Hae
Mari Hietala

Mari täällä hei

Nyt on blogimuutto onnistuneesti takana, enkä voisi paljon enempää innoissani olla. Mahtavaa päästä jatkamaan bloggaamista täällä Vaikuttajamedian osoitteessa uuden bannerin alla, jonka muuten itse tein. Kun sain valmiiksi sen, mietin miten ihmeessä en ole tehnyt tätä jo aiemmin. Vanha blogini kulki nimellä Mari H ja päätin tässä uudessa kulkea koko nimellä Mari Hietala, koska tuo sukunimeen viittaava hoo on ollut hieman ärsyttävä hönkiä pressitilaisuudessa, kun joku on kysynyt minkä nimistä blogia kirjoitan.

Tervetuloa näin heti alkuun seurailemaan meikäläisen seikkailuja. Pyrin kirjoittamaan pari kertaa viikossa ja aiheina blogissani ovat metsäreissut, muu liikunta, vähän neulominen ja silloin tällöin tehdään katsaus pankkitileilleni. Olen nimittäin jo viime kesänä luvannut alkaa säästää rahaa, joten pakko laittaa pää vadille julkisesti välillä.

esittelykuva marimekkopaita

Koen itseni sellaiseksi kamalan arkiseksi ihmiseksi. En pahemmin matkustele, en syö dinnereitä enkä brunsseja (lounaita ja aamupaloja kyllä), käyn Prismassa ja usein siellä sotku, missä minä. Olen muuten ihan tavallinen siis, mutta harrastan kyllä jalkapallon valokuvausta tai ainakin harrastin ennen koronaa. Ei huvittanut lähteä tapahtumiin, joissa on paljon muita ihmisiä, joten taisin kuvata koko vuoden aikana ihan pari matsia vain.

Asun Turussa poikaystävän kanssa vuokrakaksiossa. Kotoisin olen Etelä-Pohjanmaalta ja täällä Turussa olen asunut nyt 6 vuotta. Ammatiltani olen asiakasneuvoja.

Kulutamme aikamme metsäretkiin ja muuten vaan lenkkeilyyn. Viime vuonna kävimme ensimmäistä kertaa vaeltamassa (eka päivä, toka päivä ja kolmas) ja taidamme olla nyt hieman koukussa siihen touhuun. Minähän en mikään eräjorma ole ollut aiemmin, mutta muuten vaan maalainen ja kaikkien kaupungissa vietettyjen vuosien jälkeen mikään muu ei ole tuntunut niin hyvältä kuin paluu luontoon. Tunnistan nykyään lintujakin ihan eri tavalla kuin koskaan ennen.

esittelykuva marimekkopaita

Ajattelin tällaisen pienen esittelyn olevan ihan paikallaan. Olisi kiva kuulla kuka sinä olet ja onko sinulla jotain erityisiä toiveita, mistä haluaisit minun kirjoittavan. 🙂

Ja hei tähän loppuun vielä: voit seurata minua instassa ja facessa. Instassa olen aktiivinen storyn päivittäjä ja faceen linkkailen blogipostaukset.

2020

1. Mitä teit vuonna 2020 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin? Neuloin villapaidan (ja toisenkin), opettelin neulomaan villasukkia ja pipoja. Ajoin sähköpyörällä ja kävin vaelluksella UKK:ssa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? En tee lupauksia.
 
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? Eipä tainnut.
 
4. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei.
 
5. Missä maissa kävit? Korona piti meijät Suomessa.
 
6. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2021, joka ei onnistunut vuonna 2020? Avata jonkun osakesäästötilin tai mikä onkaan. Nordean kaupankäyntipalvelut ei suostu millään avautumaan mulle netin kautta, joten on varmaan pakko ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.
 
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2020? Jaa-a, ei nyt tule mitään erityistä mieleen.
8. Vuoden suurin saavutuksesi? Kaikki valmiit neuletyöt sekä se, että tajusin lopettaa suklaan mässyttämisen arkena.
 
9. …ja suurin epäonnistuminen? En saanut palkankorotusta.

 

10. Kärsitkö vammoista? Takareisi pamahti.
 
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Makuupussi, rinkka ja sähköpyörä. Niin ja kamera!
 
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Tahkiksen tietysti.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta/pahaa mieltä/jotain muuta negatiivista? Pari sankaria..
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Ruokaan ja lankoihin.
 
15. Mistä innostuit eniten? Neulomisesta! 😀
 
16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2020? Ei taida olla sellaista.
 
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt
 
a) onnellisempi vai surullisempi? Yhtä onnellinen.
 
b) lihavampi vai laihempi? En ossoo sanoo.
 
c) rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi!
 
18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Juoksevani.
 
19. …entä vähemmän? No lankoja nyt olisi ehkä voinut muutaman vyyhdin vähemmän hankkia, mutta onpahan nyt sitten ainakin olemassa ensi keväälle.

 

20. Kuinka vietit joulua? Tahkiksen kanssa kotona. <3
 
21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Tavallaan olisi pitänyt hankkia enemmän tietoa vaelluksesta palautumisesta. Se on vieläkin hieman mysteeri, miten paljon moinen uurastus vaatii palautumista ja millaisin kaikin keinoin. Mahdoinko syödä liian vähän tai vääränlaista ruokaa koitoksen jälkeen?
 
22. Rakastuitko vuonna 2020? 
 
23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? Ei yhtään.

 

 
24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? Lucifer, Virgin River ja Musta kuningatar.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?  Mitä sitä vihailemaan.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja? En tainnut lukea muuta kuin yhden sijoitusoppaan.


27. …entä musiikillinen löytö? Ei ole.

28. Mitä halusit ja sait? Kesäloman elokuussa. 😀
 
29. Mitä halusit, muttet saanut? Rahaa ovista ja ikkunoista.
 
30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? Jouluprinssit.
 
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Kävin töissä ja möllötin illan kotona.

 

 

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän? Jos ei olisi maskipakkoa.
 
33. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2020? Farkut ja neule. Loppuvuodesta neulemekot.
 
34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi? D-vitamiini? 😀
 

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten? Ei ole nyt mitään erityistä suosikkia.

 36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten? Nojaa, koko vuoshan oli pelkkää koronaa?

 
37. Ketä kaipasit? Ystäviä, kun ei tässä oikein ole ketään tullut nähtyä.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Sosiaaliset kontaktit on olleet aika vähissä.
 
39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2020. Pysy kotona, ettei leviä korona.