Tähän päivään on ollut ihana herätä, kun puolet twiiteistä omassa kuplassani ovat alkaneet ”hyvää jalkapallohuomenta”. Koko viikonlopun somet ovat pöhisseet jalkapallosta ja Huuhkajista odottaen kuumeisesti tämän illan matsia, johon huuma huipentuu. Tällaisena päivänä on hieno olla osa jalkapalloyhteiskuntaa.

Kun kirjoitin mun ensimmäisiä futismatsipostauksia, en ajatellut jalkapallon aseman olevan niin heikko Suomessa kuin se on osoittautunut olevan. Ajattelin lähinnä pesäpallon olevan sellainen tiettyjen paikkakuntien oma insidelaji, josta ei koskaan ole Suomessa tulossa mitään suurta ja mahtavaa. Myöhemmin olen tajunnut suomalaisten uskovan vain ja ainoastaan jääkiekkoon, sillä kuka nyt mitään potkupalloa jaksaa katsella. Tylsä ja hidas laji.

Niin moni futisihminen on odottanut sitä päivää, kun jalkapallo saa mediahuomiota Huuhkajien menestyksen myötä. Ja tänä viikonloppuna olemme saaneet elää niitä hetkiä. Kun Aamulehden kannessa on kuva Teemu Pukista ja lehden sisässä 24-sivuinen liite tamperelaisesta jalkapallosta. Tuntuu hyvältä!

Minä kävin perjantaina kuvaamassa 90 minuuttia ja vähän päälle turkulaista jalkapalloa. Vastassa oli AC Kajaani, jolta odotin paljon teatteria ja sikailua, mutta näistä vain ensimmäistä he tarjosivat. Ehkä olivat huomanneet kentällä olevan tarkoitus pelata jalkapalloa, jota kutosdivarissa enemmän tuttu sikailu ei oikein edusta?

Mulla oli perjantaina sellainen työpäivä, jolloin tunsin kiitollisuutta siitä, kun saan mennä kuvaamaan jalkapalloa illalla. Istua alas pressiin ja juoda kahvit ennen matsia. Bonusta oli, kun pullaakin oli jäljellä ja sain istahtaa hetkeksi mutustelemaan. Tuomarin vihellys keskeytti kahvihetkeni, keräsin kamppeeni ja lähdin juomaan loput kahvista ulos. Katselin Tepsin kunniagalleriaan valittuja TPS-ihmisiä, nojasin kaiteeseen ja olin onnellinen, kun sain jälleen olla kentän laidalla kameran kanssa hengittämässä puhdasta ilmaa.

Ensimmäisellä puoliajalla vaihdoimme Solmun kanssa kuulumiset ja yritin olla kyllästymättä kajaanilaisten pyörimiseen nurmikolla. Veritaksen ruoho on priimaa, joten miksi ihmeessä kieriskellä sillä, kun voi juosta ja tehdä maaleja? En ymmärrä. Tepsijätkät ovat onneksi sisäistäneet ystävämme Miika Juntusen suurimman viisauden – jalkapallo on maalintekopeli. TPS teki ekalla puoliajalla kaksi maalia ja toisella puoliajalla yhden. Vanha kunnon 3-0.

Hymyilytti kannattajien chantit, pelaajien kanssa juhlimaan tulleet junnut ja tietysti voitto. Ehdin kaivata voittoja niin pitkään ja nyt niitä vihdoin on ollut tarjolla. Tällaisesta jalkapallosta tykkään.

Tykkään myös kuvata hämärtyvissä syysilloissa, vaikka ennen pimeys olikin valokuvaajana suurin kauhuni. Ei ole enää. Aina ei välttämättä saa laadultaan täyttä priimaa kuvista, mutta voiko kukaan väittää, etteikö iltahämärässä otetuissa kuvissa olisi tunnelmaa?

Veikkausliigaa alempia sarjatasoja kuvatessa tuntuu, että vastaan voi tulla ihan mitä vaan. Vaikka valotaululla lukee TPS – AC Kajaani ja maksaa lipun mennäkseen katsomaan jalkapalloa, ei sillä rahalla välttämättä mitään jalkapalloa saa. Niin kävi keskiviikkona ja niin on käynyt monta kertaa ennenkin.

Peli kajaanilaisia vastaan oli suoraan sanottuna ihan järkyttävä. Olin 10 minuutin jälkeen valmis pakkaamaan kamat takaisin reppuun ja lähtemään katsomon puolella istuneen poikaystäväni kanssa jäätelölle, mutta sitten Ääritalo harhautti maalivahtia ja potkaisi ohi paikasta, josta minäkin olen aikoinaan Rockfutiksessa tehnyt maalin ja olin sentään juonut jaloviinaa pohjalle. Erittäin tyytyväinen olin silti kuvioon, jossa ymmärretään harhauttaa maalivahtia eikä vain potkaista palloa päin häntä ja sitten kävellä pää painuksissa pois paikalta.

Ennen ensimmäisen puoliajan loppua vaihdoin paikkaa ja pääsin kuulemaan kuinka luu tai joku muu napsahti mukavasti poikki AC Kajaanin pelaajan jalasta. Toinen pelaaja huusi tuomarille pää punaisena kato sen jalkaa ja minä olin, että mitä ihmettä te nyt vauhkoatte, minunkin jalkani menee noin, kun on vähän yliliikkuvat nivelet ? Nojuu, vähän pahemmin tuo koipi taisi mennä kuitenkin.

Minun reaktioni kuitenkin oli ensimmäisenä se, minkä AC Kajaani omalla käytöksellään oli saanut aikaiseksi. Heidän pelinsä oli maassa kierimistä, kaatumista, etenkin toisten kaatamista ja kaikkea, mikä sopii enemmän painiin kuin futikseen. Jos on pakko saada repiä toisten paitoja ja tahallaan roikkua jonkun jalassa kiinni omilla jaloilla, eikö voisi keksiä jonkun toisen lajin itselleen kuin jalkapallo? Se, että ambulanssi tilattiin paikalle ihan vahingosta johtuen, oli lähinnä ihme.

Toisaalta eilisten kotona käytyjen keskustelujen jälkeen mietin sitä TPS:n kautta ykkösessä, kun minä kuvasin heitä ekaa kertaa ja silloinhan TPS oli aika ylivoimainen. Ei paljon haitannut mitä repijöitä tuli vastaan, he painoivat päälle silti. Vai oliko silloin sellaisia? Ainakaan en muista, muistan vain sen kuinka TPS voitti matsista toiseen. Ja muistan senkin, että vastaavaa joukkuetta ei ole näkynyt kentällä hetkeen.

Yritän siis sanoa sitä jotenkin vaikean kautta, että jos vastustajan taktiikka on epäjalkapallo, eikö hyvän joukkueen pitäisi pystyä pääsemään siitä yli ja pyörittää vastustajaa oman mielen mukaan? Ja oli se vastustajan taktiikka sitten ihan vaikka vaan puhdas jalkapallo, eikö silti pitäisi pystyä vastaamaan siihen?

Tässä on julkaisukelpoiset kuvat. Siis enempää ei vain ole. Paska peli, paskat kuvat jne. Ei vain oikeasti ollut kuvattavaa. Ehkä ensi kerralla vähän paremmin.