Hae
Mari Hietala

Kesäloman jälkeen uuteen arkeen

Kun kesäloma kuukausi sitten alkoi, kuvittelin palaavani ihan samanlaiseen arkeen kuin ennenkin neljän viikon päästä. Sellaiseen, jossa suunnitellaan viikon treenit ennakkoon, ehditään venytellä, joogata ja kasvattaa lihaksia sekä järjestellä kotia rauhassa. Jossa iltalenkit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja välillä ostetaan irtokarkkia tarjouskilohintaan. Sitä semmoista minun ja Jonin kivaa tasaista arkea, jota tässä on elelty nyt vuoden verran täällä Raisiossa.
Todennäköisesti saan syyttää itseäni kaikesta, kun kesäloman automatkoilla moni lauseeni oli tyyliä ”muutetaanko tänne”, ”muutetaanko Tromssaan, sä meet töihin Valakarin Simon futisseuraan ja mä valokuvaan niitä”, ”jos mä johonkin täällä Norjassa haluaisin muuttaa, se olis tää Skibotn”, ”mieti, jos perustettais tuollainen kahvila maantien kylkeen” ja nyt viimeksi Kaarinassa ruusupuistossa käydessä ”sit ku mulla on oma piha, mä istutan sinne just tätä tummaa ruusua, niin hieno!”. Kaarinassa lausutusta lauseesta meni vajaa tunti, kun sähköpostiin kilahti vuokrasopimuksen irtisanomislappu.
Että kai sitä vaan jotenkin pitäisi pitää päänsä kiinni välillä. Vaikka totuushan on, että Vimpelistä Raisioon palatessa ei tuntunut kovin hyvältä, kun toisen pyörä oli pöllitty ja muutakin pientä ilkivaltaa taas harrastettu rappukäytävässä. Silloin tunne oli kovin vahva sen osalta, että voi luoja kun saisi asua jossain, missä ei tarvitsisi koko ajan pelätä tulevansa ryöstetyksi.
Universumi kuuli taas ja tässä sitä mennään, kohti uutta tuntematonta. Ei tietoa missä asutaan, milloin ja kenen omistamassa tuvassa. Ostetaanko jo oma vai vuokrataanko joku ylipieni kaksio vähän halvemmalla? Ja kaikista tärkeintä ehkä; millä paikkakunnalla? Täällä jossain vai Ivalossa?

Sitä en tiedä, mitä universumi on suunnitellut mun työelämälle, sillä yt:t paukku päälle ja tässä sitten saa syksyyn asti jännitellä täytyykö uuden kodin lisäksi pistää hakuun uusi työkin vai miten tällä kertaa käy. Muutamat yt:t olen jo käynyt läpi, mutta joka kerta ne ovat yhtä stressaavia, vaikkei edes stressaisi. Olen aika varma, että pelkkä yt-sanan kuuleminen nostaa jokaisen normaalin ihmisen verenpainetta, vaikka yt ei edes koskettaisi itseä.

Onneksi kesäloma oli mahtava ja olen nyt monta kokemusta rikkaampi. Tein juttuja, joissa ylitin itseni ja olen niistä pirun ylpeä! Kirjoitan niistä erikseen joku kerta, mutta pakko sanoa kesälomatekemisteni antaneen voimaa ja tällä kertaa palaan arkeen kovempana kuin koskaan. Muutokset ovat mahdollisuuksia.

Kyljet kipeänä, mutta ei haittaa

Luin tänä aamuna twitteristä keskustelua, jossa puhuttiin siitä miten vanhemmiten tulee kaikenlaista kremppaa. Alle nelikymppisenä kuulemma alkaa sattua akillesjänteet ihan mystisesti, johon ratkaisu on kylmillä keleillä nilkkojen suojaaminen etenkin lenkkeillessä. 50-vuotiaana jos mikään ei satu aamulla herätessä, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa pulssi.
Vanhenemisen ongelmia odotellessa itse totesin tänä aamuna molempien kylkieni olevan ihan sikakipeät. Parhaat asennot ovat makaaminen ja istuminen.
Tiedän kyllä, mistä tämä kylkijumi tuli. Kävimme eilen kiertämässä viiden kilsan lenkin, josta juoksimme pienen osan. Mieleni teki juoksemaan ja halusin tietää miten jaksan pitkän tauon jälkeen. Edelliset lenkit ovat olleet monen tunnin metsälenkkejä luontopoluilla vaativassa maastossa.
Jaksoin yllättävän hyvin. Jalat nousivat ja vauhti oli kovempi kuin koko keväänä samalla pätkällä enkä lopussa ollut ihan rikki, kuten viime kerralla. Ei tarvinnut keräillä itseään montaa minuuttia vaan pystyi jatkamaan matkaa heti.
Aika siistiä! Metsätunkkauksesta on siis ollut jotain hyötyä!

Seuraavaksi täytyy rasvata naama ja lähteä Prismaan, sillä jääkaapissa ei ole enää kuin valo. Täytyy ostaa ruuat ensi viikon maanantaille asti, koska tarvii taas alkaa suunnitella enemmän töihinpaluun myötä. Pitkätkin lomat loppuu joskus.