Hae
Mari Hietala

Ystävänpäiväsukkien yhteisneulontaan on pakko osallistua, tietysti

*Sisältää mainoslinkkejä

Vilkaisin eilen Hesarista koronaluvut ja totesin, ettei taida hetkeen olla asiaa mihinkään ihmisten ilmoille. Tartuntoja on niin paljon, että harvemmassa taitavat olla ne ketkä eivät tautia sairasta. Sitten tänään suuntasin heti aamusta Skanssiin. 😀 Oletin, ettei siellä olisi ihan kauheaa ryysistä heti aamusta, mutta noh, ihan tarpeeksi oli väkeä liikenteessä. Oli silti pakko päästä! Törmäsin nimittäin pari päivää sitten ystävänpäiväsukkien yhteisneulontaan, joka alkaa ensi viikolla. Voitte arvata loput…

ystävänpäiväsukatKAL

Kyse on Niina Laitisen järjestämästä yhteisneulonnasta ja langoiksi piti pyydystää Novitan Nallea. Se ei ollutkaan ihan yksinkertainen homma vaan vaati tuuripeliä. Katsoin netistä, että Tokmannilta saisi sävyjä farkku, pellava ja sola, mutta kun pyyhälsin paikalle, ei lankahyllyjen välistä löytynyt kuin yksi eläkeläinen kenen kanssa yritin mahtua lankoja luuraamaan. Kirosin itsekseni, että taas vaihteeksi hukkareissu, vaikka tällä kertaa olin sentään katsonut netistä tilanteen.

Ajelin vaunujen kanssa toiseen päähän ostoskeskusta Cittariin, josta onneksi irtosi kaipaamani kerät. Poistuin paikalta onnellisena. Nyt vain odotellaan ensi viikon keskiviikkoa, jollolin ystävänpäiväsukkien yhteisneulontaan pääsee osallistumaan.

Olisin tarvinnut lankojen lisäksi myös uuden ripsivärin, mutta joudun sen luultavasti hankkimaan internetistä. Haluaisin TonyMolyn ripsarin (*tämä), mutta en vielä osaa sanoa mistä sen aion tilata ja mitä muuta ostaisin samalla, koska en tietenkään voi pelkkää ripsaria tilata. En vain oikein tiedä mitä muuta tarvisin, aurinkorasvaa? Kevät on ihan nurkan takana nimittäin! 😀

Nyt taidan mennä jatkamaan neulomispuuhia, kun Tahkis vei vauvan lenkille kanssaan. Ehdin ehkä yhden kierroksen tehdä. 🙂

Kunnon neulontaviikko takana

Huhhuh, olen taas onnistunut uuvuttamaan itseni neulomalla! Muuten on kyllä ollut aivan rentouttavaa touhua, mutta herran jestas, mikä show tuli tänään riddarin kaula-aukon kavennuksista. En todellakaan ole ehtinyt tänä iltana pohtia mitään synnyttämistä vaan taistellut yhden hemmetin kaula-aukon kanssa. Mulla oli siis 111 silmukkaa, joista piti kaventaa 31 kertaa, jotta lopputulemana on 80 silmukkaa. Ei käynyt mielessä googlettaa, vaikka nimenomaan olisi pitänyt tajuta tasavälein kavennuksenkin olevan joku oikea termi. Tahkis sitten lopulta googletti ja ratkaisu oli loppujen lopuksi hyvinkin yksinkertainen. Kavensin vuorotellen yhden ja kahden silmukan välein ja nyt pitäisi sitten olla ihan oikea määrä silmukoita. Aikamoinen neulontaviikko on kyllä takana ja tämä oli mahtava huipennus sille.

Neulontaviikko alkoi riddarin toisen hihan ja helman valmiiksi neulomisesta, kunnes lopulta tuli se hetki, että pääsin aloittamaan kaarrokkeen. Vitsit että odotinkin sitä! Ja sitten kun se alkoi, olin aivan koukussa. En ole oikeasti tehnyt tänä viikonloppuna mitään muuta kuin neulonut. Kädet ovat aika rikki ja varsinkin turvoksissa, mutta neulonta vie aika hyvin sen turvotuksen päivän aikana.

neulontaviikko

Olen aivan ihastunut tuohon paitaan ja sen sävyihin, varmaan hienoin neulomukseni koskaan! Olen myös erittäin tyytyväinen siihen, että saan sen ehkä jopa valmiiksi ennen synnytystä. Kesken se jää vielä tänään, kun en vaan jaksa enää kaiken taistelun jälkeen. Huomenna minulla on kyllä aikaa viimeistellä paita käyttövalmiiksi.

Vauva on ollut hurjan aktiivinen tänään, mitähän mahtaa suunnitella? Luin jostain, että ennen synnytystä on oikeastaan kaikista parasta vain rentoutua eikä koko ajan tulkita eri asioita, jos ne liittyisivät alkavaan synnytykseen. Nyt olen ainakin ajatellut jotain ihan muuta monta tuntia, vaikka kovin rentoutunut en kyllä juuri nyt ole. 😀 Ehkä pian palaan normaaliin zen-tilaani. 🙂 Synnytyksen sitä paitsi ei tarvisi vielä viikkoon ainakaan alkaa. 🙂


Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa