Hae
Mari Hietala

Koronailmiö: sosiaalisuuden kaipuu

Minuun on alkanut vähitellen iskeä sosiaalisuuden kaipuu. Olen nyt 4,5 kuukautta möllöttänyt kotona enemmän ja vähemmän eristyksissä, koska vauva oli alkuun niin pieni, ettei hänen kanssaan oikein viitsinyt mitään. Nyt kuitenkin kaipaan kovasti vauvalle toisia vauvoja ihmeteltäväksi ja sitä kautta itsellekin seuraa, jotain sosiaalista kanssakäymistä. En ole varma osaanko enää edes puhua kenenkään kanssa, kun vietän päivät vauvan kanssa. 😀 Onneksi on edes instastory.

Tänään juuri neuvolassa tämä kaikki korostui, kun vauva oli tosi kiinnostunut pienemmän vauvan itkusta ja minäkin innostuin höpöttämään vieraille ihmisille. Jo aiemmin olen muutenkin nähnyt miten vauva on tosi innoissaan uusista ihmisistä pienen vierastamisen jälkeen, joten on todella sääli, että korona eristää vanhat ja nuoret ihmiset koteihinsa. Toivottavasti tämä muuttuu ennen kuin kaikki ovat unohtaneet sosiaaliset taidot, jos sellaisia on alkuunsa edes ollutkaan.

Tämä minun sosiaalisuuden kaipuu sai tänään neuvolan lisäksi muutakin ruokaa. Googletin nimittäin viime yönä vauvauinteja ja pilatesta. Löysin mamapilateksen, jossa sattui olemaan alkamispäivä juuri tänään. 😀 Kaivoin kukkaron taskusta ja pitkästä aikaa laitoin rahaa ihan johonkin tällaiseen ”jumppakurssiin”. Afrotanssikin vilahti jossain ja mietin, että voisihan sitä joskus oikeasti käydä jollain tanssitunnillakin… Mutta sitä odotellessa tämä pilates nyt ensin.

Kun pilatestunti alkoi, tuntui hyvältä nähdä joku oikea ihminen ruudun takana. Kuulla muiden osallistujien äänet ja miettiä miltä tämä tuntuisi ihan livenä. Varmaan todella erikoiselta, kun ei ole vuosikausiin käynyt missään livetunnilla ja ollut lähinnä töissä ”porukalla”.

Onneksi välillä on tällaisia päiviä, kun kaikki tuntuu hyvältä. 🙂 Neuvolakäyntikin oli tosi jees! Vauva kasvaa tasaisesti omilla käyrillään, muuta ei sanottu. 🙂

Nyt ootellaan milloin vauva herää päiväunilta, jotta päästään jatkamaan maisteluharrastuksia. Tänään iltapäivähedelmänä luvassa luumu. Katotaan jos saataisiin kakkaan vauhtia. 😀 Poikaan ei onneksi tarvitse saada enempää vauhtia, hän osaa kyllä ihan sujuvasti kieriä pitkin lattiaa.

2 kommenttia

  1. Maarit kirjoitti:

    Mieki haluan afrotanssiin! Mennään yhessä? ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.