Hae
Mari Hietala

Peugeot järjesti taas säpinää elämään

Elämä sai uuden käänteen eilen, kun olimme ihan kasuaalisti lähdössä käymään Skanssin kauppakeskuksessa raivoisan siivoussunnuntain päätteeksi. Vaan emme lähteneetkään, koska autoni päätti hajota niin lopullisesti, ettei se vielä tänäänkään suostunut käynnistymään. Ensimmäinen ajatus tilanteessa, jossa auto ei aio liikkua: millä minä menen huomenna tai ylipäätään koko viikolla töihin?
Onneksi nykyinen sijaintimme on siitä mainio, että täältä on helpompi saada kyyti työkaverilta töihin kuin aiemmassa asuinpaikassamme. Niinpä pääsin töihin tänään ihan helposti, mutta en ajatellut ihan koko viikkoa työkaveria pyytää kuskiksi.
Auton hajoaminen on aina ollut suurin pelkoni ikinä missään. Se johtuu siitä, että työmatkani on aina ollut sellainen, mitä ei ole päässyt kulkemaan julkisilla. Niin nytkin, vaikka asutaankin Fölin viitoittamien teiden varsilla. Kuitenkaan minun työpaikkani portaiden juureen ei Föli kulje vaan busseilu vaatii useamman kilometrin kävelyn ja sehän nyt on tietysti aivan kamalaa. Puhumattakaan siitä, että työmatkoihin käytetty aika tuplaantuu.
Olen tähän asti pystynyt kuitenkin olemaan ihmeen rauhallinen. Sain jopa nukuttua viime yönä ja näin unta bileistä, joihin minua ei oltu kutsuttu. Aamulla varmistin vakuutusyhtiöltä hinaushommat ja sen jälkeen korjaamolta ottavatko he pösön huolekseen. Heillä oli kalenteri täynnä, mutta he suosittelivat toista paikkaa, johon setä lupasi auton ottaa heti. Iltapäivällä odottelin hinuria sitten ja saatiinhan se ranskalainen kyytiin sen jälkeen, kun minä olin ensin vähän kokeillut kuinka paljon dieselpösö painaa. Kevyt oli ja ajattelinkin, että voisin mennä johonkin autontyöntökisoihin.
Vaikka sainkin auton hinuriin ja huoltoon, kummitteli takaraivossa vielä loppuviikon töihin kulkeminen. Olin jo kitisemässä esimieheltä lupaa etätöihin, mutta lopulta päätin olla malli-ihminen ja huolehtia itseni työpaikalle, kun se minun velvollisuuksiini kuitenkin kuuluu. 
Harmittelin jo eilen, kun pyöräni on edelleen jälkisähköistyshuollossa eikä siitä ole kuulunut mitään.  Vein sen sinne kuukausi sitten juuri tällaisten tilanteiden varalta, jotta pääsisin jollain töihin, jos pösö hyytyy. Niinpä laitoin pyöräpaikkaankin sähköpostia jo aamulla ja kyselin Kaunottaren tilannetta. Sain illalla vastauksen, että pyörä on ollut jo viikon verran valmis, jei! Niinpä sekin murhe katosi, koska voin hakea pyörän huomenna ja pääsen sillä töihin loppuviikon, jos auto ei tule helpolla ja halvalla kuntoon.
Eniten hämmentää tämä oma rauhallisuus. Ehkä tililläni pyörivä toimintatonni rauhoittaa tai sitten tieto tämän viikon jälkeen alkavasta lomasta tekee minusta tasapainoisen. Täytyy kuitenkin sanoa, että paljon helpompi tapa tämä on suhtautua kuin se, että olisin hermot riekaleina. Ehkä olen jo hahmottaut, että uusia autoja saa kaupasta?
Palaan asiaan auton osalta, kun saan kuulla, minkä diagnoosin setä antaa. Jos sinua kiinnostaa, siihen siis tulee virtaa ja startti toimii, mutta jotain puuttuu, jotta se lähtisi käyntiin.

5 kommenttia

  1. Tuula kirjoitti:

    Itsellänikin hajosi auto viime viikolla. Nyt on pitänyt kulkea työmatkaa pyörällä, mutta toivotaan, että auto tulee pian korjaamolta kotiin. Hyvä, että autosi hinaus onnistui ongelmitta ja toivottavasti viat eivät ole kovin suuria.

  2. Satu kirjoitti:

    Tuo on kyllä kurjaa kun auto hajoaa ihan yllättäen. Itsellekin on käynyt sama muutamaan otteeseen ja eikun hinauspalvelua tilaamaan. Viimeksi auto sanoi itsensä ollessani Turussa työmatkalla. Kiva kuitenkin, että pyöräsi oli jo valmis ja pääsit sillä kulkemaan!

  3. Antero kirjoitti:

    Ikäviä nuo auto-ongelmat. Edellinen autoni jätti monta kertaa tien päälle ja eikun soittoa hinauspalveluun. Nyt uuden auton kanssa onneksi ei ole vielä ollut ongelmia, sillä omakin työmatkani on sellainen, että auto on oikeastaan ainoa vaihtoehto kulkemiseen.

  4. Mira kirjoitti:

    Oma diesel autonikin jäi viime viikolla tien päälle. Siinä oli pumpuissa jotakin vikaa, mutta onneksi se saatiin nopeasti korjattua. Näin syksyllä on kiva kyllä vielä pyörälläkin liikkua, mutta talven tullen se on aika hankalaa.

  5. LeaL kirjoitti:

    Inhottavia tilanteita kun auto jättää tien päälle. Muutaman kerran olen joutunut itsekin soittelemaan hinauspalveluun auton hajotessa, viimeksi Hyvinkäällä tuttavaperheen luona vierraillessa. Kiva kuitenkin, että olit tilanteessa rauhallisin mielin, näitä sattuu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *