Hae
Mari Hietala

Onneksi tuli taas perjantai

Kirjoitin sunnuntaina kuinka heräsin vihdoin päivärytmien rakentamiseen. Sitä on nyt viikko yritetty kovasti noudattaa päivärytmejä ja myös nukuttaa lapsi pinnasänkyyn iltaisin, mutta en jälkimmäisestä ole yhtään varma ottaako se enemmän kuin antaa. Tai siis nyt alan olla jo aika varma siitä, että enemmän se kyllä kuluttaa ja ottaa kuin antaa, vaikka lapsen olisikin hyvä jo vähitellen osata nukahtaa ihan itse ilman nukutusta. Välillä olen vain niin väsynyt illalla, kun yritän tuntitolkulla saada tenavaa laittamaan silmät kiinni, että paljon helpompi ja nopeampi tapa suorittaa nukutus on se vanha tapa ottaa viekkuun tuhisemaan. Siinä on meidän kaikkien hyvä olla, samassa sängyssä. ♥

Onneksi tuli taas perjantai, niin ajattelin aamulla herätessä. Olin ihan finaalissa, kun yön aikana on herätty taas tunnin välein ja aamuyön jälkeen vielä tiheämpään. Ei kuitenkaan auttanut jäädä väsymystä miettimään, sillä aamupäivällä piti käydä osteopaatilla. Käytiinkin, kotimatkalla hain suklaata ja sitten söin itseni ähkyyn. Noudatan nykyään samaa kuin just ennen raskaaksi tulemista – syön suklaata vain viikonloppuisin. Heti on lähtenyt paino laskemaan ja hyvä niin. 🙂 Ainakin toivottavasti, en tietenkään halua laihduttaa imetyksen aikana mitään raskasmetalleja äidinmaitoon.

Eilen osallistuin toista kertaa mamapilatekseen, en muista olenko maininnut harrastavani nykyään pilatestouhuja? Alkoi houkuttaa, joten ostin kurssin tähän alkuvuoteen ja nyt toisen kerran jälkeen pakko sanoa, että olipa kyllä hyvä sijoitus. Pilates vaikuttaa tosi kivalta ja tehokkaalta! Ei olisi yhtään huono harrastaa koko vuoden läpi kyseistä lajia.

Ystävänpäiväsukkien yhteisneulonnan alkua odotellessa puikoilta löytyy Ronja Hakalehdon Riihisocks. Toinen sukka on jo valmis ja nyt toinen vielä tuloillaan. 🙂 Neulontahommia siis ainakin luvassa viikonloppuna, nyt kun taas tulee niin kova pakkanen ettei vauvan kanssa viitsi ulos. Saa nähdä mitä muuta keksitään. 🙂

Ihanaa perjantaita sulle! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *