11 kuukautta on nyt takana vaatteiden ostolakkoa ja voisin olla vaikka toisenkin mokoman lisää, ellei mun olisi ihan pakko pian ostaa uudet farkut. Olen puoli vuotta nyt kärsinyt siitä, ettei minulla ole hyviä farkkuja ja todennäköisesti kipittelenkin heti kesäkuussa farkkukauppaan.

Ostolakko on vaikuttanut monin eri tavoin minuun. Rahaa on säästynyt, olen oppinut erottamaan tärkeän vähemmän tärkeästä ostoksesta, oppinut arvostamaan materiaalivalintoja ja vakavissani jo pohtinut vaatteiden parsimista roskiin heittämisen sijasta. Ihan tosi, näin juuri viikko sitten instastoryssa, kun eräs retkeilymuija parsi merinovillakalsarinsa ja mietin, että hei ton mä muuten teen omille kalsareilleni.

Ostolakko sai aikaan myös sen, että vihreän neulepaidan kaipuussani päätin tehdä sellaisen itse. Törmäsin tähän Iines Aaltosen ohjeeseen ja päätin testata pystynkö neulomaan villapaidan ihan vaan sillä, että minulla sattuu olemaan äitini geenit. Hän neuloi ja virkkasi aikoinaan paljon.

Tilasin langat netistä ja niin eräänä pimeänä talvisena iltana istahdin sohvalle lankojen kanssa. Otin pyöröpuikot käteen ja mietin mitenhän ihmeessä näitä käytetään. Googletin miten tehdään aloitussilmukat ja sitten tein ne. Googletin myös miten neulotaan oikeaa ja nurjaa, eikä siinä sitten muuta tarvittukaan, menoksi vaan.

Olin neulonut jo aika pitkälle, kun aloin ihmetellä miten neuleeni oli jotenkin hassusti kierteellä, eikä se millään suostunut oikenemaan. Googletin taas ja kysyin töissä apua viisaammalta. Neulojanaisia kun tuntuu olevan joka nurkan takana. Lopulta päädyin rajuun ratkaisuun ja purin koko kakan. Aloitin alusta. Katsoin tarkasti ensimmäisen kierroksen kanssa, ettei neule pääse menemään kierteelle ja sitten posottelin kohti kainaloita tyytyväisenä.

Tuli maaliskuu, tuli kiurut ja peipot ennen kuin tartuin uudelleen neuleprojektiini. Olin saanut helmikuussa etupuolen jo valmiiksi ja takapuoli kainaloiden kohdalta oli kesken. Kiirastorstaina otin neuleen korituolilta ja päätin alkaa taas neuloa. Jäin niin koukkuun, ettei enää ollut epäselvää tulisinko saamaan neuleen valmiiksi. Todellakin tulisin. Tein toisen hihan kolmessa päivässä, jonka jälkeen iski paniikki, koska käyttämäni tumman oliivin sävyinen lanka ei ehkä riittäisi työn loppuun asti. Googlettelin monta iltaa saisinko lankaa mistään lisää ja lopulta päädyin ostamaan paikallisesta lankakaupasta vähän vastaavaa suomalaista villalankaa, jotta saan paidan valmiiksi.

Ostin ulkomaalaisen langan tilalle suomalaista villaa, joka on myös värjätty Suomessa ja käytin sitä osien kasaan parsimiseen sekä kaula-aukkoon. Aaran Maja-langan sävy Aarni on lähes sama kuin muuten tässä työssä käyttämäni Dale Garn Eco Wool Mørk Olive eikä eri lankaa taida huomata, ellei todella tarkasti ala syynätä.

Kaula-aukon tekeminen oli yksi työn isoimmista ongelmista. Tein sen uudelleen kolme kertaa. Ensin silmukoita oli liian vähän ja päättelin aivan liian tiukkaan. Toisella kerralla pääntie oli yksinkertaisesti ruma, huonosti tehty. Kolmannella kerralla keskityin ja poimin silmukoita sopivasti, koska en enää olisi jaksanut neljättä kertaa tuhertaa. Halusin paidan valmiiksi ja tässä se nyt sitten on. Valmis ja erittäin lämmin.

Siitä tuli jokseenkin lyhyt, mutta olenkin vähän eri kokoluokkaa kuin Iines. Jo lähtiessä tiedostin tämän, mutta kokemattomuuteni takia halusin nyt vain nähdä minkä kokoinen paita ohjeella tulee 12 mm puikoilla, jotta hahmotan jatkossa paremmin lähestulkoon kaiken neulomisen suhteen.

Projekti oli erittäin opettavainen alusta loppuun saakka.

1. Kun tilaat lankaa, tilaa niin paljon, että se tosissaan riittää. Ettei lanka lopu kesken kaiken ja sitten ihmettelet sen kanssa.

2. Kun teet pyöröpuikoilla, varmista, ettei työ mene kierteelle heti alussa.

3. Kun asennat hihat paikoilleen, keskity! Olisin voinut omassa paidassani nimittäin katsoa tarkemmin mihin kohtaan hihojen saumat sijottuvat sekä rypyttää kivasti olkapäiltä nuo.

