Lofootit ovat paratiisi

Kun olimme putkahtaneet lautasta ulos Lødingenissa torstaina, jatkoimme ajelua kohti Lofootteja päämääränä joku paikka mielellään läheltä Henningsværia. Matkaa Henningsværiin siinä vaiheessa oli reilu 100 kilometriä, mutta matka-aika lähempänä kahta tuntia ja olimme olleet liikenteessä jo reilut pari tuntia muutenkin.

Kun olin valmiiksi jo jännittyneessä tilassa Norjan tieosuuksista johtuen, ei laskeutuminen Lofootteja kohti kovin helppo ollut. Matka alkoi Lødingenista ylämäellä risteykseen, joista toinen vei Narvikiin ja toinen Lofooteille. Ylämäki jyrkkeni risteyksen jälkeen liikennemerkin kera, jonka prosenttimäärää en painanut päähäni, sillä olin jo saanut tarpeekseni mäistä. Siinä mielessä vähän heikko homma, kun oltiin kuitenkin Norjassa ja lähin tasainen tie oli jossain Suomessa todennäköisesti. Lasku oli ihan jäätävä sen hetkiseen mielentilaani ja olin ihan varma vielä seuraavana yönäkin, etten pääse koskaan pois, koska ne jyrkät laskut vaan olivat ihan hirvittäviä.

Alkujärkytyksen jälkeen ei enää tullut mitään pahoja kohtia paitsi yksi tunneli, joka ensin laski ihan tosissaan ja sitten noustiin vastaava määrä ylös. Eikä siis sekään ollut edes mikään kamala asia, nyt kun sen tietää. Toisaalta pösön kuskina toiminut Joni on erinomainen kulkuneuvojen liikuttelija, joten siinä mielessä koin oloni turvalliseksi. En itse olisi koskaan osannut ajaa alamäkiä niin hyvin kuin hän.

Vaikka tiet tosiaan alkuun tuottivat tuskaa minulle, samaan aikaan ihailin turkooseja vesiä ja muutenkin maisemia, joista toistelin jatkuvasti olevani paratiisissa. Lofoottien luonto on käsittämätön. Vuoret ovat korkeita ja vesi puhdasta. Joka puolella on vihreää ja rantojen hiekka valkoista. (Tiesittekö, että puhdas vesi on väritöntä ja vesi näyttää turkoosilta kalkkiperäisissä vuoristoissa, kun eroosion irroittamaa kalkkihiekkaa ja -pölyä kulkee veden mukana.)

Ajoimme lopulta Svolværista hieman eteenpäin ja majoituimme leirintäalueelle nimeltä Sandvika Fjord- Og Sjøhuscamping. Asensimme teltan paikkaan, josta näkyy meri ja kaukana siintävät lumihuiput, sillä mikä sen parempaa kuin tuijottaa teltasta merelle. Joimme kahvit ja katsoimme Helmareiden pelin. Minua harmitti, kun en päässyt kuvaamaan matsia, vaikka toisaalta samaan aikaan en halunnut olla kovin harmissani, koska olin kuitenkin Lofooteilla.

Yöttömän yön ilta-aurinko oli ihanan pehmeä ja auringon siirryttyä vuorten taakse me siirryimme pesemään hampaita huoltotupaan. Lokit pitivät kunnon konsertin telttamme edustalla ja hiljenivät vasta, kun aloin mutista ääneen vähän enemmän jostain lokkipaistista.

Ilma Kabelvågissa oli todella hyvä hengittää yöllä. En muista milloin olisi viimeksi tuntunut samalta herätessä. Ei pölyä, eikä mitään tukkoisuutta. Yö oli myös lämmin, joten teltassa nukkuminen oli hyvin miellyttävää muutenkin.

Perjantaina matkamme jatkui taas, siitä lisää seuraavassa postauksessa.