Hae
Mari Hietala

HYVINVOINTITAVOITTEET

Painoin eilen aamuna 83 kilogrammaa. Tasan. Olen laihtunut tänä vuonna reilun 6 kiloa, ehkä jopa 7 kg. Olen höpissyt blogissani laihtumisesta ikuisesti, mutta en ole tainnut kertaakaan kertoa mitkä mun tavoitteet hyvinvoinnin suhteen ovat.
Elopainoanikin suurempia huolenaiheita tällä hetkellä mun hyvinvoinnissa ovat ihmeelliset allergisoitumiset. Olen kärsinyt koko menneen kesän huimauksesta ja sitä on jatkunut nyt syksyllä edelleen. Olen ajatellut sen johtuvan vain niskajumista, mutta toisaalta se voi yhtä hyvin johtua allergiasta. Eilen allergia rajoitti liikkumistani metsässä, sillä olo oli todella tukkoinen ja hengästyin kuin pieni eläin, kun oli vähän ylämäkeä. Vielä viikko sitten tällaista ongelmaa ei ollut.
Tälle asialle on nyt pakko tehdä jotain ja ensimmäisenä ajattelin hakea apua lääkäristä, vaikka en mä tiedä halutaanko siellä korjata lähinnä vain seurauksia eikä sitä syytä, kuten minä haluan. Pakko kuitenkin jostain aloittaa.

Mitä sitten tulee siihen laihtumiseen, lopullinen tavoitteeni on painaa alle 70 kg. 65 kiloa olisi aika ihana, mutta alle 60 kilosta en viitsi edes haaveilla. Olen hyväksynyt sen, etten tule enää koskaan olemaan 15-vuotias ja 50-kiloinen.
En ole varma silti onko järkevää tavoitella jotain tiettyä painoa, sillä se ei kerro koko totuutta ihmisen terveydestä ikinä. Erään lääkärin mielestä oli keväällä kiva tuijotella painoindeksitaulukkoa ja hänen innoittamana olen sitä itsekin tuijotellut jonkin verran. Painoindeksini on tällä hetkellä 31,82, mikä tarkoittaa merkittävää lihavuutta. Vielä pitäisi pudottaa painoa vajaa 5 kiloa, jotta pääsisin asteikossa lievän lihavuuden puolelle.
En ajattele olevani laihdutuskuurilla, joten painonpudotus on hyvin hidasta touhua ja tavoitteeni tälle vuodelle on painaa vuoden loppuun mennessä 80 kiloa tai jopa vähän alle. En usko, että tavoitan 78 kilon painoa tänä vuonna, vaikka eihän sitä tiedä miten tässä käy, kun en ole nyt taas oikein pystynyt syömään suklaata kunnolla allergian takia. Harmillista!

 juoksupaita Stadiumista (mainoslinkki)

Laihempi olemus on aika kiva kannettava. Naisten matsia yläkentällä lauantaina kuvatessa oli niin kiva istua maassa, kun oma maha ei ottanut vastaan koko ajan. Läskin alta ilmeisesti löytyy nykyään jokunen vatsalihaksen alkukin, kun pystyn kannattelemaan itseäni ryhdikkäämmin istuessani ja sekin tuntuu tosi hyvältä.
Laihtumisen ohella on mukava rakennella lihaksia, joten senkään takia projektini ei ole mikään nopea. Salilla en käy, mutta joogalla haluan kehittää voimaa.

Voin tehdä seuraavan katsauksen sitten, kun olen saavuttanut seuraavan välitavoitteeni eli sen 80 kiloa. Toivottavasti siis viimeistään joulukuussa tai jo ennen sitä!

2 kommenttia

  1. Susanna kirjoitti:

    Hieno saavutus!

  2. Mari kirjoitti:

    Kiitos 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *