Hae
Mari Hietala

Rauhallinen sunnuntai metsässä

Luitko tällä viikolla Ylen uutisen siitä kuinka metsä elvyttää mielen? Minua se hymyilytti, sillä metsässä käyminen on ainakin yksi terveellinen asia, jota toistan arjessani säännöllisesti. Onhan siitä paljon puhuttu kuinka metsässä oleminen laskee verenpainetta todella tehokkaasti sekä parantaa vastustuskykyä, mutta ei yhtään haittaa, että asia tuodaan julkisuuteen yhä uudelleen. Niin monen ihmisen mieli ja sielu lepäisi varmasti suomalaisessa suomaisemassa, kunhan he vain löytäisivät sinne. 
Yksi tämän tienoon hienoimmista luontopoluista sijaitsee ihan kiistatta Paimiossa, missä ensimmäistä kertaa kävimme marraskuussa.  Sieltä löytyy lähes kaikki maisemat neljän kilometrin sisään, joihin voi metsässä törmätä. Paimion luontopolku alkaa suosta, jatkuu pienen kauniin metsätaipaleen jälkeen kalliolle, laskee takaisin kallioiseen metsään ja ylittää parit hakkuualueet. Huikea kierros. Sinne kannattaa vähänkin stressaantuneen suunnata, mikäli haluaa palautua elämän raadollisuudesta. Matkalla voi yrittää bongailla liito-oravia ja piisameita.
Me veimme tänään Maaritin kanssamme kiertämään tuon upean paimiolaisten neljän kilometrin kierroksen, joka tarjosi ihasteltavaa yhä uudelleen myös meille, vaikka reitti oli jo tuttu. Paluumatkan metsä näytti paljon kivemmalta nyt kuin marraskuussa, mutta asiaan taisi vaikuttaa aurinko, joka valaisi polkumme tällä kertaa.

Reitti ei tosiaan ole kovin pitkä, mutta se antaa määrän sijasta laatua. Metsässä käyminen ei ole suorittamista vaan nimenomaan ulkoilmasta nauttimista, vastustuskyvyn hengittämistä ja mielialan nostattamista. Silloin kilometreillä ei ole merkitystä vaan sillä, että ehtii suhteellisen lähelle autoa ennen auringonlaskua. Jos haluaa. Minä usein haluan, sillä olen tapaturma-altis ja kompuroin märkien juurien päällä ihan kirkkaassakin valossa.
Metsäreissun jälkeen oli ihana mennä suihkuun kotona ja juoda kahvit rauhassa. ? Lähdimme vielä iltakierrokselle Skanssiin ja Myllyyn. Ostimme alushousuja, maton ja kelta-ansoja harsosääskille. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *