Hae
Mari Hietala

Kesäkukkia ja aurinkorasvavinkki aurinkoihottumaan taipuvaiselle iholle

Huomenta! Kotiuduttiin reissusta keskiviikkona ja ai että kuinka ihanaa oli tulla kotiin. Kodin tuoksu ja kaikki ne rutiinit, joita toistan arjessa ja myös lomalla. Ensimmäinen yö omassa sängyssä ja ensimmäinen aamupala, mmm.
Reissussa tuli sellainen olo, että parvekkeelle on saatava jo kukkia, vaikka tiedän nyt olevan hieman turhan aikaista. Vielä voi tulla vaikka ja mitä yöpakkasia, joten hörsylöiden kanssa täytyy olla tarkkana, ettei pakkanen pääse yllättämään.
Olemme parin päivän aikana kiertäneet kaikki alueen kukkapaikat ja nyt olen onnellinen, kun löysimme eilen Kukkatalosta Raisiosta just sellaisen marketan, jota pyydystin jo viime kesänä. Tavoistani poiketen ostin myös pari orvokkia. Ajattelin rakentaa ihanan sekamelskapuutarhan parvekkeellemme, mutta nyt täytyy kyllä odottaa hetki, koska tämä ei tosiaan ole ihan oikea aika hamstrata vielä kesäkukkia.

Marketan vieressä on tuubi ihan parasta aurinkorasvaa ihottumaan taipuvaiselle iholle. Minut yllättää aurinkoallergia joka kevät, kun elättelen toiveita, ettei sitä enää vain tulisi. Joka kerta se on silti tähän asti tullut ja joudun kaivaa Louis Widmerin Sun Gelin kaapista avuksi. Sitä kun laittaa, ei iske minkään valtakunnan syyhy illalla. Ihan loistava tuote. Jos kärsit aurinkoihottumasta, suosittelen kokeilemaan! Itsellä se ainakin auttaa. Bonuksena vielä se, että se lisää melaniinin tuotantoa eli ruskettumisen pitäisi olla helpompaa. Muissakin Louis Widmerin tuotteissa on ilmeisesti sama ominaisuus tuon aurinkoihottuman suhteen eli niiden kaikkien pitäisi toimia herkälle iholle hyvin, täältä (mainoslinkki) voi shoppailla mikäli kiinnostuit.

Naamalle olen käyttänyt tämän kevään ja etenkin tämän kuluneen viikon tätä ACOn kasvoille tarkoitettua aurinkorasvaa (mainoslinkki). Se on tukkinut leukani hyvin, kun nyt siinä kasvaa ikuisesti yksi jättinäppy. Ajattelin tuon jälkeen kokeilla jotain muuta merkkiä, koska kosmetiikkaa on ihan kiva vaihdella ja testailla.

Tänään saa taas sutia naamaan ja muualle aurinkovoiteita, kun ohjelmassa on Tepsin naisten futismatsin kuvaaminen klo 16 Urheilupuiston yläkentällä. Jokohan uskaltaa kuvaamaan shortsit jalassa vai mahtaako olla liian aikaista?
PS. Mun hiukset niin kaipaavat jo kampaajaa, mutta vielä pitäisi vajaa kuukausi räpistellä. Ajattelin myös kirjoittaa jossain vaiheessa ennen sitä mitä mun Curly Girl -metodille kuuluu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *