Viime viikolla oli kolmen suora joukkueurheilua: FC Inter – Brøndby IF, Vesattaret – Fera ja TPS – FC Haka. Jalkapallomatsit kuvasin, mutta pesistä olin katsomassa ilman kameraa.

TPS – FC Haka oli tärkeä ottelu, sillä TPS keikkuu sarjakakkosena ja Haka taas johtaa sarjaa. Oli mukava mennä kuvaamaan lämpimänä kesäpäivänä, etenkin kun oli juuri päässyt hyvin kuvaamisen makuun torstaisen ottelun myötä.

Vähän myöhässä tuli lähdettyä Veritakselle, joten ehdin juuri ja juuri nielaista puolikkaan mustikkapullan ennen kuin kipitin viimeisen pelaajan perässä kentän laidalle. Olisi voinut toki aiemminkin lähteä kotoa, mutta taistelin toisen piilarin kanssa turhan pitkään ja jotenkin se aika taas vaan meni.

Jalkapallo oli sopivan vauhdikasta, koska molemmat puoliajat loppuivat ihan yhtäkkiä. Ensimmäinen varsinkin – ihmettelin sitä Tiinallekin ääneen miten näin pääsi käymään, että onkin jo tauko. En koskaan muista kokeneeni vastaavaa. Toinen puoliaika oli lähes yhtä vauhdikas, mitä nyt Hakaa alkoi lopussa kiinnostaa ajanpeluu turhan paljon.

Hakan ajanpeluu oli samalla niin huvittavaa, mutta myös ärsyttävää. Tepsiläiset hermostuivat ja minäkin vähän, mutta enimmäkseen nauratti, kun sitä esittämistä seurasi. Hakan yksi jätkä jäi makaamaan maalin eteen, nousi kuitenkin ylös, mutta lyyhistyi takaisin. Kun aikaa oli kulutettu tarpeeksi, hän nousi ja juoksi kuin mitään ei olisikaan, koska mitäpä sitä muutakaan terve mies kentällä tekisi. Maalivahti ei myöskään oikein löytänyt sopivaa potkupaikkaa vaan pallo piti ensin asettaa vasemmalle puolen, mutta hitsi fengshui ei osunutkaan kohdalleen vaan ehkä oikealta puolelta olikin parempi potkaista. Ai että.

Hakan tappioton putki jatkui edelleen ja aika kumma on, jos eivät nouse suoraan Veikkausliigaan. Jos TPS karsii, en ole vielä karsintamatsitonta syksyä päässyt näkemään Turussa. Se on outo syksy siinä vaiheessa, kun ei karsintoja tarvitse kuvata.

Juon aamuteetä TPS-mukista, kuten aina pelipäivänä. Tänä iltana suuntaan jälleen kohti Veritas Stadionia, kun siellä pelaavat TPS ja vanha tuttu FF Jaro kloppiajoiltani. Pienen internetin tutkimisen jälkeen voin todeta nähneeni Jaron viimeksi vuonna 2017, vaikka enpä kyllä muista pietarsaarelaisten jalkapallosta oikein yhtään mitään. Kai he jotain osaavat, toivottavasti.

Keskiviikkona kävin Veritaksella syömässä pullaa ja juomassa kahvia ennen ottelua, jossa TPS sai vastaansa vanhan tutun Valkeakoskelta. Kun kävelin Hakan fanien ohi, en voinut olla muistamatta kuinka minullakin luki joskus Haka rinnassa. Hyhhyh. Se oli sitä aikaa, kun SJK kävi vierailemassa Valkeakoskella ja Tehtaan kentällä apilakin kukki vielä. Pakotettiin laittamaan SJK-huivi piiloon ja Hakan liivi päälle. Sittemmin en ole pahemmin logoista ja huiveista välittänyt, mutta niin on mennyt Hakan kenttäkin huonompaan suuntaan, kun ovat rullanneet oikean nurmikon pois ja laittaneet tekonurmen tilalle. Siinä ei apila enää kuki eikä Hietala ota taidekuvia.

Onneksi Turussa on oikea nurmikko. Se on kaunis ja tuoksuu hyvältä.

Kuvasin eri kameralla kuin yleensä, sen ehkä huomaa kuvien väreistä. Tai lähinnä nurmikon väristä. Testasin yhtä kameraa ja päätin vetää koko matsin sillä. Totuttelu uuteen vempeleeseen vie aina aikaa, joten muistikuvat pelistä ovat aika hatarat, koska keskityin vain kuvaamiseen.

Toisella puoliajalla huomasin Lepolan peliasun olevan maailman täydellisin vaaleansininen ja jäin miettimään miksen minä omista mitään vastaavan värisiä vaatteita. Pitäisi hamstrata pelkkää sinistä ja vihreää koko vaatekaappi täyteen.

Olisin halunnut kirjoittaa jotain järkevää jalkapallosta tähän, mutta en yksinkertaisesti muista siitä mitään. Kun kysyn kotona kommenttia, vastaus on ”paska peli”. En muista sitäkään oliko vai ei, sillä olin ilmeisesti kuvaamisen lumoissa koko matsin ajan. Ehkä ihan hyvä niin.