EI NIIN SOMETON SYYSKUU

Syyskuun alussa jotkut instagramissa seuraamani henkilöt ilmoittivat aloittavansa somettoman syyskuun. Joillakin se piti, joillakin ei niinkään ja itse tuhahtelin koko konseptille. En pidä mistään rajoituksista. Ne tuovat vain enemmän ongelmia kuin pelastavat mistään, sillä jonkun asian kieltäminen ei opeta kohtuutta. Vain kohtuus on se, jonka avulla voi itsensä pelastaa mistä vain. Jos siis somen käyttö ahdistaa muinakin kuukausina kuin syyskuussa, suosittelen keskustelua itsensä kanssa ja sääntöjä milloin saa surffata someaalloilla. Onko sulla tällaset säännöt? Milloin sä sometat?

Minulla luonnollisesti ei mitään sääntöjä ole. Autoa ajaessa ei saa räplätä puhelinta ja hyviin käytöstapoihin kuuluu, ettei puhelinta lueta silloin, kun joku puhuu ja olisi hyvä kuunnella. Joskus keskityn tv:n katsomiseen enemmän kuin instan selaamiseen ja joskus taas en. Sitten, kun itseä alkaa ärsyttää liikaa, etten taaskaan nähnyt mitä tv:ssä tapahtui, laitan puhelimen pois.

Syyskuun teema oli hyvin vahvasti ulkoilu. Sitä harrastettiin alusta loppuun asti. Kierrettiin eri reittejä Raisiossa ja lopulta tehtiin pari vähän pitempääkin lenkkiä. Täällä tuntuu olevan tosi paljon eri lenkkimahdollisuuksia. Metsään on tosi lyhyt, kuntorata on melkein vieressä, jokirantaa pitkin menee polku eikä alppiruusupuistoonkaan ole pitkä.

Olen harrastanut myös pukeutumista alkukuusta ja hämmensinkin esimerkiksi Maaritia vaatevalinnoillani. Hän kommentoi vähän väliä instastoorissani vilahtaneita asuja ja kyseli vaatteiden alkuperää, jolloin joka kerta sain vastata: tämä tuli vaatekaapistani. Niin, mulla on lukemattomia vaatteita, joita en ole käyttänyt vuosiin, koska en ole mahtunut niihin. Nyt kun olen laihtunut joitakin kiloja, vanhat vaatteet mahtuvat taas ja pystyn pukeutumaan muuhunkin kuin huppareihin tai collegepaitoihin. Ei sillä, sitten kun erehdyin taas pukemaan hupparin, se tuntui niin mukavalta, että seuraavanakin päivänä olisin halunnut pukea taas vaan jonkun sellaisen. Että se siitä hyvin alkaneesta tyylikkyysjaksosta. 

Kun mies oli reissussa muutaman päivän, huomasin koko ukkelin lisäksi kaipaavani häntä kahviseuraksi itselleni. Meillä on tapana käydä viikonloppusin ostoskeskuksissa haahuilun lomassa kahvilla jossain. Se on jotenkin ihanan rentouttavaa. Syyskuussa käytiin ainakin Fazerin kahvilassa ja Turun keskustan uudessa Coffee Housessa.

Käytiin myös Vauhtisammakon Juoksumessuilla kuuntelemassa Vastaisku ankeudelle -blogin Jennyä. Jennyn luento vahvisti sitä tunnetta, että olen oikealla tiellä harrastaessani liikuntaa, mutta ravintoon pitäisi edelleen kiinnittää huomiota. Kasvisten syömisen kanssa olen turhan onneton kotioloissa ja se on se asia, mikä täytyy laittaa kuntoon pian.

Susanna halusi lyhyelle lenkille yhtenä sunnuntaina, joten sellaiselle sitten mentiin. Maskussa käytiin kiertämässä ja kovin lyhyt siitä sitten tulikin. Susanna ehdotti ensin 14 kilsaa, mutta totesin, että en taidan aivan olla 14 kilometrin kunnossa vielä. Siitä lähti ajatus, että täytyyhän siihen 14 kilsan kuntoon päästä ja niinpä ollaan nyt miehen kanssa kahtena lauantaina käyty kävelemässä 10 kilometriä. Toinen kerta oli jo helpompi, kolmas toivottavasti vielä helpompi.

Jalkapalloa kuvasin oikein yhden matsin syyskuussa. Sekin oli voitto! Seuraavan kerran kuvaan tulevana lauantaina. 

Sokokselta tarttui mukaan tukkaväri, mutta en ole vielä uskaltanut läträtä sen kanssa. Kävin leikkauttamassa latvojani juuri viikonloppuna ja taidan odotella hetken ennen kuin haen pirteyttä hiuksiini purkista.

Kokonaisuudessaan syyskuu on ollut sellaista ihanaa arjesta nauttimista. Koska minusta arki on ihanaa. Se on ihmisen parasta aikaa, mitään muuta aikaa meillä ei ole eikä sitä tule. Siksi oma arki kannattaa pyrkiä rakentamaan sellaiseksi, että sitä pystyy rakastamaan.

Näillä eväillä siis lokakuuhun! Muistakaa vitamiinit! Osallistukaa myös I love me -messulippujen arvontaan instagramissa, aikaa on sunnuntaihin!