Hae
Mari Hietala

Juhannuspäivänä Saaristomeren kansallispuistossa

postauksen viimeisessä kuvassa pyllyni peittona oleva huivi on saatu ilmaistuote
Me otettiin eilen rantapyyhkeet sekä uimavehkeet mukaan ja lähdettiin viettämään päivää Taalintehtaan liepeille. Tuli erään tuttavan instastoryssa vastaan jo reilu viikko sitten videomateriaalia joltain ihanalta rannalta ja mehän lähettiin sitä ihmettelemään jo samana iltana. Ölmosin uimaranta Dragsfjärdissä on aivan käsittämätön paikka. Niin kirkasta vettä ja hiekkapohja.
Kirkkaan veden ja hiekkapohjan lisäksi paikasta tekee mahtavan sen, että siellä ei ole läheskään yhtä paljon väkeä instastoryjen perusteella kuin Turun rannoilla. Ja vielä lisäoptio: uimarannan vieressä on toinenkin ranta pienen metsäpolun päässä ja sen jälkeen vielä kolmas ranta, joka sitten taas jo kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon.

Isokoskeloperhe asettautui ottamaan aurinkoa kivelle, Tahkis seurasi perässä laajis kiinni kamerassa, koska pitkä putki oli tietysti autossa. Ei kellään käynyt mielessä, että isokoskelo tulee uimaan samaan rantaan 18 pikkupalleron kanssa. 

En kuulu ihmisiin, joka haluaisi ehdoin tahdoin kärventää ihoaan haitallisen uv-säteilyn alla makoilemalla rannalla, mutta täytyy sanoa, että liian tukalalla helteellä mikään muu paikka ei ole niin hyvä kuin veden äärellä. Niinpä eilinen iltapäivämme ja ilta Saaristomeren kansallispuiston alueella oli aivan mahtava. Pienen loikoilun jälkeen lähdimme katsomaan saako Taalintehtaalta pizzaa.
Parkkeerasimme Strandhotelletin pihaan, kävimme syömässä pizzat ja ajelimme kotiin hiekkateitä pitkin. Yritimme etsiä karvalehmiä, mutta emme löytäneet.
Juhannus meni minilomasta, kivaa oli! Tänään tosin rakas autoni keksi uuden jekun ja sammui yhtäkkiä käynnistyttyään, eikä meinannut enää lähteä päälle ollenkaan. Lähti kuitenkin lopulta ja illan uuden testiajon jälkeen olen huomenna lähdössä sillä töihin luottavaisin mielin. Jos hän kuitenkin jatkaa temppuilua, ajan hänet jonkun osaavan sedän luo ja jos ei, elän tyytyväisenä, kun ei tule ylimääräisiä kuluja ja murheita. 
Tästä autohommasta inspiroituneena ajattelinkin, että voisin vihdoin olla valmis kirjoittamaan tänne blogiin säästämisestä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *