Hae
Mari Hietala

Maarian kivikautinen polku

Säät hellivät tänä viikonloppuna varsinaissuomalaisia ja sehän tarkoittaa sitä, että metsään on mentävä. Tänään meidän luontokohteena oli Maarian kivikautinen polku, jossa meidän on pitänyt käydä jo aikoja sitten, mutta aina on menty jonnekin muualle. Kivikautinen polku kuulostaa luonnollisesti kovin vanhalta sekä historiallisesti merkittävältä, joten odotukseni polulta olivat korkeammalla kuin joltain eläinten ja ihmisten muuten vaan kulkemalta polulta.

Kivikautisesta polusta kerrotaan alueella olleen asutusta jo 5000 vuotta sitten. Polun alkupisteeseen pääsee ensin ylittämällä Maarian altaan, joka itse asiassa syntyi 1980-luvulla, kun Vähäjoki padottiin. Maarian altaan rannoilla on aikojen alussa toiminut 12 tuulimyllyä ja alueelta löytyy kolme eri lähdettä.

maaria

maarianallas

Sillan jälkeen kivuttiin jyrkkä mäki ylös ja käännyttiin oikealle. Metsä oli ihana ja linnut lauloivat. Oli tulossa hieno päivä. Sitten tuli yllätys…

kivikautinen polku

VAELLUSKENGÄT OLISIVAT OLLEET TARPEEN

Emme tällä kertaa olleet varustautuneet vaelluskengillä, vaikka todellakin olisi pitänyt. Tämä oli vain yksi niistä kaikista mutavellipaikoista kuuden kilometrin mittaisella polulla. Kaikista paikoista kuitenkin selvittiin, vaikkakin märin kengin ja sukin, kun lipsahdin kerran pajurisukon päältä kunnon mutakuoppaan. Huusin niin, että vauva varmaan heitti kuperkeikan mahassa ja mietti äitylin olevan turhan ärhäkkä. Ärsytti typerät pajut, märkä polku ja vähän sekin, että tällainen kivikautinen kohde on täysin unohdetun oloinen. Opaskyltti ihan alussa makasi maassa, merkkejä puista sai jokseenkin arpoa ja historiasta kertovista kylteistä osa oli kokonaan kadonnut. Ihan kuin hienon nimisellä luontopolulla ei enää olisi mitään väliä.

kivikautinen polku

kivikautinen polku

kivikautinen

NÄIN KÄÄRMEKSEN!

Polku kiemurteli mutavellien lisäksi ihan hienoa metsää pitkin, hakkuuaukeiden keskellä, heinikoissa, kallioilla ja muutamilla teilläkin. Kuusimetsissä linnut lauloivat, mäntymetsässä oli hiljaista. Se kertoo mielestäni paljon siitä, miten metsätalous syö elintilaa linnuilta. Yhtään hömötiaista ei tällä kertaa kuultu, mutta onneksi korpit raakkuivat ja nähtiin myös kaksi eri haukkaakin. Lisäksi oravilla oli joku vuosisadan taistelu yhdessä kuusessa siinä määrin, että toinen tippui puusta.

Kävelimme Rajakallion päälle, joka on 64 metriä korkea nyppylä Liedon ja Turun rajalla. Rajakalliolta löytyy taukopaikka, johon emme jääneet kovan tuulen takia. Kallion alapuolella pusikossa tapahtui jotain ja ehdin nähdä, kun jokin harmaa pitkä luikerteli karkuun. En edes tömistellyt, mutta ehkä hänen maailmansa järkkyi, kun vyöryin paikalle mahani kanssa.

Pidimme ruokatauon, kun matkaa takaisin oli jäljellä noin pari kilometriä enää. Söimme vain ruuan ja jatkoimme sitten matkaa, sillä maha tuli niin täyteen, että kahvitauko myöhemmin kuulosti hyvältä.

sinivuokko

maarian allas

kuksakahvi

MAARIAN KIVIKAUTINEN POLKU KOKEMUKSENA

Kävelimme kolmen tunnin verran, vaikka matkaa ei ollut kuin kuusi kilometriä. Polun alku vei jotenkin kamalasti aikaa, kun piti väistellä mutavellejä ja kiipeillä ylöspäin. Minun eteneminen ei ollut kovin rivakkaa muutenkaan. Joku normaalikuntoinen kiertäisi reitin varmasti nopeamminkin. Oli kuitenkin tosi ihanaa taas olla ulkona ja viettää siellä aikaa noinkin kauan. Lintuja oli ihanan paljon laulamassa ja lämmin päivä kruunasi kokemuksen. ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.