Vaikka kuinka haluaisin, en taida otsikosta huolimatta pystyä joka päivä postailemaan. Olisi ihanaa, jos pystyisi. Joskus aikoinaan nimittäin kirjoitin blogiin joka päivä ja jos jäi joku päivä välistä, tuli kauhea morkkis. Nykyään saattaa mennä viikko ennen kuin muistaa, että ainiin mulla on joku blogikin. Välillä olen yrittänyt noudattaa edes jotain aikataulua, mutta kyllä se siihen on mennyt, että postailen kun kerkeän.

Tänään käytiin lenkillä illalla, mikä on tosi harvinaista nykyään. Niin normaalia ennen lapsen syntymää ja niin harvinaista nyt. Se johtuu siitä, että vähäisestä vapaa-ajasta kaikki aika on yleensä mennyt kodin pyörittämiseen ja ollaan vaan viimeisillä voimilla tehty ruokaa. Pitäisi muuttaa rutiineja arjessa, jotta saataisiin joku kolo myös lenkkeilylle. Käytännössä siis pitäisi valita joko kunnon ruokaa seuraavan päivän lounaaksi tai liikunta. Toki jos olisin kätevä emäntä ja ehtisin joka paikkaan samaan aikaan lapsen vaatiessa juuri jotain, voisin tehdä meille ruokaa valmiiksi. Kuulostaa kyllä aika utopistiselta. 😀 Hyvä kun ehdin itse syödä ylipäätään jotain ennen kuin Tahkis on jo tullut töistä.

En oikein pidä sellaisesta suorittamisen meiningistä, joten mennään sen mukaan, mitä milloinkin ehditään. Oli ihana ehtiä tänään ulos, sillä illat ovat ihania enkä niin paljon ole niistä päässyt nauttimaan kuluneen vauvavuoden aikana. Kesällä oli myös hurjan kuuma, kun nyt taas aivan todella mahtavan raikasta. <3 Alkusyksy. <3

PS. En lupaa, että postailen huomennakin, kun ei näistä päivistä yhtään tiedä ikinä! 😀

Otsikossa on kaksi aivan eri asiaa, mutta jotka mun elämässä käynnistyivät samasta jutusta. Vaikuttajamedian kesäjuhlien jälkeen päätin vihdoin aloittaa vaatekaapin tyhjennys -projektin. Kun sanoin siitä instassa, pyydettiin esittelemään mun vanhoja (ja uusia) asukuvia. Mun eka blogihan perustui asukuviin ja myöhemmin ihan vaan kuviin elämästä. Sittemmin minä olen muuttunut, blogi on muuttunut ja nyt minusta tuntuu tosi hyvältä palata vanhoihin juttuihin. Naimisiinmenon myötä nimeni on muuttunut, mikä väistämättä ajaa minut muuttamaan myös somenimeni. Kun vain tietäisi mihin muuttaisi.

Eilen kaivellessani niitä vanhoja asukuvia, alkoi houkuttaa mun ekan blogin nimi: Väkitukkoilua. Se vaan ei tietenkään nimenä kerro mitään muille kuin järviseutulaisille. Myöskään rakas aviomieheni ei lämpeä väkitukkoilulle. Toisaalta käymäni somekoulutuksen mukaan etunimi sukunimi olisi paras nimi somessa. En vain tiedä haluaisinko uutta nimeäni internetiin ihan joka paikkaan.

Vaatekaapin tyhjennys on edennyt tänään siihen vaiheeseen, kun makkarin lattia on täynnä erilaisia kasoja. Vaatteet, jotka jäävät ja jotka eivät jää. Se kasa, joka ei jää, on tällä kertaa onneksi korkeampi. Ihmeellisiä nukkaantuneita toppeja ja t-paitoja sitä ihminen säilyttää kaapissaan vuodesta toiseen. Ei voi kuin pyöritellä silmiä. Vielä olisi urheiluvaatteet katsomatta läpi, kunnes olen niissä vaatteissa, joita olen tässä vuoden sisään jopa käyttänytkin. Tuntuu niin hyvältä saada tilaa muulle romulle (pojan vaatteille) ja vaatesäilytystä tosi paljon väljemmäksi.

On myös ihan kutkuttava ajatus ottaa enemmän asukuvia. On kutkuttava ajatus ylipäätään pukeutua jotenkin muuten kuin näissä kuvissa. Kuukauden päästä on pakko, kun palaan töihin. 🙂