Meillä pyörii tv:ssä Vimpelin peli Sotkamoa vastaan ja aivot ovat täysin pesismaailmassa just nyt. Saarikentällä on kesän ennätysyleisö, mikä pistää hymyilyttämään, sillä harvassa muussa joukkuelajissa Suomessa pelin alku viivästyy, kun yleisöä on liikaa.

Aikoinaan, kun aloin kirjoittaa näitä futispostauksia, vertasin mielessäni asioita usein juuri pesikseen, Vimpeliin ja Saarikenttään ja olen edelleen pitkälti samaa mieltä: koittakaapa perässä samaa kuin nuo tuolla 3000 asukkaan pitäjässä. Vimpeli-Sotkamoa tuskin on tarvinnut edes paljon markkinoida ja silti väkeä on pientareita myöten. Suomalainen jalkapallo kaipaisi ihan hitokseen markkinointia, markkinointia ja markkinointia, jotta pystyttäisiin samaan. Vaikuttajamarkkinointia, isoja julisteita keskellä kaupunkia, puhetta kaikissa mahdollisissa kanavissa ja hyvin järjestettyjä ottelutapahtumia.

Jalkapallopeleistä tulee kerta toisensa jälkeen olo, että ”meillä nyt on otteluohjelmassa tänään tää matsi, laitetaan vähän kahvia ja makkaraa tarjolle ja ollaan tyytyväisiä, jos 1-2 ihmistä tulee katsomaan”. Esimerkkinä Raisio: jonotan päivittäin samoissa liikennevaloissa kuin kaikki muutkin ihmiset, joiden työmatka kulkee Suomen suurimman risteyksen läpi. Missään tämän suuren risteyksen liepeillä ei ole kylttiä, jossa komeilisi RaiFun logo ja milloin on seuraava peli. Vimpelistä näitä vastaavia kylttejä löytyy ainakin kolmesta eri risteyksestä, jotka kaikki johtavat Vimpelin keskustaan. Miksi Turun Urheilupuistossa ei ole plakaattia, jossa kerrotaan milloin yläkentällä taas pelataan? Eikö sen kallion, jossa nykypäivänä ole ne portaatkin, voisi työntää täyteen eri seurojen ilmoituksia seuraavista matseista? Ei kukaan tule katsomaan urheilua, jos siitä ei kerrota ikinä missään.

Ja sitten jalkapalloaivot päälle. Kävin siis eilen kuvaamassa kaksi matsia futista, joista ensin pelattiin naisten matsi yläkentällä. Meinasin myöhästyä täysin, kun kotona Heimebanen viimeinen jakso venyi hieman, mutta loppujen lopuksi ajoitukseni kentän laidalle oli lähes täydellinen. En missannut yhtään mitään. Levitin vanhan jumppamattoni tekonurmelle ja istuin perseelleni Canonilta jo pitemmän aikaa lainassa ollut kamera kädessäni.

Heti alusta huomasin Haanpään Annikan tehneen paluun kentän puolelle ja sekös ilahdutti. Hän teki töitä hiki hatussa ja vaikutti siltä niin kuin ei olisi saanut juosta pitkään aikaan, kun kirmaili pitkin kenttää sen verran ahkerana.

Kuvasaalis ensimmäiseltä puoliajalta jäi hieman huonoksi, kun Åland United pisti hanttiin koko ajan varastaen pallon Tepsiltä eikä minulla sitten niinkään ollut kuvattavaa. Myös toisella puoliajalla nukuin, kunnes TPS veteli yhden hyökkäyskuvion sellaisella vauhdilla, etten todellakaan ehtinyt mukaan siihen. Harmi, ettei siitä tullut maalia.

Hyviä uutisia kaikille teille, jotka olette koko kesän odottaneet minun rantautumistani naisten jalkapalloa kuvaamaan! Nyt tein sen! Tepsimuijien kauden viimeinen kotipeli pelattiin eilen Urheilupuiston yläkentällä ja mikäs sen parempi hetki mennä kuvaamaan naisten jalkapalloa. Ettei vaan vahingossa olisi niin hauskaa, että haluaisi tehdä sitä enemmänkin.

Jos yhtään osaisin hävetä, saattaisi minua hieman nolostuttaa, kun enhän minä itse sitä keksinyt, että voisin mennä kuvaamaan. Eräs jalkapalloilija lähestyi minua viestillä ja kysyi olenko tulossa kuvaamaan, jolloin en tietenkään voinut sanoa, etten tule. Ei meillä ollut mitään sellaisia suunnitelmia, jotka olisi ollut pakko toteuttaa juuri eilen, joten niinpä sitten pakkasin kuvauskamat reppuun ja sutasin räpsyttimiin mustaa väriä. Noloilun sijasta olin tosi iloinen, kun minua kaivattiin kentän laidalle ja siitä myös, kun tiedän näistä kuvista olevan iloa pelaajille itselleen. Kiitos, kun sain tulla ja anteeksi, kun en ole käynyt.

Kadoksissa ollut kuvausmotivaationi on todennäköisesti lymyillyt koko tämän vuoden yläkentällä. Kuvaamaan lähteminen oli tosi kivaa, lähestyin yläkenttää hengästyneenä (pirun allergia!!) ja onnellisena, kentän laidalla hymyilytti ja kaikki oli mahtavaa! Ei sääntöjä eikä vieressä riehuvia pallopoikia. Pystyi keskittymään just siihen mitä oli tekemässä, siihen tärkeimpään, eli pelkkään kuvaamiseen. Lisäksi naisten jalkapallo on niin nopeatempoista, ettei siinä ehdi miettiä täyttyykö meret muovista, minkä kotzonen ottaisin illalla ja moneltakohan Gaala tänään tulee.

Naisjalkapalloilijoilla on myös mun unelmakropat kaikilla ja he ovat kaikki tosi nättejä, joten ehkä mun pitäisi kuvata naisia enemmän ja kuvitella, että lopulta musta tulee itsestä yksi samanlainen. Hyvä suunnitelma?

Mokkapalat ovat myös yksi tosi hyvä syy lähteä naisten matsiin. Mikä sen mukavempaa kuin tauolla hakea kahvia pahvimukiin ja napata mukaan samalla joku leivonnainen? Minusta jalkapallopelejä kannattaisi mainostaa mokkapaloilla sen itse lajin lisäksi.

Ja loppuun vielä perinteinen tepsiläisten maalihali. Voiko ihminen enempää toivoa kuvatulta jalkapallopeliltä? Todennäköisesti ei. Olosuhteet ainakin olivat ihan parhaat, sillä tämän matsin kuvasin maassa istuen. Se paras kuvakulma jalkapalloon. Kuvista tulee heti paljon parempia. Vai mitä mieltä olette?

Yksi asia vielä ennen kuin menen väkisinhalaamaan synttärisankaria sängyn puolelle: tepsimuijat te ootte ihania! ❤️ Ensi vuonna komennatte minut heti ekaan matsiin, jos en itse tajua tulla! ?