Ei taaskaan yhtään supistusta

Olen tällä viikolla ollut monin tavoin huono ihminen. Eniten mielialaltani ja toisena bloggailun suhteen. Rakastan kirjoittamista, mutta en pysty siihen, jos elän keskellä itselleni epätyypillistä vuoristorataa, jota hormonit hallitsevat. Olen huomannut itsessäni muutoksen nimenomaan hormonien suhteen, sillä raskaushormonit tuntuvat hälvenevän vähitellen, mutta eivät kokonaan ja ylipäätään tuntuu kuin minulla olisi nyt jo kahden viikon PMS:t. Vähän kuin alkuraskaudessa, kun en vielä tiennyt olevani raskaana. Joka päivä piti menkkojen alkaa, mutta eivät alkaneetkaan. Nyt sitä menkkajomoa odottaa joka päivä voimistuvaksi, mutta paskat. Sitten iskee turhautuminen ja sitä mun pää ei oikein kestä, sillä en ole sellainen ihminen. En ole turhautunut, vittuuntunut enkä mitään muutakaan paskaa vaan iloinen, yleensä siis paitsi nyt. Tai olen, joka toinen päivä, kunnes tulee ilta eikä taaskaan yhtään supistusta.

Googletan synnytystä ennakoivia oireita, googletan yliaikaisuutta ja luen riskeistä. Pelkään istukan heikkenemistä ja sitä, ettei vauva saa happea enää mahassani. Tiedän tekeväni näitä asioita aivan turhaan, sillä joka päivä hän liikkuu. Ainoastaan iltaisin kuuden jälkeen herää huoli, sillä silloin hän körmähtää unille eikä välttämättä herää kunnolla edes silloin, kun minä menen nukkumaan.

SUPISTUS VAI ILMAVAIVA

Niinä päivinä, kun en ole huolissani, olen turhautunut oman kroppani ns. toimimattomuuden takia. Miksei supista? Jos supistaa, miksei ne tunnu missään? Googletin kerran jopa ”supistus vai ilmavaiva” enkä edes ole ollut ainoa, joka tätä on miettinyt. Iän vanhasta keskustelusta löytyi vastaus, jonka mukaan supistus todella saattaa provosoida ilmavaivoja. Tänään minulla oli niin kovat ilmavaivat kello 14:59, että jouduin laskea keskeneräisen villasukan käsistäni ja ojentautua oikein hengittämään. Sitten ne loppuivat. Oli minulla siinä jo tunnin verran ollut jotain, mutta en ehtinyt oikein kiinnittämään huomiota sen sukan takia, sillä se piti saada tehtyä.

41+3 eikä oikein enää naurata

KAHDEN VIIKON PMS:T

Syyttelen kroppaani aivan turhaan, sillä jo kahden viikon ajan se on valmistautunut. Olen tuntenut sen, mutta edistys on hidasta. Joka päivä on tapahtunut jotain, mutta ei kuitenkaan muka tarpeeksi. Lopputuloksena tosiaan kahden viikon PMS:t, jotka tällä viikolla ovat vieneet mielenkin mukanaan. Tuntuu todella tyhmältä ajatella kaikkea tällaista, mutta mielestäni siitä on jo ikuisuus, kun viimeksi lääkäri on todennut esimerkiksi istukan ihan siistiksi. Siitä on pian jo kuukausi!

Tiedän myös ajatuksiani vääristävän facebookryhmän, kun moni on sanonut tunteneensa kivuliaita supistuksia jo pitkään. Tai on niitä, joilla yhtäkkiä supistukset vain alkavat ja pian he jo synnyttävät. Sama lapsivesien kanssa. Minulla ei yhtään mitään supistusta paitsi yksi tosi kova ilmavaiva tänään.

Tänään tehtiin viimeinen ristiretki keskustaan ja haettiin mm. nämä herkut

Huomenna meillä on käynnistysaika. Ei yliaikaisuuskontrollia, suoraan vaan käynnistykseen. Olisin halunnut synnytyksen käynnistyvän ihan itse, mutta se ei näytä olevan mahdollista, ellei jotain mullistavaa tapahdu. Edes muutamaa supistusta.

Haluan mun ilon takaisin. Haluaisin pystyä ihastelemaan mahaani, sillä kohta sitä ei enää ole.

Onneksi ihan joka hetki ei ole kuitenkaan paskaa ja niin voisin jälleen tämänkin itkuvirren päätteeksi ihan vaikka ryhdistäytyä. Eihän sitä tiedä, vaikka olisin huomenna tähän aikaan jo synnyttänyt.