Hae
Mari Hietala

Kakkonen: SalPa – KaaPo 24.5.2019

Suomalaisessa jalkapallossa hyvää on se, että lähes aina löytyy joku peli, jos kaipaa aladivareita hengaillakseen ulkona katsellen peliä tai jos haluaa lähteä ihan valokuvaamaan. Me päätimme perjantaina suunnata Saloon kuvaamaan paikalliskamppailua, jossa Salon Palloilijat saivat vieraakseen Kaarinan Pojat. Puhun monikossa, sillä miesolentokin oli kuvaamassa tällä kertaa.

Ajattelin ennen peliä, että SalPa olisi vienyt, mutta kyllä se taisikin olla KaaPo, joka hallitsi. KaaPolla ainakin oli enemmän yritystä tehdä maaleja, eivätkä ne kaikki edes yritykseksi jääneet.

Kärrynpyöriä tehneellä pallotytöllä riitti ihailijoita toisella puoliajalla. Jotkut pojat tulivat aidan taakse huutelemaan ja kyselemään kaikkea pelipallon saamisesta tytön juomapullosta juomiseen. Pallotyttöjen kaitsija komensi tyttöä puolen tunnin jälkeen keskittymään peliin, vaikkei se nähdäkseni tytön vika ollut, kun häntä häirittiin.

Joutsenlauma taivaalla ja joutsenlauma kentällä olivat erilaista katsottavaa. SalPan numero 17 nousi suureen suosioon minun silmissäni ja jaksoin papattaa hänestä kotona vielä eilenkin. Oikein eri epeli. Hänestä tulee varmaan vielä joku päivä hyvä tuomari, olen nimittäin kuullut tuollaisista omat säännöt kentällä omaavista pelaajista tulevan mahtavia tuomareita.
En oikein tiedä oliko hänellä tasapainossa vikaa vai miksi hänen oli koko ajan roikuttava paidassa tai toisessa pelaajassa kiinni. Asioiden kieltämisen suhteen hän on kuitenkin ammattikieltäjä ja me kaikki tiedetään nyt hänen hermostuvan vasta sitten, kun häntä lyödään. Näin hän nimittäin sanoi tuomarille, kun tämän seuraavan kuvasarjan tapahtumia selvitettiin hetken aikaa kentän reunalla. En nähnyt, että häntä olisi lyöty, mutta ehkä niin kävi siinä samalla, kun KaaPon pelaaja hermostuksissaan repi paidan päältään huutaen samalla ”haluaksä mun paidan”. Minusta se oli hyvin avokätinen tarjous, koska jonkun eri paidan tämä repijäpelaaja olisi selkeästi halunnut, sillä tuomarikaan ei hänen mielestään tuominnut oikein. Ehkä siis joko KaaPon paita tai tuomarin paita olisi kelvannut hänelle?
Tuomarit toimivat minusta hyvin pelissä ja varsinkin linjatuomari, joka komensi heti, kun näki huonoa käytöstä nenänsä edessä. Minä sen sijaan sain vähän palautetta kotona, ettei minun kuulemma saisi kommentoida peliä kuvaajana niin kuin tein. Saatoin hieman provosoitua nimittäin tästä kaikesta, höhö. Ehkä se on se vimpeliläisgeeni, joka on tuttu Saarikentän kolmospuolelta?

Kaikesta huolimatta KaaPo voitti ja SalPan numero 17 kaltaisia pelaajia tuntuu riittävän lähes joka joukkueessa. Repimistä ja kiinnipitämistä näkyy aika usein, mutta tällä kertaa se kiinnitti huomion kunnolla, kun syntyi kunnon kohtaus aiheeseen liittyen. Ehkä se pahensi asiaa, kun puhuttelun ja paidanvaihtokohkauksen jälkeen sama meininki jatkui, vaikka yleensä tuollaisen tilanteen jälkeen luulisi pelitavan vaihtuvan hieman siistimmäksi.
Ilman näitä pieniä välikohtauksia olisin kirjoittanut tähän pelin olleen tasaista läpsyttelyä, missä kaarinalaiset nyt vain tekivät pari maalia ja salolaisilla ei puhti riittänyt maalintekoon asti. Kovimmat jätkät pelissä olivat tuomarit ja kärrynpyöriä tehnyt pallotyttö.
SalPa – KaaPo 1 – 2

Harkkamatsi: TPS – SalPa

Kävin eilen kuvaamassa jalkapalloa. Tuuli lujaa, enkä meinannut saada kuvaamisesta otetta, kun kentällä pyöri kahdessa eri joukkueessa kuvattavaa. Tai siis oikeastaan SalPassa oli enemmän tuttuja melkein, mutta silti tarkoituksena oli kuvata enimmäkseen Tepsiä. Vähemmälläkin sitä saa valokuvaaja päänsä sekaisin ja lopputulos on lähinnä räpellystä. Tämä matsi ei tarjonnut edes nappiskuvaa vaan tyytyminen on maalivahtihanskoihin.

Uusi Tepsi, uudet ukkelit ja ripaus vanhaa seassa. Nämä uudet kaudet uusilla joukkueilla ovat joka kerta hirveän hämmentäviä. Kun ei silmä osaa etsiä kentältä ketään ja vieraan miehen juostessa pallon kanssa lujaa kohti sitä vaan miettii kukahan ihme tuokin on, mistä maasta hän on ja voisinko edes vähän kiinnostuneempi olla etukäteen ketä tähän joukkueeseen kuuluu. Mutta kun en ole. Vihaan uudelleenrakennettuja joukkueita. Niissä ei ole mitään, mistä tulisi kotoinen olo ja pahimmassa tapauksessa samalta se näyttää siellä kentällä. Ei ole syntynyt vielä sellaista yhteisen tekemisen säveltä, joka kauden edetessä hioutuu kohdilleen. Ainakin toivottavasti.
Ihaninta jalkapalloa on se, kun hyökkäys puksuttaa eteenpäin ja tekeminen on itsevarmaa. Sellaista jalkapalloa on nautinnollista katsoa. Kun voit luottaa joukkueeseen joka päivä.
Uusista aluista puuttuu se luottamus. Luottamus joukkueeseen on myös se asia, joka tuo ihmisen katsomon puolelle. Se on se perimmäinen juttu, urheilumarkkinoinnin syvin ulottuvuus.

Minun urheilukuvauksen syvin ulottuvuus ovat nappikset, mutta tosiaan nyt on tyytyminen maalivahtikamoihin. Yritin myös kuvata maalivahteja, mutta Lepola teki siitä hieman hankalaa tarjoillen täysin julkaisukelvotonta materiaalia. Että kiitos vaan. Tässä paras versio kaikista huonoista:

Kuvausolosuhteet olivat jäätävät. Ekalla puoliajalla Turun jäätävä tuuli osui suoraan naamalle ja vesi valui silmistä. Aurinko lämmitti silti ihanasti ja ihan koko aikaa ei tarvinnut istua täysin viluissaan. Toisella puoliajalla sitten tulikin vähän enemmän kylmä enkä tuntenut varpaitani enää, kun kävelin kentältä autolle.

En oikein tiedä oliko SalPa tosi hyvä vai TPS huono vai Tepsillä vain huono päivä. Jotain kumminkin oli. TPS vaihtoi maalivahtia toiselle puoliajalle ja minun kotimaalivahdiltani ainakin tuli heti lausunto, että onhan se nyt vähän perseestä mennä maaliin kesken pelin, kun on ensin istunut pylly jäässä vaihtopenkillä yhden tunnin. 
Jalkapallo on peli, jossa pienistä jutuista tulee isoja lopputuloksen kannalta. SalPa voitti ja sitä suuremmalla mielenkiinnolla odottelen seuraavaa Tepsin harkkamatsia, joka pelataan Tampereella ensi viikon lauantaina. Pitäisiköhän lähteä sinne?
TPS – SalPa 1-3