Hae
Mari Hietala

Tykätyimmät kuvat instagramissa tänä vuonna

Olen hengannut instagramissa vuodesta 2012. Olen töötännyt sinne kuvia sen enempää miettimättä, koska käsittääkseni instagramin tarkoitus oli alunperin jakaa kuvia. En miettinyt koskaan onko kuva mitenkään erityisen hieno enkä varsinkaan ikinä lavastanut mitään saadakseni kuvan instaan. En ole kyllä ikinä osannut lavastaa edes blogia varten mitään.
En sinänsä arvosta mitään mihin liittyy pintojen kiillottelu (siksi mies siivoaa meillä enemmän kuin minä), lavastaminen tai ylipäätään oman edun tavoittelu keinolla millä hyvänsä. Silti seuraan instagramissa joitakin tilejä, joissa joulukuuset olivat täydessä tällingissä jo joulukuun alussa ja vaahtokarkkikaakaota juodaan villasukat jalassa pehmeästi valaistussa olohuoneen nurkkauksessa. Nämähän ovat asioita, joita jokainen normaali kuolevainen tekee omassa arjessaan, eikö?
Tänä vuonna olen hermoillut vähän väliä oman instafeedini takia. Milloin se on liian vihreä ja milloin liian sininen. Yhtäkkiä on syksy ja sitten keltaiset kuvat ovatkin paljon parempia kuin muut. Kuolaan Julia Toivolan instafeediä ja googletan hiki hatussa miten saisin omasta feedistäni yhtä hienon. Sitten kyllästyn ja luovutan ja mietin ääneen, että hyvähän se on kaiken maailman travelbloggereiden tuutata instaan täydellisiä luontokuvia, kun on mahdollisuus matkustaa ja käydä eri maisemissa.
Kateellisuus ei kuitenkaan sovi minulle myöskään, se ei ole kotoinen tunne minulle enkä sitä niinkään harrasta. Niinpä travelbloggereiden täydellisten maisemakuvien jälkeen tajusin omistavani hyvän järjestelmäkameran ja vielä parempia objektiiveja. Muistin myös osaavani käsitellä kuvia, kunhan vaan viitsin. Nyt en enää tööttää instaan mitä sattuu kuvia vaan yritän jopa vähän miettiä ja suunnitella mitä seuraavaksi. Käsittelen kuvia myös vähän enemmän kuin vain valoisuuden ja kontrastin säätäminen. Haluaisin feediini täydellisiä maisemakuvia, mutta Raision harmaus ei oikein ole suonut sellaisia. Ehkäpä ensi vuonna enemmän niitä ja myös Marin kuvia juoksemassa. Tässä nimittäin tän vuoden tykätyimmät instakuvani:

Ensimmäinen kuva on huijaus, sillä se oli I love me -messujen lippuarvonta. Yllättäen se sai eniten tykkäyksiä.

Toinen kuva on Aurajoen rannasta eräänä kesäiltana, kun olimme olleet katsomassa naisten jalkapalloa Parkin kentällä.

Kolmannessa Mari ja Joni pussailee joulupaidat päällä omassa keittiössään. Huomatkaa piparkakkulinna taustalla.

Asukuva I love me -messuilta, Mari Raumalla lenkkeilemässä kesällä, Mari lenkkeilemässä Raisiossa kesällä.

Maajoukkuehuivien arvontakuva, Mari lenkillä Raisiossa samassa paikassa kuin se edellinenkin lenkkikuva ja kuva Raisiosta jonain kauniina kesäiltana.

Osa kuvista on siis suosituimpien joukossa vain siksi, että niihin liittyi arvonta. Muuten olen teidän kanssanne ihan samaa mieltä, itsekin tykkään instassa eniten muiden lenkkikuvista sekä maisemista.

Mikä teidän suhteenne on instagramiin? Katsotteko stooreja paljon?

Saavutinko vuoden tavoitteet

Olen aina tykännyt olla nopea käänteissäni enkä ole halunnut jäädä miettimään vanhaa, koska uusi on paljon jännittävämpää. Nyt kuitenkin tämän vuoden tullessa kohti päätöstään tuntuisi tyhmältä lakaista koko vuosi maton alle ja aloittaa seuraava kuin mitään entistä ei olisi ollutkaan. Menneisyys kuitenkin tekee minusta ensi vuoden minän. Olisi tyhmyyttä olla ottamatta opikseen entisestä.
Listasin tammikuun alussa tavoitteeni tälle vuodelle ja olin jaoitellut ne eri otsikoiden alle. Koti, ruoka, herkuttelu, liikunta, pukeutuminen, valokuvaus, matkustus ja blogi. Muutamat näistä ovat kokeneet muutoksen ja hyvä niin.

Kodin osalta koko paletti meni ihan uusiksi vuoden aikana. En todellakaan tammikuun alussa vielä edes harkinnut mitään muuttoa. Postauksessa mietin vain vaatteiden järjestelyä ja tietokonehuoneen siivoamista. Kävin mun vaatehuoneen kyllä läpi jo alkuvuodesta ja muistaakseni raivasin myös tietokonehuonetta hieman ennen kuin jämähdin sinne pelaamaan. Lopulta sitten tuli muutto. Yllättävää ei kai ole, että vaatevarastoni on ikuisesti työn alla. Nykyään sekainen vaatekaappi tarkoittaa sekaista tietokonehuonetta, sillä minun maallinen omaisuuteni sijaitsee nimenomaan tietokoneiden kanssa samassa tilassa.
Ruoka-tavoitteet toteutin puoliksi. Tein kerran tänä vuonna riisipuuroa ihan itse (onnistuin!), mutta kasvissosekeittoa en ole vieläkään saanut aikaiseksi.
Herkuttelun suhteen olen onnistunut yli odotusten. Vähensin suklaan syömistä huimasti enkä oikein ymmärrä enää miten olen voinut joskus syödä suklaata ihan levykaupalla. Järkyttävää!

Liikunta on toinen asia, jossa onnistuin. Ja todellakin laajensin reviiriäni Urheilupuistosta lännen ja pohjoisen väliin. Olen kävellyt tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Olen myös lenkkeillyt metsissä enemmän kuin koskaan. Syksyllä vielä löysin joogan ja vähitellen myös lihaskuntotreenit alkavat taas houkuttaa.
Pukeutumisesta olen maininnut, että laihtuessani musta tulee kauluspaitanainen. Tämä toteutui osittain, sillä laihduin kyllä, mutta vieläkään käsivarteni eivät mahdu kuin ihan pariin omistamaani kauluspaitaan. Täytyy laihtua lisää.
Valokuvaus on tänä vuonna kulkenut vähän tuossa sivussa. Perustaidot pysyvät yllä, mutta en varsinaisesti ole kokenut kehittyneeni. Loppuvuodesta kiinnostus kuvaamista kohtaan on noussut, joten ehkä se tästä taas.

Matkustus jäi vain haaveeksi. En vieläkään ole valmis lentokoneeseen. Sitä paitsi ilmastonmuutospuheet saavat miettimään kannattaako mun edes opetella lentämään. Matkustin kuitenkin ihan kotimaassa, että ei tässä pelkästään paikoillaan ole pysytty.
Blogi – niinpä, ikuinen salaatti. Olen postannut aika paljon muustakin kuin jalkapallosta ja itse koen sen hyväksi niin. Tykkään kirjoittaa niitä näitä, hyvinvoinnista ja myös kosmetiikasta.

Kokonaisuudessaan tämä tuntuu vuodelta, kun eri asiat menivät vihdoin eteenpäin. Uuden vuoden lupaukset olivat kerrankin muutakin kuin sanahelinää.