että oli oikeastaan ihan paras rakentaa ensin jonkinlainen pohjakunto ennen kuin edes miettii juoksemista.

Tiedän kävelemisen olevan ajatuksenakin jo aika kamala useimmille ihmisille, koska se on niin hidasta. Niin järkyttävän hidasta. Minusta pitkien kävelylenkkien harjoittaminen maksaa itsensä takaisin lopulta silti. Ainakin minulla on nyt todella hyvä mieli siitä, että ollaan sinnikkäästi viikosta toiseen pyritty ehtimään edes yhdelle vähän pidemmälle lenkille, sillä se näkyy yleisesti olossa, olemuksessa ja jaksamisessa. Jos haluaisin alkaa nyt juosta, uskon sen olevan helpompaa kuin yrittää rakentaa juoksukuntoa täysin nollasta.

Usein sitä saattaa myös lipsahtaa vertailemaan itseään muihin ja muiden suorituksiin, mutta jokainen tietää, ettei se ole järkevää. Siksi onkin hyvä pysähtyä joskus muistelemaan missä oli vuosi sitten menossa. Minä esimerkiksi hölköttelin viime vuoden helmikuussa ainoastaan yhden lenkin ja sen jälkeen sairaistuinkin influenssaan. Maaliskuussa 2018 lenkkejä tuli 4 ja niiden pituus todella oli siinä 3 km pintaan. Tänä vuonna olen lenkkeillyt helmikuussa 8 kertaa ja nyt maaliskuussa on takana 3 lenkkiä, joista lyhin on ollut 4,5 km.

Aina toki nämä mitatut kierrokset eivät ole olleet mitään nopeimman keskivauhdin havittelua vaan on myös ollut niitä päiviä, kun halutaan vain nauttia ulkoilmasta. Käppäillään pari tuntia ulkona ja kilometrejä kertyy se, mitä kertyy. Tämäkin on aivan uutta vuoden takaiseen minään verrattuna ja tykkään muutoksesta. Olen ymmärtänyt, että mitä enemmän ihminen pönöttää sisällä, sitä huonompi vastustuskyky hänellä saattaa olla. Ihminen tarvitsee happea ja siksi kaiken ulkona suoritetun liikkumisen ei tarvitse olla nimenomaan sitä suorittamista. Ulkoilu ja ulkoilmasta nauttiminen on parasta stressinpurkua ♥ Vai mitä mieltä sinä olet? Missä tilanteessa sinä olit elämässäsi vuosi sitten?