4. ”Jätä silmukat langalle odottelemaan” = osta sellainen puikon näköinen asia, jolle voit laittaa silmukat odottelemaan tai käytä jotain paksua lankaa silloin, kun neulot paksuilla puikoilla. Silmukat nimittäin katoavat heti tilaisuuden tullen ja niitä on vaikea poimia takaisin, kun ei enää tiedä missä ne menevät.

5. Kun teet kaula-aukkoa, keskity. Ota silmukoita sopiva määrä, vaikka toisaalta normaalisti sitä tuskin tarvitsee arpoa, koska aika useissa ohjeissa kerrotaan silmukkamäärät tarkasti (ainakin Novita-lehden ohjeissa näin on).

6. Suosi suomalaista. Suomessa tunnutaan myyvän tosi paljon kaikkia ihania suomalaisia lankoja ja itse en ainakaan enää koskaan halua tilata ulkomaista lankaa.

7. Ison neuloksen tekeminen ensimmäisenä työnä on ihan ok, koska siinä pääsee kärryille eri tavoista tehdä ja huomaa myös, ettei villapaidan tekeminen nyt oikeastaan mikään liian kova homma ole.

Kun tapasin Tahkiksen joskus aikoinaan, hän asui Turun Pernossa. Perno on omaan korvaani lähes yhtä pahamaineinen kuin Varissuo, enkä siis sinne todennäköisesti olisi koskaan eksynyt ilman Tahkista. Minä jopa asuin lopulta hetken aikaa hänen nurkissaan siellä ennen kuin muutimme yhdessä Raisioon.

Koska alusta asti meidän yhteinen harrastuksemme on ollut lenkkeily, ulkoilu ja nyt retkeily, ehdimme kierrellä Pernon lähimetsissä arkisin. Yksi näistä metsistä, johon Tahkis minut vei, sijaitsi (jos mitenkään osaan selittää tätä) rautatien varressa Pernon ja Naantalintien välissä. Löydätte varmaan, kun tutkitte karttaa ja katsotte mikä metsä osuu tuohon sijaintiin. Kävimme siellä vain kerran ja silloin nimesin metsän surulliseksi metsäksi. Se oli kovin surullisen näköinen tuolloin, keväällä 2018.

Elettiin huhti-toukokuuta, eikä vielä vihertänyt. Polut olivat todella mutaisia ja metsässä kasvoi kuusia, joiden alaoksat törröttivät kuivina. Metsä oli kovin pimeä ja harmaa, tunnelmaltaan jokseenkin surullinen. Ehkä siellä aiemmin asuneet liito-oravat olivat muuttaneet pois juuri ja jättäneet vain yksinäisen närhen mailleen. Sillä retkellä nimittäin näin närhen ensimmäistä kertaa elämässäni ja ihmettelin kuinka Tahkis tunnisti sen tuosta noin vaan.

Palasimme samaan metsään tämän viikon tiistaina. Mielessä oli lyhyt, nopea ja helppo palauttava pieni seikkailu Pernon surullisessa metsässä, mutta todellisuudessa olimme siellä useamman tunnin tutkimassa puunkoloja. Liito-oravia emme löytäneet, eikä närheäkään näkynyt, mutta sen sijaan mustarastasrouva aiheutti paskahalvauksen minulle ja kehtasi vielä kaiken sen säikyttelyn jälkeen mennä puun oksalle kaakattamaan moittivaan sävyyn. Siellä se marmatti kuinka tyhmä ihminen tuli sen tiluksille eikä antanut rauhassa tonkia risukasoja. Olisin nyt rikas akka, jos olisin laittanut joka kerta euron jemmaan, kun olen säikähtänyt mustarastasta.

Hämmästyin metsään laskeutuessani sen kauneudesta. Se ei välttämättä enää ollutkaan aivan yhtä surullinen. Siellä kasvoi kauniita kuusia, paljon haapoja ja muutama koivu. Siellä menee paljon kuljettuja polkuja, joita on mukava käppäillä.

Tikka oli taituroinut itselleen uuden kolon täksi vuodeksi. Ne tekevät joka kesä uuden kolon ja vanhat taas täyttyvät muilla kolopesijöillä, kuten tiaisilla, lepakoilla, näädillä, oravilla ja liito-oravilla.

Tämän metsäretken jälkeen oli niin nälkä, että ajoimme kotiin Kotipizzan kautta ja menimme kotiin tyytyväisenä mussuttamaan pizzaa. Metsä oli kiva ja tosiaan käveltävää riitti, vaikka jotenkin ajatus oli alkuun vain nopeasta kierroksesta pienessä metsässä. Se hieman harmitti, kun metsässä oli selkeästi kaadettu puita, vaikka kaiketi harventaminenkin on hyvästä.

Nyt alkaa taas iskeä niin kova nälkä, ettei auta kuin painella keittiön suuntaan. Villapaitakin voisi olla jo valmis, muttei ole, koska en osaa tehdä kaula-aukkoa. Olen nyt kaksi kertaa tehnyt sen ja sitten purkanut. Ruokaa siis seuraavaksi tekemään ja sitten kolmas yritys kaula-aukon kanssa. Toivottavasti tästä metsätarinasta oli iloa sinulle!